Pääkallo.fi

A-poikien SM-sarja - kuka vie mestaruuden?

Viestejä
7,835
Jos reflektoi esimerkiksi tähän kommenttiisi, niin mieti vaikka kemiaa Nico Salon, Krister Savosen (ja olikohan Sami johansson tai muitakin?) välillä, kun ovat pelanneet yhdessä jo junnumaajoukkueissa ja myöhemmin miesten maajoukkueissa. Aika tuttuja toisilleen sekä kentällä että pukukopissa että normaalissa elämässä.

Vastaavasti siihen on ihan syynsä, että nimenomaan Kainulainen ja Iiskola menestyivät yhdessä Happee-sarjaan asti, pelasivat koko kauden yhdessä, siinä missä sitä toista laituria vaihdettiin aivan jatkuvasti.
 
Viestejä
498
Juuri näin, ja jos Sipilän lisäksi nämä kaksi muuta peluria siirtyvät myös Nokialle, niin aika kovia tulevaisuuden pelureita seura menettää.
Sipilän tavallaan ymmärrän. Edarissa on jo Kaltiainen ja se mitä Nemo tarvitsee juuri nyt on kovia pelejä miesten sarjassa ja ennen kaikkea peliaikaa.
 
Viestejä
498
Joo, ja huhujen mukaan Oilers olisi signaamassa vielä uuden kovan kopparin miehiin.
No jos tuo pitää paikkansa niin en kyllä tajua miksi. Eli käytännössä tarkoittaa että Hopsulle todetaan ”ei käyttöä”. Ellei myös Hopsu ole jo aiemmin päättää lähteä muihin maisemiin. Sitten ymmärrän että uusi kakkosveskari tarvitaan.
 
Jopa Eero Kososesta on kuulunut huhua Oilersiin. Se vaatisi kyllä ehdottomasti sen, että Kaltiainen lähtisi jonnekin.

Tuo Oilersin pakka on kyllä aivan sekaisin. Siis joka suhteessa. Aivan käsittämätöntä, jos lähtijät on ketä on huhuttu. Käytännössä siis ASM:n voittaneelle joukkueelle näytetään keskisormea ja käsketään painumaan helvettiin organisaatiosta. Siis jos nämä huhut pitävät paikkansa.
 
Mahoney

Tässä alkaa tätä keskustelua sivusta seuraavana ei yhtään tarvii oman kannattaman seuran(ervi) touhuja hävetä! Alku oli mitä oli, lienee "pakon" sanelemaa...
 
Viestejä
302
No jos tuo pitää paikkansa niin en kyllä tajua miksi. Eli käytännössä tarkoittaa että Hopsulle todetaan ”ei käyttöä”. Ellei myös Hopsu ole jo aiemmin päättää lähteä muihin maisemiin. Sitten ymmärrän että uusi kakkosveskari tarvitaan.
Jopa Eero Kososesta on kuulunut huhua Oilersiin. Se vaatisi kyllä ehdottomasti sen, että Kaltiainen lähtisi jonnekin.

Tuo Oilersin pakka on kyllä aivan sekaisin. Siis joka suhteessa. Aivan käsittämätöntä, jos lähtijät on ketä on huhuttu. Käytännössä siis ASM:n voittaneelle joukkueelle näytetään keskisormea ja käsketään painumaan helvettiin organisaatiosta. Siis jos nämä huhut pitävät paikkansa.
Joo juurikin Kososesta olen kuullut huhuja, joten ei ole kakkosveskarin signaus tämä huhu. Katsotaan vielä että toteutuuko nämä, siksi en näitä tämän kovempaa halua päivitellä ja julistaa. Ja junnuistakin vielä varovaisemmin, vaikka puhutaan täysi-ikäisistä jannuista on ne silti edelleen A-junnuja.
 
Siis jos idea menee niinpäin, että Kaltiainen on lähdössä jonnekin, niin hänet pitää korvata. Jossain organisaatiossa, jossa on tarkoitus rakentaa tulevaisuutta, tämä tehtäisiin niinpäin, että Sipilästä tehtäisiin tässä vaiheessa ykkösvahti.
 
Viestejä
93

Tästähän tulikin yhtäkkiä ihan huhulaatikko! Mielenkiintoista sinänsä, mutta ei yllättävää. Pääkaupunkiseudulle tupsahti just kaksi uutta liigaseuraa ja SB Vantaa nousi divariin. Löytyy peliaikaa useammallekin A-ikäiselle junnulle näistä, mikä johtaa edelleen siihen että ASM-sarjoissa on pulaa junnuista seuraavana.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>

Toisaalta kun puhutaan päättyneen kauden mestarijoukkueen pelaajien tulevaisuudesta, niin tämä on mielestäni juuri se oikea paikka näille.
 
Viestejä
498
Siis jos idea menee niinpäin, että Kaltiainen on lähdössä jonnekin, niin hänet pitää korvata. Jossain organisaatiossa, jossa on tarkoitus rakentaa tulevaisuutta, tämä tehtäisiin niinpäin, että Sipilästä tehtäisiin tässä vaiheessa ykkösvahti.

Samaa mieltä mutta Sipilän tapauksessa on saattanut olla muitakin tekijöitä miksi Tampere asuinpaikkana kiinnostaa.
 
Viestejä
7,835
Samaa mieltä mutta Sipilän tapauksessa on saattanut olla muitakin tekijöitä miksi Tampere asuinpaikkana kiinnostaa.

Jos opiskelupaikan takia muuttaa, niin silloin ei tältä osin ole Oilersin vika.
 
Viestejä
498
Sinänsä lienee kaikille selvää että kovin monelle junnulle sitä edaripaikkaa ei vaan ole tarjolla. Ja kyllähän Oilers on näytön paikkoja tässä vuosien varrella tarjonnut esim. tuolle 98 ikäluokalle. Ja jos ei natsaa niin sitten ei ja parempi ehkä etsiä sitä vastuuta muualta. Mutta kieltämättä nakertaa, jos on niin että nyt jo 2000-luvulla syntyneet etsivät pelipaikkoja muualta. Koska he voisivat pelata A:n SM sarjaa vielä ensi kaudellakin, samalla kun täydentävät edarin rosteria.
 
Niin 2000-ikäluokka voi pelata vielä kaksikin kautta ASM:ssä.
 
Viestejä
240
Viimeinen sammuttaa valot.
Arto on aivan oikeassa! toisaalta kevät on joka vuosi huhujen aikaa! Valitettavan monesti ne vain pitää paikkansa? Kuten se, että Oilersin edarin rinkiin on tulossa 4 kovan luokan peluria (A ikäisiä). Tämän takia Oilersin A hajoaa ja B:stä lähtee suuri osa!! Mutta odotetaan rauhassa, parin viikon sisällä ollaan viisaampia
 
No, katsotaan tosiaan rauhassa, mutta kyllä nämä tänään tulleet huhut kuulostavat todella pahalta. Vastaavasti esim. Lahdesta, Seinäjoelta tai Indiansista en haluaisi Oilersiin tasan tarkkaan yhtään viime vuosituhannella syntynyttä.
 
Viestejä
447
Oilersin junnujen öljyputki katkeaa A-ikäluokkaan. Liigan miehistöön ei ole helppo päästä. Jos seuralla olisi Akatemia-joukkue 1-2 divarissa, niin pelaajat eivät ehkä karkaisi.
Pelaajien kannalta toisaalta hyvä, että pk-seudulla on nyt kaksi liigajoukkuetta enemmän.
 
Ongelma ei ole se, että kaikki eivät saa paikkaa, vaan mielestäni ongelma on se, että sinne edustukseen pumpataan täysin turhaan pelaajia muualta.

Se kakkosjoukkue olisi teoriassa hyvä, mutta ainakaan EräViikingeillä se ratkaisu ei ole toiminut.
 
Viestejä
139
No, katsotaan tosiaan rauhassa, mutta kyllä nämä tänään tulleet huhut kuulostavat todella pahalta. Vastaavasti esim. Lahdesta, Seinäjoelta tai Indiansista en haluaisi Oilersiin tasan tarkkaan yhtään viime vuosituhannella syntynyttä.

Arvostan Arto näkemystäsi. Mitä nyt näin Seinäjoen viimeisessä finaalissa, niin tuo ryhmä (oilers a) pärjäisi liigassakin. Todella sääli jos siitä annetaan parhaiden lähteä sikäli mikäli olisi ollut mahdollisuus heidät pitää.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös