Pääkallo

2019-2020 Pohjois-Suomi M3D lohko 12

Nelosdivari-tason porukassa ei yksi mies paina, mutta JäJä:ssä oli nousuun pohjat jo viime kaudella olemassa. Yllätys on jos joku pääsee ees lähelle haastaan!
Viime vuodet ovat osoittaneet, että nelosdivarista nouseet porukat ovat olleet kilpailukykysiä myös kolmosessa. Tempo on ollut hyvässä nosteessa ja porukassa on ollut tekemisen meininki. Olisi keskikastin porukka ilman Kiipeliäkin. Jos Kiipeli pelaa suurimman osan peleistä, niin se tarkoittaa aika monta lisämaalia joukkueelle. Kai Tatu ainakin sen 50 maalia paukuttaa 🤔

Toki JäJä on sarjan suosikki, mutta en usko, että he sarjaa veisivät samanlaiseen näytöstyyliin kuin OFBC viime kaudella.

Ja jos vahvistuneista joukkueista oli puhe, niin Lämärit laskisin vahvistuneisiin.
 
Screenshot_20200819_144340.jpg

Tälläinen uudistus tulevalle kaudelle.
Mitä mieltä? Itse ainakin olen mielissäni tästä uudistuksesta
 
Minulla on jotenkin sellainen etiäinen, että viime kauden kakkonen ei suosiolla antaudu neljän sakista pois. Veikkaan kyllä todella tasaista sarjaa ja kärkinelikkoon on kahdeksan tasapaksua joukkuetta tarjolla.
 
Jahas, Tempo hävinnyt Suomen Cupissa 5-divarin Keitolle ja RaaPo:lle paikallisväännön. Ärjy sen sijaan hoitanut näemmä rutiinilla molemmat. Onkohan Temmosta sittenkään keskikastiin..

Onko sattunut muuta uutisoitavaa kanssapelaajilta silmään?
 
Lauantaina 5.9.2020 SB Hurricane ry järjestää Nallisportissa kovatasoisen kutsuturnauksen 3-4 div. joukkueille. Valitettavasti vallitsen korona epidemian vuoksi katsojia turnaukseen ei päästetä mutta peleistä on livetulospalvelu osoitteessa https://www.gameresultsonline.com/sbhurricane/thunder-cup-2020-kutsuturnaus/5138/games

M3D PS Lohkosta 12 mukana viime vuoden puolustava mestari Jäjä, Kellon Lyönti, Team Tempo ja SS Kanuuna edustus.

Jos jollain polttelee päästä näkemään pelejä livenä voi turnaukseen tulla toimitsijaksi mutta siitä yhteys turnauspäällikköön niin katsotaan se homma tarkemmin.
 
Kaikilla joukkueilla vain hieman toista kentällistä ukkoja mukana joten ei noista paljoa voi sanoa.
 
Jahas, Tempo hävinnyt Suomen Cupissa 5-divarin Keitolle ja RaaPo:lle paikallisväännön. Ärjy sen sijaan hoitanut näemmä rutiinilla molemmat. Onkohan Temmosta sittenkään keskikastiin..

Onko sattunut muuta uutisoitavaa kanssapelaajilta silmään?
Keitto pelasi viime kaudella 2 divaria, tippui suoraan, ja hylkäsivät 3 divarin paikan ja menevät pelaamaan 5 divaria tulevalla kaudella. Kovia pelaajia siellä kuitenkin on vaikka 5 divaria pelaavat
 
Tempo jäi pois Thunder Cupista ja tilalle tulee Pelimannit (5div)
Lauantaina 5.9.2020 SB Hurricane ry järjestää Nallisportissa kovatasoisen kutsuturnauksen 3-4 div. joukkueille. Valitettavasti vallitsen korona epidemian vuoksi katsojia turnaukseen ei päästetä mutta peleistä on livetulospalvelu osoitteessa https://www.gameresultsonline.com/sbhurricane/thunder-cup-2020-kutsuturnaus/5138/games

M3D PS Lohkosta 12 mukana viime vuoden puolustava mestari Jäjä, Kellon Lyönti, Team Tempo ja SS Kanuuna edustus.

Jos jollain polttelee päästä näkemään pelejä livenä voi turnaukseen tulla toimitsijaksi mutta siitä yhteys turnauspäällikköön niin katsotaan se homma tarkemmin.
 
Tempo jäi pois Thunder Cupista ja tilalle tulee Pelimannit (5div)
Mikähän lie Tempolla ollut syynä...No, hyvä harkkaturnaus tulossa meille edelleen!

Kakkosen ketjussa oli hyvvee pöhinää rankingien yms muodossa, joten laitetaanhan tännekki hommaa alulle.. Samalla vois tietenni laittaa seurattavia pelaajia etc...

Lähtee vähän hatusta mutta:

1. Jäjä
2. Muhu
3. Ärjy
4. Total
5. Lämärit
6. Santa
7. KeLy
8. Ressut
9. Kanuuna
10. Tempo

Sarjan MVP:t Ärjyn Nousiainen Jäjän Heikkisen ohella...Total yllättää hinaamalla ittensä kaikkien aikojen lentoon pudotuspeleihin.
 
Kolmosdirre on ollu aina överitasanen ja varmasti sama eessä tänäki vuonna (Jäjän alapuolella). Villi veikka:

1. JÄJÄ
2. ÄRJY
3. KELY
4. TEMPO
5. LÄMÄRIT
6. TOTAL
7. KANUUNA
8. MUHU
9. RESSUT
10. SANTAS
 
Mitä havaintoja kanssapelaajilla eiliseltä? Omaan silmään Tempo, Ressut ja Ärjy selvästi heikoimmat niput. Lämärit vaikutti vahvalta ainakin toisen pelin perusteella..
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Takaisin
Ylös