Kehuista Classicin salainen ase kutospeliin: ”Ei se helppoa ole, kun on hävinnyt muutaman pelin putkeen”

Eemeli Salin oli kuudennen finaalin hahmoja. Kuva: Roosa Vilkanen/F-liiga

Tampereen Classic tasoitti lauantaina miesten F-liigan miesten finaalisarjan tilanteeksi 3-3 voittamalla Helsingin Jäähallissa Esport Oilersin luvuin 9-4.

Classicin ehdottomia hahmoja oli Classicin Eemeli Salin (3+2), joka yhdessä huippuottelun pelanneen Alpo Laitilan (2+3) ja Oskari Heikkilän (1+1) kanssa muodosti ottelun vaarallisimman hyökkäystrion. Salin oli ennen ottelua kaksi peliä maaleitta, mutta otti jälleen tärkeässä paikassa ison roolin.

Salin vastaili Pääkallolle videohaastattelussa ottelusta ja sarjasta ylipäänsä. Konkarihyökkääjä kertoi, että joukkue oli turvautunut vertauskehuihin kolmen perättäisen tappion jälkeen. Salin kertoi myös siitä miksi hyökkäyspeli oli vaarallisempaa kutospelissä.

Henkilökohtaisella tasolla Salin teki tänä keväänä kovan suorituksen, sillä hän nousi pudotuspelien kaikkien aikojen pistepörssin kakkoseksi ohi Lassi Vänttisen, joka oli aikoinaan Salinin pelikaveri. Salinin saldo on 115+83, joten 200 pisteen rajapyykki on lähellä. Edellä on enää Mikael Järvi, joka takoi urallaan huimat 268 pistettä (146+122) pudotuspeleissä.

Classicin ja Oilersin välisen sarjan seitsemäs finaali mitellään sunnuntaina klo 18 Tampereen Hakametsän jäähallissa.

Ottelun maalikooste: