Pääkallo.fi

A-poikien SM-sarja 2020-2021

Viestejä
266
Happee on näköjään saanut kovan vahvistuksen rosteriinsa. Missä välissä Jimi Ahonen on siirtynyt Happeeseen? Joku irvileuka voisi sanoa että heti kun Ahonen lähti Classicista, hän lähti myös U19-maajoukkueesta :D
Samaa mieltä siinä määrin, että huippu vahvistuksen saivat. Mitä majuun tulee, se jää nähtäväksi, mutta jos jaksaa reenata aivan kärki pakkeja -02 syntyneissä ja vanhemissakin.
 
Viestejä
7,835
Tätä samaa sekoilua taas Hämeenlinnassa. Millä logiikalla kahden minuutin jäähy kestää 2:02?

No otetaan sen verran takaisin, että saattoi olla 2:01. Viimeksi Oilersin liigapelissä Hämeenlinnassa oli samaa. Jäähyjä merkitään aivan miten sattuu taululle, kelloa ei osata käyttää ja laskupää ei toimi edes vähää alusta.

Taisivat lopulta kuitenkin tulla siihen tulokseen, että kahden minuutin jäähy on vain 2:00 mittainen.
 
Viimeksi muokattu:

Jussi Koivunen

Tätä samaa arvostelua taas. Ei, minulla ei tuohon kellon käyttöön ole mitään osaa eikä arpaa, mutta silti. Näissä matseissa toimihenkilöinä toimii ihan vapaaehtoiset ihmiset, jotka voivat tehdä virheitä kuten muutkin ihmiset. Kellon käyttöön, tilastointiin, kuvaamiseen, striimamiseen, koosteiden tekemiseen ja ihan kaikkeen muuhunkin ottelutapahtumaan liittyvään otetaan varmasti jokaisella paikkakunnalla mielellään apuja kaikilta jotka virheettömästi osaa varmuudella homman hoitaa.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
7,835
Eli: Oilers sai ensimmäisen 2min jäähyn 17:58 ja toisen jonkun verran sen jälkeen. Steelers teki maalin erän lopussa. Oilersin toista pelaajaa ei päästetty pois jäähyltä, vaikka erätauko laitettiin käyntiin. Eli 1. jäähy kesti tämän logiikan mukaan yli sen maalin, eli reilusti yli 19:58 ainakin.

Lopulta korjasivat ja toinen erä aloitettiin tasakentällisin.
 
Viestejä
1,109

No onneks ei peli siihen ratkennut 😅😉
 
Ja tuon kahden sekunnin aikana tapahtui mitä kaikkea dramaattista? Kyllähän tuosta voidaan tuomaristonkin suuntaan näyttää sormea jos peli maalin jälkeen on jatkunut väärillä miehityksillä.
 
Viestejä
48
Ja tuon kahden sekunnin aikana tapahtui mitä kaikkea dramaattista? Kyllähän tuosta voidaan tuomaristonkin suuntaan näyttää sormea jos peli maalin jälkeen on jatkunut väärillä miehityksillä.
17:58 alkaneen jäähyn saanutta pelaajaa ei päästetty ajassa 19:58 ulos jäähyltä ilmesesti toimitsijoiden toimesta. 19:59 merkitty maali tuli siis aikaan, jolloin jäähyllä oli kaksi Oilersin pelaajaa yhden sijaan.
 
Viestejä
30
Tiikereiden A joukkue aika mauton. Säälittää kallion puolesta että joutuu tuolla pelaamaan, kun lähes yksin joutuu kannattelemaan joukkuetta. Loi paikoista noin 80% muut vitjat erittäin vaisuja. Haukat tänään todella kliinisiä ja hyvin organisoituja.
 
Viestejä
7,835
Ja tuon kahden sekunnin aikana tapahtui mitä kaikkea dramaattista? Kyllähän tuosta voidaan tuomaristonkin suuntaan näyttää sormea jos peli maalin jälkeen on jatkunut väärillä miehityksillä.

Siis toinen erä olisi aloitettu Steelers YV:llä.
 
Jussi Koivunen

17:58 alkaneen jäähyn saanutta pelaajaa ei päästetty ajassa 19:58 ulos jäähyltä ilmesesti toimitsijoiden toimesta. 19:59 merkitty maali tuli siis aikaan, jolloin jäähyllä oli kaksi Oilersin pelaajaa yhden sijaan.

No, protestia tuuttiin sitten vaan. Onhan tuo virhe toimitsijoilta JA tuomareilta. Se, että onko tuolla pelin tuloksen kanssa paskankaan merkitystä ollaan varmasti kaikki samaa mieltä.
 
Viestejä
12
Aikamoiseen prässiin joutui steelers kyllä,tosin pakko myöntää oilers oli todella hyvä.
Kyllä Kyllinen hyvin pääsi peliin mukaan vaikka tilanne oli jo 7-1.
 
Viestejä
40
Aikamoiseen prässiin joutui steelers kyllä,tosin pakko myöntää oilers oli todella hyvä.
Kyllä Kyllinen hyvin pääsi peliin mukaan vaikka tilanne oli jo 7-1.
Kun peliä olit katsomassa ja näit kyllisen otteita hieman, niin miltä näytti? Täällä aikasemmin kirjotettu, että jos pääsee omalle tasolleen niin koppi tarttuu hyvään tahtiin.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös