Suomen naisilla toiseksi viimeinen turnaus ennen MM-kisoja: ”Melkein vuosi edellisestä maaottelusta”

Naisten maajoukkue pelasi kesällä epävirallisia maaotteluita. Virallisista peleistä on jo lähes vuosi aikaa. Kuva: salibandy.fi

Naisten maajoukkue pelasi kesällä epävirallisia maaotteluita. Virallisista peleistä on jo lähes vuosi aikaa. Kuva: salibandy.fi

Suomen naisten salibandymaajoukkue mittelee viikonloppuna kolme peliä päävastustajiaan Tshekkiä, Ruotsia ja Sveitsiä vastaan Tshekissä.

Käytännössä kaikki Suomen salibandymaajoukkueet ovat tulessa viikonloppuna, mutta naisten maajoukkueelle turnaus on toiseksi viimeinen ennen joulukuun Singaporen MM-kisoja, ja siksi hyvin merkittävä. Edessä on vielä Suomen lokakuinen EFT-turnaus ennen joulukuun kisoja, joten askelmerkkien pitää olla melko selkeät jo Tshekissä.

Edelliset maaottelut naisten maajoukkue pelasi vuoden 2022 lokakuussa.

– Tässä on melkein vuosi edellisestä maaottelusta ja jonkin verran joukkue on muuttunutkin tässä välissä. Onhan tämä tosi tärkeä turnaus ja kun katseltiin nuo kilpailijoiden rosterit, niin aika paljon muutoksia on sielläkin. Tosi tärkeää tietoa saadaan niin omasta kuin vastustajienkin tilanteesta, päävalmentaja Lasse Kurronen kommentoi puhelimitse joukkueen laskeuduttua Tshekin maaperälle.

Kurronen kommentoi joukkueen julkistuksen yhteydessä, että mukana on yllättävän paljon maajoukkueen ensikertalaisia (3) ajankohtaan nähden. Siitä voisi vääntää asiaa sillä kulmalla, että onko kolme ensikertalaista siis liikaa tässä vaiheessa MM-projektia?

– Sitä siinä haettiin, että näin lähellä MM-kisoja ei yleensä tule mukaan sellaisia pelaajia, joilla ei ole ennestään aikuisten maaotteluita. Tällä kertaa tuli, ja ei siinä mitään.

– Jos kolme pelaajaa olisi liikaa, niin heitä ei olisi valittu, Kurronen vakuuttaa.

Suomalaisten kärkiseurojen TPS:n ja Classicin pelaajat saivat kesäaikaan nähden kovia otteluita vyölleen menneinä viikonloppuina. Ruotsin kärkiseuroja vastaan pelatut Champions Cup-pelit toivat kuitenkin lähinnä kylmää vettä suomalaisten niskaan ja tuloksena oli neljä selkeää tappiota.

– Tulokset eivät tietysti imarrelleet. Pelillisestikin oltiin molemmissa ottelusarjoissa ihan selkeästi perässä. Ei se toisaalta mikään maailman suurin yllätyskään ollut.

– Kyllähän tuo liigojen välinen tasoero on ollut tiedossa vuosikaudet ja nythän se näkyi tulostaululla tuon verran, Kurronen arvioi tyynesti.

Minkä tavoitteiden pitää toteutua, että päävalmentaja on tyytyväinen EFT-turnaukseen?

– Kyllä meidän pitäisi ainakin pelitavallisesti pärjätä kaikissa kolmessa pelissä. Tietysti aina voi sanoa, että ne ovat harjoituspelejä, eikä tulosta haeta, mutta totta kai lähdetään jokaista peliä voittamaan. Toivon mukaan voitetaan kolme peliä ja saadaan hyvää informaatiota sekä pelisysteemeistä että pelaajista.

Suomen kokoonpano

Ottelut on katsottavissa Tshekin liiton videopalvelusta, jossa yksi peli maksaa 9,99 euroa ja koko turnaus 19,99 euroa.

Aikataulut:

Perjantai 1.9.
Klo 17.00 Sveitsi – Ruotsi
Klo 20.20 Tšekki – Suomi

Lauantai 2.9.
Klo 16.00 Ruotsi – Suomi
Klo 20.00 Tšekki – Sveitsi

Sunnuntai 3.9.
Klo 13.30 Suomi – Sveitsi
Klo 16.30 Tšekki – Ruotsi

Rekrytoimme uusia tekijöitä! Jos kiinnostuit niin lisätietoja löytyy täältä: Rekry: Haluatko mukaan Pääkallon toimitukseen