Pääkallo.fi

B-junnujen SM-karsinnat 2019-2020

Viestejä
885
Huhujen mukaan viimekauden NGA tyhjentynyt lähes totaalisesti mikä taas tarkoittaa sitä, että ensikaudella NG02 -> NGA ja NG03 -> NGB. En usko, että pelaajia on juurikaan jäänyt yli akatemian tai Grani B:n kokoonpanoihin.
Tämä on tavallaan oikeansuuntainen mutta silti mustavalkoinen näkemys kokonaistilanteesta. Tilanne ei ole niin yksiselitteinen, että Oilersin 02-ikäiset pelaavat ASM:ää ja 03-ikäiset BSM:ää. Ensinnäkin BSM-karsinnoissa pelaavat varmasti kaikki kynnelle kykenevät 02-ikäluokan pelaajat. Toiseksi BSM-playoffeissa pelaavat varmasti myös kaikki kynnelle kykenevät 02-ikäluokan pelaajat. Oilersin pitäisi edetä ASM-playoffeissa välieriin saakka, jotta 02-ikäluokka ei ehtisi mukaan BSM-playoffeihin. Ja tämä on ennakkoon mietittynä aika utopistinen skenaario. Mutta BSM-runkosarja on sitten asia erikseen. Siellä saattaa todellakin tulla vastaan tilanteita, joissa suuri osa 02-ikäluokasta ( ja ehkä myös osa 03-ikäluokan parhaimmistosta ) joutuvat jättämään ASM-kiireiden vuoksi BSM-pelejä väliin. Veikkaisin kuitenkin, että jokaisesta BSM-runkosarjaottelusta löytyy vähintään kourallinen 02-ikäluokan pelaajia. Veikkaisin myös, että kaikki 02-ikäiset esiintyvät vähintään yksittäisissä BSM-runkosarjaotteluissa. FBA-Maajoukkuetiehen kuuluvat Eerikkilässä pelattavat SM-runkosarjaottelut kuuluvat arvatenkin sellaisiin peleihin, jolloin kaikista kovin rosteri on kasassa.
 
Viestejä
885
Eli jos oletetaan Rauhala-Kainulainen parin pelaavan edustuksessa eikä A:ssa, niin siellä on Axel Hagberg, Jonas Eklund, Jasse Tuunanen, Elias Pekari, Leevi Masalin ja Justus Lepistö edelleen NG A:n pelaajia. Eli tyyliin 15 pelaajaa tultava muualta, siis valtaosa varmaan Oilers NG B:stä, jolloin tosiaan mutkat suoriksi vetäen NG B -> NG A ja sitä kautta sitten NG 03 -> NG B. Voi varmaan joku tulla muualtakin vahvistukseksi.

Edelleen, korjatkaa jos joku meni väärin.[/QUOTE]
Minun tietojeni mukaan Axel Hagberg, Jonas Eklund, Jasse Tuunanen ja Justus Lepistö eivät ole ainakaan vahvistaneet jatkavansa Oilersissa ensi kaudella. Mutta en ole myöskään kuullut vahvistettuja tietoja, että olisivat siirtyneet minnekään. Sinun listastasi puuttuva Juuso Masalin on puolestaan ymmärtääkseni remmissä mukana. Lisäksi olen kuullut, että Oilersiin siirtyisi Blue Foxissa miesten kakkosdivaria pelannut 99-ikäluokan pelaaja. Käsittääkseni hän pelaisi nimenomaan ASM:ää. Kuulemaani nimeä en halua mainita, koska tätä tietoa ei ole virallisesti julkaistu. Voi myös olla, että kesän mittaan ASM-rosteri vielä vahvistuu. Yhtä kaikki 02-ikäluokan pelaajille on isoa ruutua tarjolla niin ASM:ssä kuin BSM:ssäkin.
 
Viestejä
7,838
Lisäksi olen kuullut, että Oilersiin siirtyisi Blue Foxissa miesten kakkosdivaria pelannut 99-ikäluokan pelaaja. Käsittääkseni hän pelaisi nimenomaan ASM:ää.

Saa olla melkoinen sateentekijä, jos menisi suoraan kakkosdivarista Oilersin edustukseen, varsinkin kun on nähty millaisilla pelaajilla homma on ollut vaikeata tai jopa mahdotonta.

Toki jos kyseessä on Blue Foxin ykkösmaalivahti (ei harmainta aavistusta kuka hän on tai onko 99 syntynyt), niin kolmosvahdin paikka taitaa Oilersin edustuksessa olla edelleen auki.
 
Viestejä
105
Lepistöt kuulemma siirtyneet takaisin LoSBiin, Hagberg Tiikereihin ja Tuunanen Erviin. Hagberg mukana Tiikereiden treeneissä joten huhu lienee totta.
 
Viestejä
7,838
Eli noista finaaleissa pelanneista pelaajista on nyt sitten 3/24 (Jonas Eklund, Elias Pekari ja Leevi Masalin) jäljellä, eli ihan hyvin on runko pysynyt kasassa, eikä tarvitse B:stä juurikaan paikkailla :)

edit. Muokattu tuohon alkuperäiseen listaan.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
7,838
Finaaleissa pelanneista jäljellä on Masalin, Pekari, Rauhala ja Kainulainen.

Joista Rauhala ja Kainulainen pelannee erittäin rajoitetun määrän pelejä ts. kyllä heidätkin on täysin välttämätöntä korvata.
 
Viestejä
70
Näyttää siis käytännössä siltä ettei Oilersilla ole A-jun joukkuetta lainkaan ensi kaudeksi ellei, kuten aiemmin mainittiin, edelliskauden C1 runko pelaa B-jun ja 02 ja sitä vanhemmat ole kaikki A-junnuissa. Siltikin näyttäis olevan kapeaa rosteria.

Jännä nähdä syksymmällä millaiselta touhu sitten käytännössä näyttää.
 
Viestejä
885
Oilersin onneksi ainakin M-Team, Hawks sekä LaSB ovat ASM:ssä täysin lyötävissä, vaikka se lähtisikin nuorella joukkueella sarjaan. Ja silloin kun Rauhala ja Kainulainen sattuvat pelille on syytä kartuttaa pistetiliä urakalla.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
70
Oilersin onneksi ainakin M-Team, Hawks sekä LaSB ovat ASM:ssä täysin lyötävissä, vaikka se lähtisikin nuorella joukkueella sarjaan. Ja silloin kun Rauhala ja Kainulainen sattuvat pelille on syytä kartuttaa pistetiliä urakalla.

Eri mieltä Haukoista. Saanut kovia pelimiehiä mukaan remmiin jonka lisäksi B:ssä pelaajia joilla riittää A:ssa. Hawksilla on Miehet, A ja B kaikki kovia nippuja ensi tulevalla kaudella.
Lasbista en osaa sen enempää sanoa kun että pari ukkoo kasvoi ulos eli voi olla yllättävänkin hyvä. Kaudella sen näkee.

Samalla pahoittelut kun A-jun puidaan vaikka on B-jun keskustelu.
 
Viestejä
116
Nyt voitais siirtyä takaisin B-junnujen pariin tällä foorumilla.... Esim. esikarskinta lohkojen analyysien tai joukkueiden voimasuhteiden pohtimista. Onko esim. sitten karsintaan tulossa joku ns. kuolemanlohko? Nyt kun katsoo kaaviota ja tiedossa mistä esikarsintalohkosta tulee joukkueet mihinkin SM-karsinta lohkoon...
 
Viestejä
885
Nyt voitais siirtyä takaisin B-junnujen pariin tällä foorumilla.... Esim. esikarskinta lohkojen analyysien tai joukkueiden voimasuhteiden pohtimista. Onko esim. sitten karsintaan tulossa joku ns. kuolemanlohko? Nyt kun katsoo kaaviota ja tiedossa mistä esikarsintalohkosta tulee joukkueet mihinkin SM-karsinta lohkoon...
Jos esikarsinnat menevät odotusten mukaan, tulee karsintalohkosta 1 siinä mielessä "kuolemanlohko", että kaikilla joukkueilla on melko tasaväkiset mahdollisuudet SM-sarjaan. Siinä ei ole yhtään TOP4-joukkuetta, mutta kaikki ovat hyviä. Näillä näkymin veikkaisin, että lohkossa tulevat pelaamaan SPV, Karhut, Steelers, ÅIF/PSS, Hawks ja 02-jkl. Vielä kun otetaan huomioon, että lohkon neljäs pelaa ristiinkarsinnoissa lohkon 4 kolmosta vastaan ( yksi joukkueista TPS, Classic ja Indians ), niin kova on savotta.
 
Viestejä
1
Kuullut huhuja että kemppainen olisi tulossa sittenkin takaisin ennen kauden alkua sekä welhoista olisi mahdollisesti siirtymässä eero kuutsa tepsin riveihin.
 
Viestejä
283
Mitkä joukkueet menee sm?
Harmittavan harva on joukkueitaan julkaissut niin todella vaikea vielä arvioida.

Hawks? Tiikerit? OLS? Clasu? Koovee? SPV? Josba? Steelers? Oilers? Karhut?

ÅIF/PSS:llä erittäin lupaava porukka, ja hyvä sekoitus 02/03 ikäluokkia.

Jyväskylän porukat handlaa omat esikarsintansa helposti, mutta riittääkö kummallakaan SM:ään, se voi olla kinthaalla. Uskon edelleen O2:sen olevan vahvemmilla kovan 02-edustuksena puolesta, vaikka Happeen Minkkinen-Pylväläinen duokin voi kahdestaan jo aika paljon tehdä.

Ervin porukassa oli aika vähän -02 poikia, tosin listalta puuttuivat Liigasopparin omaavat Fält ja Rissanen, jotka varmastikin karsinnat pelaavat. Ei tuo nyt silti ihan hurjalta vaikuta, en hypetä vielä.

Tepsillä näytti olevan oikein mallikas joukkue, johon vielä huhut tuomassa syksymmällä paria isoa nimeä. En ihan saanut kiinni, miksi veskaripuolella Naantalista tullut Mäkelä on Akatemiassa ja Tepsissä jo pelannut Aalto edustuksessa, tyrmätkää ihmetykseni toki jos siihen aihetta on. Ja mihin on kadonnut pörssivoittaja Markus Tuominen, vai enkö vaan huomannut?

Indiansilla viime kauden -03 kärki isossa roolissa ja pari ihan hyvää vahvistusta, mutta seuran 02 pohja aika heikko, en uskalla suorilta käsin SM:ään heittää. Todennäköisesti siis menevät, koska olen Inkkarit aina aliarvioinut! :D
 
Viestejä
37
Harmittavan harva on joukkueitaan julkaissut niin todella vaikea vielä arvioida.

Hawks? Tiikerit? OLS? Clasu? Koovee? SPV? Josba? Steelers? Oilers? Karhut?

ÅIF/PSS:llä erittäin lupaava porukka, ja hyvä sekoitus 02/03 ikäluokkia.

Jyväskylän porukat handlaa omat esikarsintansa helposti, mutta riittääkö kummallakaan SM:ään, se voi olla kinthaalla. Uskon edelleen O2:sen olevan vahvemmilla kovan 02-edustuksena puolesta, vaikka Happeen Minkkinen-Pylväläinen duokin voi kahdestaan jo aika paljon tehdä.

Ervin porukassa oli aika vähän -02 poikia, tosin listalta puuttuivat Liigasopparin omaavat Fält ja Rissanen, jotka varmastikin karsinnat pelaavat. Ei tuo nyt silti ihan hurjalta vaikuta, en hypetä vielä.

Tepsillä näytti olevan oikein mallikas joukkue, johon vielä huhut tuomassa syksymmällä paria isoa nimeä. En ihan saanut kiinni, miksi veskaripuolella Naantalista tullut Mäkelä on Akatemiassa ja Tepsissä jo pelannut Aalto edustuksessa, tyrmätkää ihmetykseni toki jos siihen aihetta on. Ja mihin on kadonnut pörssivoittaja Markus Tuominen, vai enkö vaan :D


Jyväskylän osalta oli kova jengi jos löisivät parhaat yhteen ja varmaan sm:ssä..

TEPSIN osalta kun katsoo niin Akatemian kokoonpanoa niin voi ehkä päätellä miksi Mäkelä on akatemiassa. 9 kenttäpelaajaa plus valmentaja Naantalista🤔 Taidot on Mäkelällä kunnossa se ei olisi este B-TPS maalille.
Tuomisen Markuksesta säbälinnut lauloi on kuin taitelija joka ilmestyy paikalle kun tähdet ovat paikoillaan ehkä ennen syksyä ehkä ei..
 
Viestejä
64
Harmittavan harva on joukkueitaan julkaissut niin todella vaikea vielä arvioida.

Hawks? Tiikerit? OLS? Clasu? Koovee? SPV? Josba? Steelers? Oilers? Karhut?
Ihmettelen myös tätä
Joukkueiden rungot varmasti kuitenkin jo kasassa ja treenit käynnissä. Listalla on myös seuroja, joista löytyy junioripäällikköä tms. eli ei olla aivan vapaaehtoisten joukkueenjohtajien varassa. Miten näin yksinkertaista asiaa ei saada kuntoon
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös