Pääkallo.fi

A-poikien SM-sarja - kuka vie mestaruuden?

Tiukka loppu oli tosiaan kyllä tässäkin pelissä
ErVi oli toki pelillisesti hiukan parempi, mutta vain hiukan ja ehkä vain LaSBille herkästi tuomittujen jäähyjen verran. Kun LaSB-valmennus oli onnistunut ratkaisussaan tasavajaalla, kun osasivat ottaa maalivahdin pois, tasoittamaan pelin, niin sitten valmennus hölmöili ihan isosti. Kun olisi pitänyt odottaa vain viimeistä puolta minuuttia ja omaa YV-peliä, niin mitä...! Annettiin kaverille pallo ja samalla otettiin parhaat pelaajat pois kentältä - kaverin AV-maali. Muutenkin roolitukset olivat mitä olivat, kuten jo aiemmin tällä kaudella. Kokoonpanot taas ns. kokeiluasteella; aika ei siis riittänyt vakiinnuttamaan. Paras sentteri taas pakkina... Nuori ja erittäin taitava Salokangas vei nyt "näennäispelillään" tehoja ns. liigakentältä. Erinomainen valinta kapteeniksi -Ahola ei tällä kertaa onnistunut johtamaan joukkoja edestä, vaan hänelle tuli lukuisia pallonmenetyksiä oman maalin edessä. Kun pääosin LaSB pelasi kahdella kentällä, niin näihin olisi pitänyt pystyä reagoimaan pelin aikana; valmennukselta kättä pystyyn. ErVi antoi LaSBille tilaisuuden jopa kolmeen pisteeseen tai ainakin jatkoaikaan, mutta kun ei kelvannut...
 
Nummikeskus on legenda katsomon kannalta, seisomalla reunassa näkee 1000 kertaa paremmin😀

Jos menee Steelersillä vihkoon kentällä, niin katsomossa sama homma. Pitkälti toistakymmentä katsojaa paikalla ja näistä puolet Oilersin porukkaa. Ottelut pelataan sellaisessa paikassa, että kenttää ei näy kunnolla edes eturivistä.
 
Kun LaSB-valmennus oli onnistunut ratkaisussaan tasavajaalla, kun osasivat ottaa maalivahdin pois, tasoittamaan pelin, niin sitten valmennus hölmöili ihan isosti. Kun olisi pitänyt odottaa vain viimeistä puolta minuuttia ja omaa YV-peliä, niin mitä...! Annettiin kaverille pallo ja samalla otettiin parhaat pelaajat pois kentältä
Vähän sekava loppu kaikkinensa kyllä. Ei optimaalisia ratkaisuja monelta pelaajalta ja varmasti valmentajilta samoin. Toisaalta omasta mielestä nämä just tekee näistä junnupeleistä niin mielenkiintoisia - virheitä tulee.

Omaan silmään Jaakonsaari yksittäisenä pelaajana nousi kotijoukkueelta esiin.
 
Viestejä
697
Miten se menee ErVi-ErViAkatemia-ErViA välillä?

edit. Sami Lehtisen kommentti:
"Minkä vuoksi palaat pääsarjaan parin vuoden tauon jälkeen?
– Teen talkoohommia seuran eteen. Eli pelaajapulaa on sairastumisten ja A:n pelin päällekkäisyyden takia. "
Kaksoisedustus, niin saa pelata loppuun asti, kun akatemialla ei ole A-junnuja. Ja joku jo kerkesi ennen mua!
 
Voisin melkein jo laittaa pääni pantiksi sille, että koovee tippuu suoraan.. Ei ole nimittäin ihan helpoimmasta päästä 2 viimeistä peliä. Veikkaukseni on, että ervi pleijareihin, happeelle sija 9., tiikerit ja lasb kisaa kotiedusta karsintoihin ja koovee ulos suoraan. Laittakaapa muutkin veikkauksia :)
 
Voisin melkein jo laittaa pääni pantiksi sille, että koovee tippuu suoraan.. Ei ole nimittäin ihan helpoimmasta päästä 2 viimeistä peliä. Veikkaukseni on, että ervi pleijareihin, happeelle sija 9., tiikerit ja lasb kisaa kotiedusta karsintoihin ja koovee ulos suoraan. Laittakaapa muutkin veikkauksia :)
Mikäli ervi pääsisi pleijareihin, ei happeen ja tepsin saisi saada enää yhtään 3p voittoa. Heillä vielä keskinäinen jäljellä, ja happeella muutenkin sauma voittaa vaikka kaikki kolme peliään. TPS:llä vaikeampi loppuohjelma. Lisäksi Tiikerit vielä tuo mausteensa soppaan.

Veikkaus:
7. Happee
8.TPS
9. Ervi
10. Tiikerit
11. Lasb
12, Koovee
 
Ei tuossa mun mielestä helppo tilanne ole vielä Steelerssilläkään. Kaksi peliä jäljellä ja vastassa Krp ja Happee. Lisäksi molemmat pelit päällekkäin liigan kanssa joten sieltä tuskin on apuja tulossa.
Veikkaus:
8 Tiikerit
9 Steelers
10 Ervi
11 Lasb
12 Koovee
 
Ei tuossa mun mielestä helppo tilanne ole vielä Steelerssilläkään. Kaksi peliä jäljellä ja vastassa Krp ja Happee. Lisäksi molemmat pelit päällekkäin liigan kanssa joten sieltä tuskin on apuja tulossa.
Veikkaus:
8 Tiikerit
9 Steelers
10 Ervi
11 Lasb
12 Koovee
Tuohon vielä se, että tuo Steelers on ollut aivan sekaisin jo monta kuukautta. Edelliseen kotipeliinkin tasan yksi tehty maali, käsittämättömän hölmöjä jäähyjä mm. Koskisella ja Lehtosella. En mitenkään näe, että nyt yhtäkkiä saisivat pakkansa kuntoon.
 
Ei tuossa mun mielestä helppo tilanne ole vielä Steelerssilläkään. Kaksi peliä jäljellä ja vastassa Krp ja Happee. Lisäksi molemmat pelit päällekkäin liigan kanssa joten sieltä tuskin on apuja tulossa.
Veikkaus:
8 Tiikerit
9 Steelers
10 Ervi
11 Lasb
12 Koovee
Mielenkiintoinen runkosarjan loppu luvassa. Heitän kanssa oman veikkaukseni peliin hännän osalta. Steelers ei ota pistettäkään viimeisissä peleissä, sillä sen verran peli sakkailee. Koska Tiikereiden loppusarjan on liian myrkyllinen, myös he vetävät nollille. Ervi vie KooVeeta vastaan keskinäisen, mutta M-Teamon liian kova. Kun Oilers antaa KooVeelle lahjan viimeisellä kierroksella 3 pisteen muodossa ja Lasb häviää molemmat pelinsä muodostuu hännästä seuraavan kaltainen.

8. Steelers
9. Tiikerit
10. Ervi
11. Koovee
12. Lasb
 
Steelersin vikan Happee pelin kokoonpanoon vaikuttanee paljon sunnuntain miesten peli. Mikäli Steelers ottaa Welhoilta 3 pistettä niin liiga-apuja lienee tarjolla Happee peliin karsintojen uhatessa ja tällöin lisäpisteisiin on mahdollisuus. Voihan olla ettei Happeella ole juurikaan panosta siinä pelissä mikäli Tps ja Lasb peleistä tarttuu matkaan riittävästi pisteitä.
 
Nyt kun näin tuon videopätkän tuosta Steelers-Oilers pelistä, niin täytyy sanoa, että ei enää edes naurata tuo Steelersin touhu.

Siis sen lisäksi, että pelaajat vetävät kauden aivan vihkoon (joka nyt on vain ihan omaa strategiaa, eikä se muilta ole pois), niin siellä on joku omien sanojensa mukaan 70-luvulla salibandya pelannut henkilö, joka kehotti tuomareita moneen kertaan painumaan v...n ja kentällä keskitytään lähinnä vastustajan varusteiden rikkomiseen. Kyllä minä ymmärrän, että tuon tasoisessa hallissa pelaaminen ja katsominen käy hermoille, mutta silti voisi edes vähän alusta yrittää käyttäytyä.

Tältä pohjalta varmaan ihan hyväkin, että yleisöä siellä hallilla ei ole.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.