Ruotsin joukkue Vantaan peleihin julkaistiin – Gabriel Kohonen debytoi aikuisten maaotteluissa

Gabriel Kohonen loisti nuorten MM-kisoissa ja pääsee irti nyt myös aikuisten maajoukkueessa. Kuva: IFF

Gabriel Kohonen loisti nuorten MM-kisoissa ja pääsee irti nyt myös aikuisten maajoukkueessa. Kuva: IFF

Ruotsin miesten salibandymaajoukkue, joka kohtaa Suomen kahdesti Vantaalla syyskuun alussa, julkaistiin aiemmin viikolla.

Mukana on kaksi uutta pelaajaa Leo Torell-Hagström ja Gabriel Kohonen. Jälkimmäinen nimi on tietysti suomalaisittain erittäin kiintoisa, sillä kevään U19-ikäluokan MM-kisoissa loistanut Kohonen valittiin nyt ensimmäisen kerran Ruotsin miesten maaotteluihin mukaan.

– ”Gabbe” tuo jotain uutta miesten maajoukkueeseen. Hänellä on huippuluokan pelitaidot ja tuolla on monia muitakin, jotka odottavat paikkaansa hänen takanaan. On hauska nähdä hänet tässä ympäristössä ja hänen sukupolvensa pelaajia myös tulevaisuudessa, päävalmentaja Thomas Brottman kommentoi.

Kaikkien aikojen parhaana salibandypelaajana pidetyn Mika Kohosen poika on asunut koko elämänsä Ruotsissa, ja valitsi Ruotsin maajoukkueekseen myöhemmällä iällä. Gabriel Kohonen nimittäin ehti pelata Suomen U16-maajoukkueessa aikoinaan. Mika Kohonen on korostanut, että poika on saanut tehdä oman valintansa maajoukkue-edustuksen osalta. Parivaljakko nähdään Suomessa tulevana viikonloppuna kun Storvreta kohtaa Classicin Champions Cupissa. Mika Kohonen on joukkueen päävalmentaja ja Gabriel Kohonen uusi hankinta tulevalle kaudelle.

Ruotsin joukkueessa jatketaan yleisesti ottaen melko samalla ryhmällä, joka juhli MM-kultaa vuonna 2022 Sveitsissä.

Maalivahdit:
Leo Torell-Hagström, Linköping IBK
Måns Parsjö, Storvreta IBK

Kenttäpelaajat:
Hampus Ahrén, Nykvarns IBF
Casper Backby, IBF Falun
Rasmus Enström, IBF Falun
Filip Eriksson, Storvreta IBK
Alexander Galante Carlström, IBF Falun
Tobias Gustafsson, Storvreta IBK
Kevin Haglund, FBC Kalmarsund
Emil Johansson, IBF Falun
Gabriel Kohonen, Storvreta IBK
Malte Lundmark, IBF Falun
Linus Malmström, FBC Kalmarsund
Emil Nilsen, IBF Falun
Sebastian Palmqvist, Mullsjö AIS
Ludwig Persson, Växjö IBK
Emil Ruud, IBF Falun
Johan Samuelsson, IBF Falun
Jesper Sankell, Växjö IBK
Albin Sjögren, Zug United, Schweiz

Toimihenkilöt
Niklas Nordén, päävalmentaja
Thomas Brottman, päävalmentaja
Stefan Nylander, manageri
Emil Lindström, pelaajatarkkailija
Rikard Johansson, fysioterapeutti
Klas Skoglund, maalivahtivalmentaja
Andrea Hjelmåker, urheilupsykologi
Jörgen Karlsson, huoltaja
Roger Söderlund, huoltaja

Maaotteluiden ohjelma, Vantaan Energia Areena

Perjantai 1.9.
klo 15 FIN-SWE (U19-miehet)
klo 18.30 FIN-SWE (miehet)

Lauantai 2.9.
klo 15 FIN-SWE (U19-miehet)
klo 18.30 FIN-SWE (miehet)

Rekrytoimme uusia tekijöitä! Jos kiinnostuit niin lisätietoja löytyy täältä: Rekry: Haluatko mukaan Pääkallon toimitukseen