Vuodesta 2002 lähtien Suomen Salibandyliiton puheenjohtajana toiminut Matti Ahde on ilmoittanut luopuvansa tehtävästään kuluvan toimikauden päätteeksi.
Miesten Salibandyliiga-joukkue Loviisan Tor on pudottanut salibandykesän kovimman siirtopommin. Huippupuolustaja Juha Kivilehto edustaa ensi kaudella Toria. Asiasta uutisoi Yle.
Happee on tehnyt kolme tärkeää jatkosopimusta, kun Petri Kauko, 32, Otto Tikka, 22, ja Panu Kotilainen, 20 jatkavat seurassa. Lisäksi Happeen edustusmiehistö on tehnyt sopimuksen viime vuonna A-junnuissa pelanneen Lauri Lavosen, 20,...
TPS on kiinnittänyt riveihinsä FBT Porissa viime vuosina esiintyneen Toni Läntisen. Sentterin tontilla viihtyvä Läntinen tuo TPS:n riveihin kaivattua kokemusta ja tinkimätöntä asennetta. Vastapainoksi TPS menettää viime kauden...
Ruotsalainen salibandysivusto Innebandymagazinet kertoo mielenkiintoisesta valmentajakuviosta. Sivuston mukaan Loviisan Torista kesken viime kauden lähtöpassit saanut Iiro Parviainen saattaa olla Superliiga-joukkue Dalenin uusi...
Miesten Salibandyliigaan yllättäen noussut Ilves on julkaissut kotisivuillaan ensi kauden joukkueensa. Ilves voitti keväällä ratkaisevassa nousukarsinnassa FBT Porin.
PSS:n on tehnyt seuran sisällä valmennusjärjestelyjä, kun Juha Kankaanpää, 37, siirtyy naisten valmennustiimistä päävalmentaja Jukka Ruotsalaisen avuksi miesten valmennukseen. Kankaanpään siirtymisen myötä Sauli Hynynen, 30,...
Pääkallo.fi:n kesähaastattelusarja jatkuu kolmen pelaajatentin jälkeen managerihaastattelulla. SSV:n Kurre Westerlund kommentoi muun muassa hopeaan päättynyttä viime kautta, SSV:n pelaajatilannetta ja Ruotsissa maksettua huimaa 500...
Turkulainen Ville Vahtera, 28, liittyy Salibandyseura Wirmon valmennusryhmään. Viime kaudella Turun Palloseurassa ja FBT Porissa Salibandyliigaa ja Forssan Suuppareissa ykkösdivaria pelanneen Vahteran sopimus ulottuu kevääseen 2013....
Viime kaudella mitalipeleihin yltänyt Happee menettää ensi kaudeksi kaksi kokenutta pelaajaansa. Siirrot varmistuvat Salibandyliiton pelaajasiirtolistalta.
Joulukuussa Sveitsissä pelattavissa MM-kisoissa maailmanmestaruutta puolustavan Suomen salibandymaajoukkueen kesäleiriryhmään on tehty lisäyksiä kaikessa hiljaisuudessa. Pääkallo.fi:n saamien tietojen mukaan maajoukkueleirillä on...
Pääkallo.fi:n kesähaastattelussa on tällä kertaa Tapanilaan Erään Sveitsin-reissun jälkeen palaava Jani Helenius. Rightin hyökkääjä edusti Sveitsin liigassa kahden kauden ajan Chur Unihockeytä.
Kahdessa edellisessä salibandyn MM-finaalissa Suomelle taipunut Ruotsi on julkaissut pitkin kuluvaa viikkoa tulevaa maajoukkueleiritystään pelipaikoittain. Nyt ryhmä on julkaistu kokonaisuudessaan. Myös viime MM-kisojen aikaan...