Jyväskylässä räiskyi perjantaina – ”Jätesäkin pohjalta kaivetaan illan ainoaan otteluun kaikista heikoin pari”

Jonne Junkkarinen ei kiitellyt perjantain tuomaritoimintaa. Kuva: Esa Jokinen

Jyväskylän Happee ja Tampereen Classic mittelivät perjantaina miesten F-liigan kamppailussa Jyväskylässä. Classic voitti pelin maalein 6-4.

Ottelu oli tasainen loppuun asti, ja kamppailussa oli jonkin verran epäselviä tilanteita. Ruudun selostaja Axel Asplund otti tuomaritoimintaan voimakkaasti kantaa ottelun aikana. Asplund sanoi muun muassa, että ”ohan tää toiminta ihan vitsi, ”tuomaristo ratkaisee koko ottelua” ja ”seuraamme kärsimysnäytelmää”. Asplund on aiemminkin urallaan ollut otsikoissa värikkään kielenkäyttönsä vuoksi.

Ottelun jälkeisissä Ruudun haastatteluissa viimeisen maalin iskenyt Classicin Nico Salo (1+2) tyytyi toteamaan, että joukkue pelasi ”kammottavasti” ja että oli kuitenkin positiivista, että se riitti voittoon asti.

Kolmannessa otteluhaastattelussa ääneen pääsi Happeen kapteeni Jonne Junkkarinen, joka kertoi keskustelleensa Classic-kapteeni Janne Lammisen kanssa. Junkkarisen mukaan kaksikko oli yhtä mieltä siitä, että ottelun tuomarointi ei ollut vastannut ottelun tasoa. Erikoiseksi haastattelun teki sekin, että Junkkarinen halusi itse päästä ääneen lähetyksessä sanomaan sanottavansa.

– Pirun kiva pelata. Kärkikamppailu ja kaikki ainekset oli hyvän peliin. Sit tuolta jätesäkin pohjalta kaivetaan illan ainoaan otteluun kaikista heikoin pari. Kyl se jäi tänään sylettään kovasti, Junkkarinen sanoitti.

Haastattelua tehnyt Asplund lisäsi vielä vettä myllyyn.

– Näin tämän paskan jo aamulla, kun näin keitä tänne tulee viheltämään, että eikö tänne löydy parempia.

Molempien kommentointi on herättänyt keskustelua niin sosiaalisessa mediassa kuin Pääkallon keskustelufoorumillakin.

Tilastonostoista todettakoon, että Ville Lastikka (2+1) oli jälleen isossa roolissa. Happeen puolelta Marius Niemelä naulasi liigauransa ensimmäisen maalin. Jos liigan yleistä tasoa miettii oli Hirviteatterin perjantainen yleisömäärä (1009) kovaa luokkaa. Seitsemän ottelun voittoputkessa oleva Classic johtaa liigaa. Happee on hävinnyt kymmenestä viime pelistään vain kolme, ja niistä kaksi Classicille. Joukkue jatkaa viidentenä sarjassa.