Pääkallo.fi

05 u16 maajoukkue

Viestejä
11
Aika erikoista keskustelua. Kunnioituksesta hieno lajia, hienoja pelaajia ja kaikki taustahenkilöitä kohtaan. Taidan jättää tämän foorumin.
 
Viestejä
512
Urheilusta en menisi ihan takuuseen. Pudokkaita kovemmista lajeista mutta se on sitten eri keskustelu.

Lahjakkaimmat urheilijat ovat ihan muissa lajeissa kuin säbässä. Poikkeuksetta.
Urheilullisuuden mittaaminen on tehtävissä. Esimerkiksi FBA:n ehkä parasta antia ovat tehtävät testipaketit. Niissä mitataan urheilullisuutta ja lajitaitoja.

FBA:ssa urheilijaa verrataan tietääkseni Eerikkilän tietokantaan tallennettun historian aina samanikäisten ja saman sukupuolen urheilijoiden muodostamaan tilastoon, sekä oman joukkueensa keskiarvoon. Niiden pohjalta on määrietty kullekin ikävuodelle tasot. FBA:ssa tasojen määrittelystä sanotaan näin:

Taso sarake kertoo siitä, mihin tulos sijoittuu suhteessa muihin saman ikäisiin aikaisemmin Eerikkilän Urheiluopistolla testattuihin pelaajiin. Tasot näytetään timantteina ja timanttien vierestä klikkaamalla näet eri tasojen rajat. Esimerkiksi 5 timanttia saadakseen tulee testituloksen olla parempi kuin viiden timantin raja-arvo. Korkeimman viiden timantin tason saavuttaa noin 10% kaikista saman ikäisistä pelaajista.

Olen käsittänyt että vertailuryhmä sisältää ainakin salibandyn ja jalkapallon pelaajien tulokset. Tätä tukee se seikka, että oma poikani on vertailuissa oman joukkueensa yksi nopeimmista ja kimmoisimmista. Kuitenkin vaikka hän kuuluu salibandyssa ikätoveriensa FBA testatuissa sinne nopeimman 10-20% joukkoon (minkä näkee kyllä peleissäkin), hän sai koko vertaluryhmään verrattuna tulokseksi vain 2 tähteä viidestä. Eli hän sijoittui siinä vertailussa luultavasti noin puoleen väliin koko vertailujoukossa. Eli vertailujoukossa on iso määrä nopeampia pelaajia muista kuin salibandyn pelaajista, ts. jalkapalloilijoita.

Poikani on harrastanut muitakin lajeja kuin salibandyä, mm. jalkapalloa ja jääkiekkoa. Olen itse aktiivisesti seurannut tuor t taivalta.

Rohkenen siksi sanoa, että salibandyn pelaajien fyysinen suorituskyky ei ole yhtä korkealla tasolla kuin jalkapalloilijoiden ainakin tuossa 14-16 vuotiaana. Toki tämä pätee vain testattuihin osiin koko harrastajapopulaatiosta - kummassakin lajissa testeihin päästettyjen raja ratkaiseen tietysti ryhmän tulosten tason. Eihän lajin perusharrastajat koskaan noihin testeihin pääse.

Mutta onko kyse lahjakkuudesta olevista eroista, sitä johtopäätöstä ei voi suoraviivaisesti tehdä. Salibandyssä väitän lajia tosissaan harjoittelevien osuuden olevan pienempi kuin jalkapallossa. Harjoittelun määrä ja laatu parantaa testituloksia ilman lahjakkuuden vaikutusta. Toinen vaikuttava seikka on lajin luonne ja vaatimukset. Jalkapallossa pelaaja pelaa koko 90 minuuttia ilman vaihtoja ja kävele tai juoksee pelin aikana jopa 10 km, juniori ehkä vähemmän. Salibandyssä pelaaja ottaa minuutin pätkissä spurtteja, enintään 20 metriä kerrallaan, ja kerryttää pelissä ehkä kaksi kilometriä plakkariin. Salibandy korostaa lyhyttä kiihdytystä, suunnanmuutoksia, ja palautumiskykyä. Fudiksessa kestävyys, maksiminopeus ja ponnistusvoima korostuvat enemmän. Suurin ero tulee kuitenkin pelin taitopuolen vaikutuksessa. Salibandyssä pyritään pitämään palloa mailassa, ja sen taidon opetteluun laitetaan suuri panos. Toisaalta kenttä on pieni ja hitaampikin pelaaja pysyy pelissä kohtuullisesti mukana. Siksi säbässä mailataidoilla voi ansaita paikan kovassakin joukkueessa, vaikka urheilullinen puoli ei kovin vahva olisikaan. Jalkapallossa ei riitä hyvä pallonkäsittely, jos et melkein hehtaarin kentällä ehdi tilanteisiin. Salibandyssä pelaajan harjoittelu keskittyy helposti enemmän taitoihin kuin fysiikkaan.

Yhteenvetona olkoon, että lajin luonne asettaa erilaiset vaatimukset pelaajan ominaisuuksille.

En tiedä, mistä lajeista Opelix viittaat pudokkaiden tulevan. Tunnetusti ajatellaan kai jääkiekkoa, että sieltä tulevat ne, jotka eivät lätkässä pärjänneet. EI jääkiekossa mitään sen kummempia urheilullisuuden lahjakkuuksia ole, siellä kyse on enemmän vaatimuksesta menettää vaikka hampaita lajin eteen. Siis se on ehdottoman harjoittelukuttuurin laji, miehen mitta.

Mielenkiintoista olisi kuulla, miten olet lahjakkuutta mitannut. Veikkaan että olet kuitenkin mitannut jotain urheilun suorituskykyarvoja?

Pidän epäeettisenä pelaajien urheilijastatuksen kyseenalaistamista tai vähättelemistä, vaikka heillä olisi alemmat suoritusarvot jossain suhteessa. Tätäkään ei ole todistettu, vaikka itse näin uskon olevan. Jos jollakulla olisi materiaalia tästä, niin mukava olisi nähdä se. Myöskään lajin vaihto ei ole läheskään aina "pudokkuutta", vaan tietoinen valinta. Oma poika koki fudiksen tylsäksi, ja lätkässä vallitsevan äijäkulttuurin mukaisen nokkapokan typeräksi käytökseksi.

Jos Opelix toimit työssäsi tosiaan näiden asioiden ja nuorten parissa, pidän kantojasi ammatillisesti epäeettisinä.
 
Viestejä
223
@Säbeltäjä avasi ansiokkaasti problematiikkaa jota itse en fiksusti osannut ilmaista.

Kysymyshän urheilullisuusesta ja lahjakkuudesta sekä lajien välisestä vertailusta on loputon suo ”Vuoden urheilija”-äänestyksen tapaan. Tuo Eerikkilän testipatteristO kyllä kertoo fyysiset eroavaisuudet futiksen ja säbän välillä. FutaajaT ovat fyysisesti kovempi niissä suunnanmuutoksissakin. Sitten kun mennään lajin hienouksiin ja pallonhallintaan niin tietysti salibandyssä on loistavia urheilijoita siinä mitä golfissa ja biljardissakin. Hieman väärin nyt meikäläistä tulkittiin.

Ja mitäs epäeettistä siinä on jos totean havaintoni nuorista että liikunnallisesti salibandyn pelaajat ovat isossa kuvassa futaajien ja lätkäjonnejen takana?

Asia on myös niin että enää ei pudokkuus ole samaa mitä vuosikymmen sitten. Isoissa kaupungeissa salibandy valitaan ihan ykköslajiksi jo pienestä riippumatta fyysisistä valmiuksista, eteenpäin on menty huimasti. Puuhelmistä kaulalla enää ei ole tarvinnut hetkeen kuunnella paskaa läppää.
 
Viestejä
512
@Säbeltäjä avasi ansiokkaasti problematiikkaa jota itse en fiksusti osannut ilmaista.

Kysymyshän urheilullisuusesta ja lahjakkuudesta sekä lajien välisestä vertailusta on loputon suo ”Vuoden urheilija”-äänestyksen tapaan. Tuo Eerikkilän testipatteristO kyllä kertoo fyysiset eroavaisuudet futiksen ja säbän välillä. FutaajaT ovat fyysisesti kovempi niissä suunnanmuutoksissakin. Sitten kun mennään lajin hienouksiin ja pallonhallintaan niin tietysti salibandyssä on loistavia urheilijoita siinä mitä golfissa ja biljardissakin. Hieman väärin nyt meikäläistä tulkittiin.

Ja mitäs epäeettistä siinä on jos totean havaintoni nuorista että liikunnallisesti salibandyn pelaajat ovat isossa kuvassa futaajien ja lätkäjonnejen takana?

Asia on myös niin että enää ei pudokkuus ole samaa mitä vuosikymmen sitten. Isoissa kaupungeissa salibandy valitaan ihan ykköslajiksi jo pienestä riippumatta fyysisistä valmiuksista, eteenpäin on menty huimasti. Puuhelmistä kaulalla enää ei ole tarvinnut hetkeen kuunnella paskaa läppää.
Oikeastaan tuo säbäilijöiden kategorisointi pudokkaiksi oli se ylilyönti. Muuten ymmärsin kyllä pointtisi.
 
Viestejä
66
Liitto julkaissut maajoukkuetapahtumat. U16 leiri varmistuu viikolla 4. Muistaakseni kesäisin on ollut leiri, mutta en jättäis muistini varaan!

Lokakuussa myös merkattu leiri, mutta onko tämä jo -06 syntyneille? Ja -05 ovat syksyllä jo U17?
 
Viestejä
2
05-ikäluokka hakee toisen asteen koulutuksiin maaliskuussa, ja osalla on ollut mielessä urheiluoppilaitos tai urheilulukio. Näihin saa pisteitä sen mukaan, onko maajoukkueringissä, vai minkä tason pelaajista on kyse. En tiedä miten näihin nyt suhtaudutaan, kun muissa lajeissa maju-valinnat on tehty, vaikka leirejä onkin sitten jouduttu perumaan.
 
Viestejä
31
En tiedä miten jääkiekossa asiat saadaan toimimaan, jos siellä oli 05 U16 pystyssä ja leirillä jo viime elokuussa?
 
Viestejä
11
*Yksi mahdollinen tapa lähestyä aihetta on nimetä joukkue ja asettaa tavoitteellinen leiriaika. Jos koronatilanteen takia leiriä joudutaan lykkäämään kerran tai useammin- niin siitä voidaan tehdä päätöksiä aina kullakin hetkellä vallitsevan tilanteen mukaan. ** Ja kyllä- 05- ikäluokka on haketumassa toisen asteen valintoihin viikkojen kuluessa- monelle nuorelle iso valinta- tukea ja selkeyttä tähän tilanteeseen luonnollisesti tarvittaisiin- nimeämällä joukkue.
 
Viestejä
223
Luulisi, että löytyy selkärankaa , eikä tehdä teineille ohareita. Aika pahalta tuntuu nuorten puolesta.
Hetkinen. Tämähän koskee koko harrastavasta 2005-ikäluokasta noin 30 pelaajaa. Jospa nyt kumminkin nähtäisiin metsä puilta. Korona ja kaikki niin eipä tule niitä putoamisen pettymyksiäkään.
 
Viestejä
39
Hetkinen. Tämähän koskee koko harrastavasta 2005-ikäluokasta noin 30 pelaajaa. Jospa nyt kumminkin nähtäisiin metsä puilta. Korona ja kaikki niin eipä tule niitä putoamisen pettymyksiäkään.
Mitenkähän jatko-opinnot? Maajoukkuestatus olisi urheilupuolella aika kova juttu. Nyt kun sitä ei ole, niin mitenhän tuollainen vaikuttaa?
 
Viestejä
2
Ainakin urheilulukioihin käytännössä mahdoton päästä ilman mj-statusta. Ihmeellinen ratkaisu jos ei joukkuetta julkaista ja huono salibandylle kun urheiluluokat täyttyvät muiden lajien edustajista
 
Viestejä
3
Nimenomaan. Tätä on on yritetty selittää, jatko-opintoihin tarvittasiin lisätukea.
Tästä kannattaa varmaan olla yhteydessä suoraan liittoon, ei ne näiltä palstoilta näitä juttuja älyä...leiriryhmä on kuitenkin valittu marras-joulukuulla, vaikka leiriä tuolloin siirrettiin. Eipä sen jälkeen kukaan ole muutenkaan mitään lisänäyttöjä voinut antaa, joten luulisi ryhmän voivan julkaista.

Erittäin samaa mieltä edellisten kanssa tuosta jatko-opintoihin hakemisesta, urheilulukioihin haussa oleellinen lisäarvo ikäluokan maajoukkuevalinta.
 
Viestejä
2
Liitto antaa arviot pelaajista ku hakee ei ne koulut niitä pääkallosta lue. Ei yhtää mitään merkitystä onko jossain julkaistu vai ei
Ainakin joskus seurajoukkueiden valmennuspäälliköt tms. ovat kirjoittaneen suositukset kouluihin mihin on myös mainittu mahd. mj-status. Jos ei joukkuetta ole ilmoitettu niin eihän seura voi sanoa että pelaaja on maajoukkuetasoa ja näin ollen henkilö ei saa pisteitä koulujen yhteishaussa
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös