Janne Juote kirjoittaa Vieraskynä-tekstissään F-liigan tilasta, joka on hänen mielipiteensä mukaan haastava.

Salibandykeskustelu on myrskyisämpää kuin pitkään aikaan. Lajin sisällä kuohuu: kokeneet pelaajat siirtyvät jäähdyttelemään, yleisömäärät ovat laskeneet, sääntötulkinnat sekä kurinpito on kuralla, ja tuomareilla ei ole varaa jätesäkkiä kummempaan asusteeseen. Missä on menty vikaan ja mitä pitäisi tehdä, jotta asia paranee?

Olen kirjoittanut novellin verran tekstiä salibandyn tilasta. Yritän saada ne järkevään muottiin ja pikkuhiljaa ulos. Ensimmäisenä otan kantaa F-liigaan ja sen tilanteeseen.

Sapettaa älyttömät päätökset, joita rakkaan lajin ympärillä on tehty. Toivon salibandylle pelkästään hyvinvointia ja mielenkiintoa.

F-liigan sarjajärjestelmä tulee muuttaa

Liigavalmentajien pressissä Mikkelissä syksyllä 2021, eli kautta ennen siirtymistä 12 joukkueen sarjaan, kritisoin avoimeen ääneen tulevaa sarjauudistusta. Vanha 14 joukkueen sarja ja siihen siirtyminen oli aikoinaan parasta, mitä lajille oli tapahtunut. Pressissä antamaani kommenttia ei julkaistu missään. Muistaakseni kommenttini haastattelussa oli: “kausi tullaan muistamaan siitä, että kaksi joukkuetta tippuu suoraan.”

Enkä ollut väärässä. Maajoukkuepelaajat, jotka saavat jopa korvausta pelaamisestaan, ovat lujilla ympärivuotisen kuormansa takia. Töissä käyvällä Pasi Peruspelaajalla sen sijaan lisäpelien ja lisäkuorman määrä muodostuu mahdottomaksi yhtälöksi. Miten tämä tuli yllätyksenä kenellekään? Kesti alle vuosi ja moni kokenut pelaaja totesi liigatasolla pelaamisen mahdottomaksi. Salibandysta tuli opiskelijoiden laji.

Mistä muutos sarjajärjestelmään tuli?

Suuremmilla ja menestyvillä seuroilla oli varmasti suurten ja menestyvien seurojen luulot ja agendat: lisää pelejä, lisää yleisöä, lisää rahaa. Toki tämän väitettiin myös kehittävän pelaajia, koska kovia matseja tulisi enemmän. Se tapahtui käytännössä harjoittelun kustannuksella, joten mikä onkaan totuus? Kuinka monessa F-liigaseurassa kotipeleillä katetaan edes vieraspeleistä aiheutuvat kulut, puhumattakaan, että jäätäisiin reilusti plussalle? Kuinka tämä uudistus meni läpi seuroille? Joskus vähemmän on todellakin enemmän.

Yksi varma syy muutokselle oli valitus tasoeroista. Tasoero-ongelma on typerin mahdollinen teema urheilukeskustelulle. Puheet tasoeroista saavat minut raivon partaalle. Maailmassa ei ole ainuttakaan urheilusarjaa, jossa ei olisi tasoeroja. Ne kuuluvat pelin henkeen. Välillä paremmille joukkueille tulee “helppoja” pelejä ja nekin pitää hoitaa.

Koko keskustelu kulminoitui klassikoksi nousseesta lehdistötilaisuudesta Eräviikinkien valmentajan Markus Huhtimon kommenteista M-Team-ottelussa, jossa vastapuolen valmentajana oli muuan sittemmin meritoitunut Jarmo Härmä.

Mistä tasoerot tulevat?

Suurin osa F-liigan seuroista pyrkii harjoittelemaan määrällisesti paljon ja laadukkaasti. Atomirotan sanoin “ne piirtää kel on liituu”. Mitä paremmat sopimukset pystyt tarjoamaan, sitä paremmat pelaajat saat. Kun vähennetään F-liigan joukkuemäärää, miten se parantaa yksittäisen joukkueen taloudellista tilannetta, jolla saisi parempia pelaajia? Ei mitenkään.

F-liigan joukkueiden pelaajabudjeteissa on varmasti huomattavia eroja. Parhaat pelaajat saavat parhaat sopimukset parhaista seuroista. Miten joukkuemäärän vähentäminen auttaisi asiaa? Parhaisiin seuroihin saattaisi tulla neloskenttään lisää pelaajia halvemmalla, mutta eiväthän pienet budjetit parane joukkuemäärää vähentämällä. En ihan osta logiikkaa, että potkimalla joukkueita ulos ne pohjalla olevat joukkueet olisivat automaattisesti parempia, ja tasoerot katoaisivat.

Vanha 14 joukkueen sarja sisälsi tasoeroja, kyllä. Niin sisältää myös nykyinen 12 joukkueen sarja. Jos tasoerot ovat peikko, niin tehdään ihmeessä 6-8 joukkueen sarja. Viimeisimpiä kuulemiani huhuja on, että F-liigan kärkiseuroissa vaaditaan jo 10 joukkueen sarjaa. Tämä ei tule auttamaan yhtään mitään. Sarjan uskottavuus ainoastaan kärsii.

Tasoerot – täysin turha keskustelu.

14 joukkueen sarjassa oli panosta

Vanha 14 joukkueen sarja oli viimeisinä vuosinaan äärimmäisen mielenkiintoinen. Mitä muuta urheilusarjalta voi toivoa? Katsokaa 14 joukkueen sarjan sarjataulukkoja! Kaikesta panoksellisesta pelattiin viimeisille kierroksille asti: runkosarjan voitto, kotietu, pudotuspelipaikka, suoran säilyjän paikka, putoaja. Sarjassa oli panosta ja kiimaa, ja eikö se ole urheilun suola? 12 joukkueen sarja tuhosi putoamiskamppailun ja mielenkiintoiset häntäpään pelit.

Aikaisemmin puhuttiin bottom 4:sta, nykyään ei. Vaikka näiden joukkueiden pelit jäävät vähemmälle mediahuomiolle, olivat ne joukkueille elämän ja kuoleman pelejä. Katsomossa oli tunnelmaa, peleissä väännettiin tosissaan ja niissä oli urheilujuhlan tuntua. Tuntuu haihattelulta, että häntäpään joukkueen kotiotteluun tulisi katsojia ihailemaan miten hienosti liigan kärkijoukkue osaa pelata ja kyykyttää omaa joukkuetta kymmenen maalin erolla.

Ei, ei, ei. Yleisö tulee katsomaan, kun väännetään tosissaan kuuden pisteen otteluita, joissa ratkotaan se viimeinen sarjapaikka, tai mahdollisuus karsintoihin suoran putoamisen sijaan. Olen täysin nykyistä karsintasysteemiä vastaan. Ollessaan liigan huonoin joukkue, kuuluu pudota.

Olen harmissani, miten hiljaa Divarissa on oltu sarjauudistuksesta. Divarin pudotuspelit olivat hieno uudistus, jonka kruununa voittaja nousi liigaan. Puhun urheilusta ja sen merkityksestä. Urheilun kuuluu luoda tunnetta ja elämyksiä. Divarin pudotuspelit olivat täynnä tunnetta. Sain kunnian olla selostamassa Hämeen derbyä, jossa LaSB ja Steelers väänsivät liiganoususta. Nykyään Divarissa jopa viidellä joukkueella loppuu kausi maaliskuun alussa, kun vain kuusi joukkuetta menee pudotuspeleihin. Lisäksi se todellinen finaalihurmos Divarin herruudesta tapettiin kertalaakista. RIP.

On totta, että liigaan kuuluisi nousta joukkueita, joiden seuraorganisaatio on liigan edellyttämällä tasolla, eikä yhden miehen kioskien. En ymmärrä, miten nykyinen sarjajärjestelmä parantaa tätä asiaa. Ostan ajatuksen tasolla sen, että liigapaikka saavutetaan urheilullisella menestyksellä, eli pelaamalla. Urheilukulttuurin puolesta liputan kuitenkin Divarin voittajan suoraa nousua.

Jos olisi 14 joukkueen sarja, niin voitaisiinhan liigan neljän huonoimman kesken pelata putoamiskarsinnat. Tämän jälkeen häviäjät vastakkain putoajasta ja siitä voittaja sitten Divarin kakkosta vastaan. Sveitsissähän yhdelläkään joukkueella ei 12-joukkueen sarjassa lopu kausi runkosarjan jälkeen, vaan neljä viimeistä pelaavat playoutit.

Tehdään salibandyyn ihan oikea NHL-tuote!

Olen miettinyt yhtä vaihtoehtoista mallia, joka ei mielestäni ole täysin mahdoton. Muodostetaan yhteinen salibandyliiga Suomen ja Ruotsin kanssa. Aito salibandyn NHL-tuote. Otetaan molemmista maista 6-8 joukkuetta, joista rakennetaan kansalliset lohkot.

Sarja toimisi näin kuudella joukkueella: 12 peliä ulkomaisia seuroja vastaan ja 15 peliä kotimaisia seuroja vastaan. 27 matsia. Kahdeksan joukkueen lohkoissa voisi pelata vain kaksinkertaisen sarjan, eli 30 peliä. Tähän pudotuspelit päälle. Pudotuspelit pitäisi vielä ratkoa järkeväksi. Yksi mahdollisuus on, että mennään kansallisissa lohkoissa, joissa ratkotaan maan mestaruus. Tämän jälkeen superfinaali tai kaksiosainen finaali. Tässä mallissa ikävä kyllä kaikki pääsisivät pudotuspeleihin. Voi pudotuspelit pelata myös ristiin tai ensimmäinen kierros kansallisesti ja sitten ristiin. Vaihtoehtoja on.

Ottelutapahtumia olisi helpompi markkinoida etukäteen, varsinkin ruotsalaisia joukkueita vastaan. Pelaat aina tuplaviikonlopun kotona kahta ruotsalaista joukkuetta vastaan. Kolme tai neljä tapahtumaviikonloppua kauteen ja panostetaan näiden markkinointiin. Tuloilla saataisiin vähintään katettua vieraspeleistä tulevat lisäkustannukset. Saatettaisiin jopa jäädä plussalle.

Sarja olisi periaatteessa avoin. Olisi laadukkaat ja mielenkiintoiset kansalliset divarit, joista voittajat pelaisivat paikasta liigassa. Ensin pitäisi määritellä liigalisenssin ehdot, jotka liiganousijan pitäisi täyttää.

Unohdetaan Aasian valloituksesta haihattelu ja panostetaan ensin sinne, missä on potentiaalia. Tämän liigan pyöriessä voidaan sitten laajentaa Eurooppaan ja ottaa tshekkiläiset ja sveitsiläiset mukaan.

Puolet kyseisetä NHL-tuotteesta on jo kasassa, koska se tärkein, eli draft-tilaisuus meiltä jo löytyy.

Ennustus

F-liiga tekee Itellat: Tehtiin iso brändiuudistus ja tultiin ulos uudella, trendikkäällä nimellä, joka houkuttelee sponsoreita, Aasian markkinoita ja liihottaa NHL-tuotteena menestykseen. Tuskin. Menee jokunen vuosi ja Itellan lailla todetaan, että kyllähän se Posti oli kuitenkin parempi. Tässä kohtaa lajiväki voi todeta: “se oli tonnin seteli.”

—

Janne Juote on toiminut salibandyssa valmentajana ja selostajanakin. Juote valmensi Tikkurilan Tiikereitä F-liigassa kaudella 2021-22.