Pääkallo.fi

3-divisioona Pohjois-Suomi, lohko 12

Viestejä
31
Oli itselleni yllätys, että tänne ei muiden Lapin joukkueiden sarjojen tapaan ollut aiheuttanut ennakkospekulointia ja kokoonpanojen analysointia. Kyseessä on sarja, jota ainakin itse seuraan suurella mielenkiinnolla. Niin paljon tuttuja on eri joukkueiden riveissä pelaamassa. Kaikista joukkueista minulla ei ole kuitenkaan käsitystä muuta kuin aiempien vuosien tilastojen perusteella, joten olisin väärä henkilö ennakoimaan joukkueiden voimasuhteita ja sarjasijoituksia. Siksi tyydyn veikkaamaan alempana ensi sunnuntain Ounasrinteen turnausta. Siellä pelaavien joukkueiden otteita on tullut seurattua aiemmilla kausillakin.

Avausturnaus oli viime viikonloppuna Oulussa. Voisiko joku paikan päällä ollut heittää kommenttia otteluista? Tulokset olivat seuraavat:

OFBC - ACK 8-5
YNM - MuhU 2-11
Total - UIFK 2-5
MuhU - OFBC 5-3
ACK - KeLy 7-3

Rovaniemen päässä kautensa avaavat ylihuomenna Lämärit, Santa´s United II (Akatemia) ja AC Ressut. Lämäreiden ja Ressujen osalta kokoonpanot ovat ilmeisesti suht muuttumattomat viime kaudesta? Akatemian rivistössä on puolestaan ollut vaihtuvuutta, kun pelaajia on siirtynyt Santan Edustuksen vakiomiesvahvuuteen sekä seuran sisäisillä siirroilla on pelaajia tullut viime kaudella vitosdivarissa pelanneista seuran kolmos- ja nelosjoukkueesta. Ainakin cup-pelien perusteella myös paikkaa tuloksentekorooleista on uusillekin ukoille sälytetty.

Tähtitaivas kertoi, että näin pelataan sunnuntaina:

Lämärit - Santa`s United II 4-4
AC Ressut - Lämärit 7-5
Santa`s United II - AC Ressut 3-4

Antakaahan tietäjät tulla analyysia ja veikkausta eetteriin! Pohjois-Suomen kolmosdirre on sen ansainnut.
 
Viestejä
3
Sanoisin, että OFBC on sarjan voittajasuosikki vaikka Muhulle hävisikin. Rosteri ei ole paljoa muuttunut ja vaikka ykköspakki Niko Pikkarainen ja maalivahti J-M Heinonen lähtivätkin 2.divariin, niin ei sarjan voittaminen jää siitä kiinni. Voittivat Cupissa KoskRin ja Sastamolon, joka kertoo joukkueen tasosta. Joukkueen ainoa kysymysmerkki on maalivahti pelaaminen. Joukkueen selkeä ykkösmaalivahti Kalle Laine pelaa LNM A-pojissa A- junnujen divaria ja ei pääse kaikkiin peleihin, joten nähtäväksi jää ovatko Atso Majava ja Jesse Mäkelä riittävän hyviä 3.divari tasolle. Kovin haastaja tulee olemaan AC ressut, joka pelaisi tällä kaudella 2. divarissa, mutta eivät halunneet ottaa sarjapaikkaa vastaan
 
Viestejä
4
Mitenkäs muhu? Onko nousijajoukkueella ollut ekoissa peleissä yllättys puolellaan ja meno tasoittumassa vai pelataanko ensi kaudella kakkosta Muhoksella?
 

lbh

Viestejä
2
Mikäs siellä Nallisportissa on hämminkinä ettei tulospalvelu ole kertaakaan ajan tasalla?

Siellä ei ole tällä hetkellä toimivaa wifi-yhteyttä eikä puhelimissa ole kenttää. Lisäksi viime turnauksessa YNM oli unohtanut toimitsijavuoron kokonaan ja järjestelyt menivät niiltä osin vähän vihkoon, ekan pelin toimitseminen hoidettiin muukalaislegioonan voimin.
 
Viestejä
1
Kausi alkaa hyvinkin olla jo puolessavälissä. Mitä mietteittä ja analyysia ois heittää kehiin?

Onko sarjataulukko järjestys teidän mielestä odotetun näköinen ja tuleeko järjestys muuttumaan kevät kaudella?
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
5
Ei yhtään hullumpi yritys OFBC:ltä, mutta nousu jäi tältä erää haaveeksi.
Sekä UIFK että Ressut tippuivat molemmat varsin selvin lukemin, eli pitäisi varsin kilpailukykyisiä joukkueita tulla ylöspäin ensi kaudeksi 👍
 
Viestejä
1,585
Ressujen tippuminen kyllä kertoo omaa kieltään Kolmosen tasaisuudesta. Viime kaudella karsivat ylöspäin ja tällä kaudella karsintojen kautta neloseen. Ja tulospalvelun perusteella ainakin joukkue pysynyt kausien välillä lähes samana.
 
Viestejä
64
UIFK:lla kävi huono ”tuuri” kun pistepörssin kärkiviisikko suuntasi Jyväskylään M35-sarjaa pelaamaan (?). Helpotti Ärjyn pelaamista. Joku epäili tässä aikataulutuksessa jopa salaliittoa :cool:

Offtopic:
SoPa oli hyvä ja jalkava joukkue. Varmaan ensikaudella suora nousu? Nelosen pohjoislohkossa ei hirveästi haastajia ole (Paitsi ehkä YNM, jos pohjoislohkoon joutuu), kun Jäjä nousi kolmoseen.

Todennäköisesti Ressut ja UIFK jää nelosen etelälohkoon, kun Kanuuna ja Ärjy nousi kolmoseen just sieltä.

PS. Ärjyn Facesta löytyy kevyet ”otteluraportit” ja linkit koosteisiin. Saa myös tykätä sivuista niin pysytte kartalla missä Ärjy menee :eek:
 
Viestejä
5
Todennäköisesti Ressut ja UIFK jää nelosen etelälohkoon, kun Kanuuna ja Ärjy nousi kolmoseen just sieltä.

Niin, eiköhän Ressut ainakin pohjoisen lohkoon tule, erikoista olisi jos sarjan toiseksi pohjoisin porukka lyötäisiin etelän lohkoon 😅
 
Viestejä
64
Niin, eiköhän Ressut ainakin pohjoisen lohkoon tule, erikoista olisi jos sarjan toiseksi pohjoisin porukka lyötäisiin etelän lohkoon 😅

REPS, kas niinpäs onkin. Ei näköjään tuo Suomen maantieto ole hallussa.

Tiedoksi muillekin: Ressut on Rovaniemeltä, Rovaniemi on pohjoisessa.;)
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
31
Lohkon joukkueet kaudelle 2019-2020.

JäJä
KeLy
Lämärit
MuhU
OFBC
Santa's United II
SS Kanuuna
Total
TyPS
Ärjy

Etukäteen vaikuttaa aika tasaiselta sarjalta. JäJä ilmeisesti vahvistunut ex-Merikosken pelaajilla ja lienee yksi ennakkosuosikeista.
Onko OFBC:n runko pysynyt samana? Mitään uutisia muista joukkueista?
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös