Riian MM-kisojen ehkä suurin yllätys jäi näkemättä, kun Saksa eteni puolivälieriin ajassa 59.59 syntyneellä 6–5-voittomaalilla Yhdysvaltoja vastaan. USA:ta edustava Mikko Vähä-Vahe purki tuntojaan Pääkallo.fi:lle dramaattisen...
Saksa ja USA väänsivät keskiviikkona miesten salibandyn MM-kisojen neljännesvälierissä Latvian Riiassa. Saksa voitti ottelun dramaattisten vaiheiden jälkeen lukemin 6-5.
Singapore ja Usa kohtasivat tiistaina miesten salibandyn MM-kisoissa Latvian Riiassa. Singapore nappasi kisojen avausvoittonsa hieman yllättäen maalein 9-5.
Riian MM-kisoissa pelattiin tiistaina alkulohkot päätökseen, ja keskiviikkona alkavat ensimmäiset pudotuspeliottelut A- ja B-lohkojen heikoimpien sekä C- ja D-lohkojen parhaiden kesken.
Käynnissä olevissa Riian MM-kisoissa Kanadan maajoukkuetta edustaa turnauksen ensikertalainen Brandon ”Pavel” Barber. Kyseessä on erityisesti Pohjois-Amerikassa tunnettu ja suosittu Youtube-tähti, joka teki uransa...
10-3 eilen Suomelle taipunut Viro sijoittui Göteborgin MM-kisoissa kaksi vuotta sitten sijalle kahdeksan. Joukkueen valmennukseen myös Riiassa kuuluva Arto Kotamäki kertoo Pääkallo.fi:lle, että kahdessa vuodessa joukkue on mennyt...
Jos ei 10-3 Suomelle päättynyt Viro-ottelu noussut noin muuten suurten salibandyklassikoiden joukkoon, tärkeä peli se oli ainakin FC Vaajakosken kasvatille Jonne Junkkariselle. 26-vuotias puolustaja pääsi pelaamaan ensimmäisen...
Suomi kaatoi tänään A-lohkon viimeisessä ottelussaan Viron lukemin 10-3 salibandyn MM-kisoissa. Viroa edustanut Suomen Divarin ÅIF:ssa pelaava Rando Kramm oli kaikesta huolimatta hymy herkässä pelin jälkeen.
Ilta-Sanomat uutisoi maanantaina, että toisin kuin alunperin tiedotettiin, Jari-Pekka Lehtonen ei olisi jättänyt SSBL Salibandy Oy:n toimitusjohtajan pestiä omasta tahdostaan.
Pääkallo.fi jakaa myös näissä miesten MM-kisoissa Suomen pelaajille kalloja peliesitysten mukaan. Viroa vastaan erinomaisessa vireessä ollut Peter Kotilainen pelasi toimituksen mielestä viiden kallon arvoisesti.