Salibandyn pääsarjojen kurinpitodelegaatio tiedotti torstaina kahdesta kurinpitotapauksesta.
Paljon huomiota kerännyt Henrika Maikolan loukkaantumistilanne oli arvioissa naisten liigan osalta. SaiPan Elsa Holopainen säästyi rangaistukselta äänin 2-1. Yksi delegaation jäsen olisi antanut tilanteesta yhden ottelun pelikiellon. Perusteluissa sanottiin muun muassa seuraavaa.
Tilanteessa TPS:n Maikola ja SaiPan Holopainen juoksevat irtopallon perään maalin takaa viistosti kohti laitaa. Holopainen on tilanteessa keskustan puolella ja pyrkii ottamaan kontaktia Maikolaan pallontavoittelutilanteessa. Maikola kuitenkin ehtii nopeutensa ansiosta tilanteessa laidan puolelta hieman ohi Holopaisesta, jolloin Holopaisen kontakti tulee hieman Maikolan selkäpuolelta. Holopainen kaatuu maahan Maikolan selkäpuolelta ja Maikola törmää kaukalon laitaan TPS:n vaihtoaition edessä. Maikola kaatuu törmättyään laitaan ja iskee takaraivonsa vaihtopenkin takana olevaan pylvääseen, jossa on pehmuste. Erotuomarit katkaisevat pelin loukkaantumisen vuoksi. Tilanteesta ei tuomita rangaistusta.
Kurinpitodelegaatio katsoo, että pelaajan on omalta osaltaan huolehdittava kanssapelaajan turvallisuudesta kontaktitilanteessa varsinkin laidan läheisyydessä. Kurinpitodelegaatio katsoo kuitenkin toisaalta, että pelaajan rangaistavuuden lähtökohtana on pelaajan toiminta ja sen oletettavat seuraukset eikä se, mitä tilanteesta on tosiasiassa rikotulle pelaajalle seurannut, sillä siihen saattaa liittyä monia sattumanvaraisia tekijöitä.
Käsillä olevassa tapauksessa on huomattava, että Holopainen horjahtaa Maikolan ehdittyä osittain alta pois. Holopainen menettää tasapainonsa ja kaatuu Maikolan selkäpuolelta maahan. Kurinpitodelegaatio katsoo, että Holopaisen tasapainon menettämisellä on voinut olla oma merkityksensä siihen, että kontaktin seurauksena Maikola on törmännyt laitaan ja kaatunut sen yli.
Kurinpitodelegaatio on ottanut huomioon tilanteen rangaistavuutta arvioitaessa pääsarjoissa annettujen fyysisen pelin linjausten lisäksi sen, että tilanteeseen on voinut vaikuttaa Holopaisen tasapainon menettäminen ja että Maikolalle aiheutunut päävamma on voinut olla jossain määrin ennalta-arvaamaton seuraamus tapahtumasta.
Kurinpitodelegaatio katsoo, että Holopainen ei ole käyttäytynyt pääsarjamääräysten 55 §:n 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla vaarallisesti tai väkivaltaisesti siten, että siitä tulisi määrätä 56 §:n mukainen rangaistus.
Kurinpitodelegaatio ei määrää SaiPan Holopaiselle rangaistusta. Päätös syntyi äänin 2–1.
Miesten Divarissa Rangersin Atte Silvennoiselle tuomittiin yhden ottelun pelikielto epäurheilijamaisesta käytöksestä. Tapahtumat sattuivat Divarin Koovee-Rangers -ottelun jälkeen. Kurinpitodelegaatio perustelei päätöstä näin.
Tilanne tapahtuu ottelun loputtua, kättelyiden jälkeen, Rangersin vaihtoaition edessä. Tuomari kääntyy Rangersin vaihtoaition suuntaan samalla kun Silvennoinen nostaa juomapulloaan vaihtoaitiosta, jonka sitten paiskaa voimalla takaisin vaihtoaitioon. Silvennoinen heittää pullon alaspäin, mutta pullo kimpoaa/ponnahtaa takaisin kentälle, josta Silvennoinen sen nostaa ja jatkaa matkaa tuomarin puhutteluun.
Silvennoisen kielenkäyttö pelin jälkeen ei ole hyväksyttävää eikä se ole enää spontaania toimintaa, koska pelin loppumisesta on jo merkittävästi aikaa. Kurinpito toteaa, että pelaajan tulee käyttäytyä pelin arvon mukaisesti. Tilanteessa Silvennoisen käytön on harkitun asiatonta sekä henkilökohtaista ja näin ollen tuomittavaa.
Erotuomariraportin ja joukkueiden vastineiden pohjalta on selvää, että Silvennoinen on käyttäytynyt pääsarjamääräysten 55 §:n 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla epäasiallisesti ja epäurheilijamaisesti, siten, että siitä on määrättävä 56 §:n mukainen rangaistus.
Edellä esitetyn perusteella päätämme, että Rangersin Silvennoiselle määrätään yhden ottelun pelikielto.
Pöytäkirjan mukaan Silvennoinen sanoi tuomareille pelin jälkeen, että ”ihan hyvin veditte tänään, vaikka olette muuten paskoja” ja myöhemmin käydyssä keskustelussa ”miksi te vihellätte, kun olette niin paskoja? Miksi ette lopeta, kun ette osaa”.
Tuomio yksityisestä, pelin jälkeisestä keskustelusta on kohtuullisen kova verrattuna julkisiin erotuomareiden arvosteluihin viime kaudella. Jonne Junkkarinen totesi tuolloin Ruudun lähetyksessä, että Classic-pelin että sarjan heikon tuomaripari oli kaivettu jätesäkin pohjalta otteluun, mutta ei saanut mitään rangaistusta.