Fitzi jättää TPS:n kauden jälkeen – Leinon pelit ohi tältä keväältä

Seraina Fitzi (toinen oik.) jättää TPS:n kauden jälkeen. Kuva: Henri Keränen/salibandy.fi

Naisten F-liigan TPS on kertonut kolmenlaisia pelaajauutisia viime aikoina.

Kaudesta 2021-22 seuraa edustanut sveitsiläispelaaja Seraina Fitzi siirtyy kauden jälkeen ulkomaille. Fitzi on pelannut TPS:ssa 83 liigapeliä (42+29). Hän on juhlinut TPS:n kanssa kahta Suomen mestaruutta ja kahta Suomen Cupin voittoa. Hyvien otteiden myötä Fitzi on noussut Sveitsin maajoukkueen vakipelaajaksi.

TPS:n urheilujohtaja Perttu Kytöhonka nosti Fitzin Suomen reissusta mielenkiintoisen detaljin sosiaalisessa mediassa:

”Siitä, että Serainan on ollut hyvä olla Turussa ja Tepsissä kolmen kauden ajan on suuresti kiittäminen Sari Laaksoa perheineen, jotka tarjosivat Serainalle Suomen kodin hyvää hyvyyttään. Ei olisi onnistunut ilman heitä.”

TPS kertoi sosiaalisessa mediassa myös, että maajoukkuehyökkääjä Sofia Leinon kausi on ohi loukkaantumisen vuoksi. Leino on tehnyt tällä kaudella 14 peliin tehot 11+7. Kyseessä on jo toinen TPS:n MM-pelaaja, joka kärsii loukkaantumisesta, sillä Milla Nordlund loukkaantui Singaporen kisoissa ja on ollut siitä asti sivussa.

TPS tiedotti viikonloppuna, että Meri-Helmi Höynälä jatkaa joukkueen vahvuudessa myös kaudella 2024-25.