Pääkallo.fi

B-poikien valtakunnalliset 20-21

Viestejä
140
Pelit ovat tottakai tärkeitä ja se juttu minkä vuoksi jokainen lajia harrastaa. Erityisesti harjoittelumotivaation kannalta aluesarja on pelaajalle haasteellinen, varsinkin jos joukkue on aivan ylivoimainen kyseiseen sarjaan. Kuitenkin pelit ovat aika marginaalinen osa pelaajan yksilöllistä kehittymistä ja suurin osa työstä tehdään viikottaisessa pitkäjänteisessä harjoittelussa. Eli mikäli joukkueessa on hyvä valmennus ja pelaajien kesken vahva tekemisen kulttuuri, niin ei yksi kausi aluesarjassa ole mikään este pelaajakehitykselle. Kun taas pitkä matkustaminen toiselle paikkakunnalle voi rasittaa sitä harjoittelun laatua ja jopa motivaatiotakin jollain aikavälillä. Kaksipiippuisia juttuja nämä.

Esimerkiksi liigatasollakin on varmasti pelaajia, joilla ei löydy junioreiden SM-pelejä vyöltä lainkaan.
 
Viestejä
20

Erinomainen kirjoitus. Aina alueeseen ns tippuu myös joukkueita, kuten juuri KooVee ja United, joille se ei suo vastusta mitä toivoisi. Plus tietysti se tän ikäisen itsetunto, jaksavatko edelleen jatkaa. Toivottavasti!!
 
Viestejä
1
Joukkueet on aseteltu SM-karsintalohkoihin osittain suoraan rankinglistasta ja osittain ei, miksiköhän näin?

Ranking 1-4 suoraan lohkoihin 1-4 kuten ranking 9-12 suoraan lohkoihin 1-4. Siinä välissä ranking 5-8 on laitettu lohkoihin 1-4 käänteisessä järjestyksessä eli lohkoon 4 ranking 5, lohkoon 3 ranking 6, lohkoon 2 ranking 7 ja lohkoon 1 ranking 8.
 
Tällä tavoin ei tule jokaisen kolmen ''korin'' parhaaksi rankattua samaan lohkoon jne. Eli jos keskimmäinen ei olisi käänteinen, niin esimerkiksi 1. lohkossa olisi EräViikingit, LASB ja SBS Masku. Silloin olisi jokaisen korin rankingin perusteella paras samassa lohkossa. Minusta tuo keskimmäinen käänteisenä on ihan looginen.
 
Viestejä
150
Ylipäänsä mietin tätä asiaa, että on todella kova kolaus 17 vuotiaan tavoitteellisen junnarin uralle jos joukkue narahtaa aluesarjaan eikä ole omassa seurassa esim. A-nuorissa valtakunnallisissa tai miesten joukkue sarjatasolla, jossa pääsisi kehittäviä pelejä vetämään. Miten esim. KooVeen kärkiäijät, Welhojen ykkönen, Saipan muutamat yksilöt ym. miettivät jatkoa. Osalla varmasti paikka A-nuorissa ja osalla miehissä, mutta miten muut? Lähteekö esim. KooVeen kavereita Classiciin tai Steelersiin, Welhoista Hatsinaan tai Josbaan, Saipasta Susiin tai Hatsinaan? Etäisyydet varsinkin idässä ovat kuitenkin jonkinlainen ongelma eli ei ihan ongelmatonta. Toivottavasti motivaation karistessa ei kenenkään harrastus tai jopa tavoitteellinen urheilu ainakaan kokonaan lopu tällaisessa tilanteessa.
Tuppaat unohtamaan että B-ikään kuuluu myös 15 ja 16 vuotiaita. Kova paikka se on heillekin.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
127
Joukkueet on aseteltu SM-karsintalohkoihin osittain suoraan rankinglistasta ja osittain ei, miksiköhän näin?

Ranking 1-4 suoraan lohkoihin 1-4 kuten ranking 9-12 suoraan lohkoihin 1-4. Siinä välissä ranking 5-8 on laitettu lohkoihin 1-4 käänteisessä järjestyksessä eli lohkoon 4 ranking 5, lohkoon 3 ranking 6, lohkoon 2 ranking 7 ja lohkoon 1 ranking 8.
Näinhän tämä juuri tehdään, S-kirjaimen pelikuvan mukainen viiva, jos piirretään numerojärjestyksessä

1 2 3 4
8 7 6 5
9 10 11 12
16 15 14 13
 
Viestejä
33
Oma ratkaisuni tähän, että kovia jengejä ei jäisi aluesarjaan olisi se, että SM-karsintaan otettaisiin mukaan esim. 30 joukkuetta. Näin esikarsinnoista pääsisi useampi joukkue taistelemaan paikoista valtakunnallisiin. Itse SM-karsinnat saisivat myös kestää pidempään. Esim. siten, että se jaettaisiin useampaan vaiheeseen.
 
Viestejä
885

Eihän tämä malli vaikuta mitenkään siihen, montako joukkuetta valtakunnallisissa pelaa. Sama määrä joukkueita jäisi edelleen aluesarjoihin. Mutta sattuman merkitystä se saattaisi kuitenkin vähentää.
 
Viestejä
885
Ylipäänsä mietin tätä asiaa, että on todella kova kolaus 17 vuotiaan tavoitteellisen junnarin uralle jos joukkue narahtaa aluesarjaan eikä ole omassa seurassa esim. A-nuorissa valtakunnallisissa tai miesten joukkue sarjatasolla, jossa pääsisi kehittäviä pelejä vetämään. Miten esim. KooVeen kärkiäijät, Welhojen ykkönen, Saipan muutamat yksilöt ym. miettivät jatkoa. Osalla varmasti paikka A-nuorissa ja osalla miehissä, mutta miten muut? Lähteekö esim. KooVeen kavereita Classiciin tai Steelersiin, Welhoista Hatsinaan tai Josbaan, Saipasta Susiin tai Hatsinaan? Etäisyydet varsinkin idässä ovat kuitenkin jonkinlainen ongelma eli ei ihan ongelmatonta. Toivottavasti motivaation karistessa ei kenenkään harrastus tai jopa tavoitteellinen urheilu ainakaan kokonaan lopu tällaisessa tilanteessa.
Ihan relevanttia pohdiskelua, mutta ainakin KooVeen ja Saipan kärkiäijät voivat pelata A-divaria. Minusta se on heille aivan riittävän kehittävä sarja. Welhojen kärkipelaajien kohdalla tilanne onkin sitten toinen. Saattaisiko joku rinnakkaisedustuskuvio toteutua?
 
Viestejä
347
Monestihan aluesarjoissa on alemman vuosikerran junnuja hakemassa lisäpelejä, Kooveen kohdalla 04 syntyneet hävisivät aluesarjassaan 05 classicille ja Ilvekselle viime kaudella. En ole seurannut miten tänä vuonna on ilmoittautuneet mutta jos KooVeen kärki pelaa A mukana niin ei B-aluesarjan jengi kaksinumeroisilla voita C-SM nippua. Saipan ja Welhojen kohdalla tietty hieman haastavampi kuvio kun ei ole kovia kirittäjiä alueellisissa.

Toki muistettakoon että perinteisesti Kooveen parhaimmisto ei siirry sarjaa ylemmäksi vaan samaa sarjaan eri verkkareihin.

Yhtä kaikki ja tavasta viis, toivottavasti pojilla säilyy halu ja kipinä lajia kohtaan vaikka sarjataso jäi haaveiden alapuolelle, kovia reikäpallon pelaajia ei ole koskaan liikaa ja aina on mahdollisuus ensi kaudella näyttää kuka on kuka. Pari tappiota ei isossa kuvassa muuta mitään eikä kenestäkään ole huonompaa pelaajaa häviön takia tullut.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
2
Huom! Juniorikeskustelun säännöt. Seuraavaksi tulee huilia.
Kuullut huhua, että Welhojen kärkiäijät olisivat kiinnostuneita Josbaan vaihdosta täksi kaudeksi.
 
Viestejä
25
Pakko mainita tiikereiltä Turusen Pakkipari Arttu Miettinen, joka pelasi loistavaa pallollista peliä. Turunen ja Miettinen on loistava kaksikko, pallollista osaamista ja kovaa puolustuspään taitoa. Taitaa siinä olla sm-sarjan (mikäli tiikerit sinne pääsevät) kovin pakkipari jos 2 kenttiä katsotaan.
 
Viestejä
2
Huhujen mukaan Oilersiin olisi tulossa uutta valmentajaa, mikä onkin ihan ymmärrettävää, sillä viimepelit eivät ole mennyt niinkuin oltaisiin haluttu. Oilersin pelaaminen tällä kaudella on ollut hyvin vaihtelevaa eikä varmuutta peliin ole saatu, vaikka maaleja onkin tullut ja ihan hyviä pelejäkin löytyy. Pelistä puuttuu tällä hetkellä into sekä halukkuus, mikä on todella iso ongelma. Toivottavasti uusi valmentaja saataisiin selville mahdollisimman pian ja saadaan ongelmat selvitettyä!
 
Viestejä
158

Mielenkiintoista jos valmentaja vaihtuu muutama päivä ennen kauden määrittäviä pelejä.
 
Viestejä
322
Miten Oilers on pelannut viimeisimmät b:n pelit? Ei kai ne nyt niin paskasti ole menneet, että valmentaja vaihtuu? Arto, auta meitä ja kerro omat havaintosi!
 
Viestejä
7,837

Tuntuisi kyllä todella oudolta ajoitukselta. Harjoitusottelut ovat harjoitusotteluita, ei niistä pidä suuria johtopäätöksiä vetää. Edellisestä varsinaisesta B:n pelistä Oilers otti aivan jumalattoman tärkeän pisteen ErViltä vieraista.
 
Itsekään en anna liian isoa painoarvoa treenipeleille. Oilers on vuosi toisensa jälkeen yksi isoista ja väitän, että sama tahti jatkuu myös tänä vuonna Espoossa. Toki kovan haasteen tulee saamaan muilta lohkonsa joukkueilta, mutta ydinrungolla painelee 2:n parhaan joukossa jatkoon. Lohkovoittajaksi arvioisin silti inkkarit. Öljymiehet siihen perään ja sitten muut ratkovat kaksi muuta karsijaa.
 
Tälle kaudelle on jo hoidettu miesten, A:n, C1:n ja C2:n sarjapaikka, joten B:n on otettava se SM-sarjapaikka. Ilman mitään selittelyjä.
 
Suht kovaan lohkoon vaan joutuivat tätä viimeisintä juonta punomaan ja kun ottaa huomioon vielä mahdolliset ristikarsijajoukkueet niin parempi hoitaa homma kerralla jiiriin. Uskon silti Oilersin sen hoitavan.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös