Aihe: Vieraskynä

Esa Jussila: Yhtä finaalia

Mitä olisi luvassa, jos Suomessa lähdettäisiin kokeilemaan salibandyn nykyisen finaalisarjan sijaan yhden finaalin systeemiä? Tässä kaksi ääripäätä:

Esa Jussila: Maajoukkuemuistelmia

Maajoukkueurani alkoi 11.9.1999 Helsingin Jäähallissa ja päättyi 9.12.2012 MM-finaaliin Zürichissä. Nyt kun hieman aikaa on kulunut, niin ajattelin jäsennellä hieman ajatuksiani tietokoneen ruudulle ja katsoa mitä saan aikaan....

Tuomo Reponen: Kuka pitää kuria?

Classicin Ville Matikaisen kontakti SPV:n Janne Hulmiin on poikinut Matikaiselle kolmen ottelun pelikiellon. Tällä sivustolla julkaistu uutinen sisältää Salibandyliiton kurinpitoryhmän päätöksen, sekä videon tapahtuneesta.

Tommy Koponen: Salatut elämät

Kun SSV voitti neljännen mestaruutensa putkeen keväällä 2010, Amu Ahonen kertoi tuoreeltaan mestaruushumussa, että SSV oli jälleen tehnyt töitä eniten ja ansaitsi mestaruutensa. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun kuulin tuon...

Pasi Kotilainen: Maailman nopeinta peliä?

Suomen miesten maajoukkueen viime viikkoiset MM-valinnat eivät aiheuttaneet suuria tunteenpurkauksia, positiivisina poikkeuksina toki SPV:n Sami Kosken ja Happeen Eero Kososen valinnat. Päävalmentaja Petri Kettunen teki mielestäni sen,...

Juha E. Sirkka: Liigatuomarien haasteet ja teemat

Kauden 2012-2013 miesten Salibandyliigaa viheltävään erotuomariryhmään koulutettiin kaikkiaan 26 erotuomaria. Avauskoulutus pidettiin Eerikkilän urheiluopistolla elokuun lopussa teemalla ”tinkimättömyys ja nöyryys”....

John Liljelund: Viedään Floorball olympialaisiin

Kun sitä työkseen yrittää toteuttaa annettuja tehtäviä, kuten nyt saada salibandylle paikkaa Olympialaisissa, sitä aina välillä tulee miettineeksi, että miten uskottavilta oikein näytämme muiden silmissä. Nuorista vihaisista...