Pääkallo.fi

C1-pojat SM-sarja 2020-2021

Viestejä
15
Salibandyliitto on määrännyt sarjojensa turnauspelit pelattavaksi ilman yleisöä kiihtymis- ja leviämisalueilla jo lokakuussa. Tämä tieto löytyy SSBL:n koronaohjeista. Oulussa tätä ei noudateta ainakaan Merikosken järjestämissä turnauksissa. Siellä säbäisit ja -äidit kannustavat katsomossa.

Määräys on siis liitolta, eikä se liity Avin määräyksiin.

Päätös Oulun siirtymisestä leviämisvaiheseen on tullut eilen illalla, esim. Kaleva julkaisut uutisen klo 20 jälkeen, ottelu alkoi klo 18 voimassa olevien määräysten mukaan, niin liiton kuin avi ja kunnan ohjeistusten mukaan.

Jos juniori joukkue on lähes tulkoon toisella puolella Suomea, peli paikkakunnan rajoitukset eivät estä ottelun pelaamista niin onko taloudellisesti järkevää juniorisarjassa lähettää joukkue kotimatkalla? Joskus voi käyttää myös sitä kuuluisaa maalaisjärkeä.

Oulussa on katsojat saaneet toistaiseksi seurata ihan kaikkien seurojen/sarjojen pelejä, on katsottu F-liigoja, divareita ykköstä ja alempia, junioreita isompia ja pienempiä. Uskon, että Oululaiset seurat noudattavat ihan samalla tavalla annettuja määräyksiä kuin pääkaupunkiseudun seurat.

Viestejä
44
Onko muuten tämän prosessin aikana todennettu yhtään koronatartuntaa tai edes altistumista joka olisi tullut junioreiden salibandypelissä, pelaajalle.
Tämä on erittäin hyvä pointti. Kun alueelliset tiukemmat rajoitukset muutenkin tulevat voimaan vasta maanantaina, niin miksiköhän salibandyliiton piti kiirehtiä perumaan viime tingassa jo tämän viikonlopun pelit? Niin tärkeänä oman linjauksen noudattamista ei kuitenkaan pidetty, etteikö siitä heti olisi oltu valmiita tekemään poikkeusta perusteilla, mitkä jäävät vähintäänkin hämäriksi mm. yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Liiton toiminnassa ei ole kyllä minkäänlaista ryhtiä ja logiikkaa.
 
Viestejä
794

Yksittäisissä otteluissa saa kiihtymisvaiheessa olla katsojia, se on totta. Eli koskien C1 SM-sarjaa katsojia on saanut olla. Mutta Heinola on Päijät-Hämeessä ja liitto on yksiselitteisesti linjannut että sse joukkue ei pelaa pelejä tänä viikonloppuna:

– Juniorien valtakunnallisten sarjojen ja miesten Suomisarjan osalta otteluita ei pelata tulevana viikonloppuna (28.–29.11.), jos toinen tai molemmat joukkueista ovat Helsingin ja Uudenmaan tai Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilta. SSBL 27.11.2020

Miten tuohon joku "maalaisjärki" voi tilannetta muuttaa? Pelkkä matkakulun syntyminen ei ole riittävä peruste rikkoa sääntöjä.

Pitää lukea liiton sivuilta ohjeet, se ei ole kovin vaikeaa.
 
Viestejä
29
Salibandyliitto tiedotti perjantaina 14.35 pelien peruutuksista. LASB/Heinola:n eka peli lauantaina illalla. Eli jos ovat olleet matkalla,niin eivät kovin pitkällä. Oli miten oli, niin myös kaikki muut joutuivat peruuttamaan varaukset yms. On käsittämätöntä,että liitto ottaa riskin ja antaa erikoisluvan yhdelle joukkueelle.
Ymmärrän pointtisi mutta myös liiton valinnan. Vaikka Heinola on osa Päijät-Hämettä, se on silti kuitenkin 30km Lahdesta josta Heinolan joukkueesta asuu vain yksi pelaaja. Heinolassa viimeisten tietojen mukaan noin 5 koronatapausta ja Heinolan ainoalla yläasteella 0 karanteenia, joten mielestäni tämä ei luo niin isoa riskiä, kun esimerkiksi se, että Oulussa niitä tapauksia on reilusti enemmän, vaikka alueena suhteessa ei niin paljoa kun pienemmässä Päijät Hämeessä
 
Viestejä
794
Tämä on erittäin hyvä pointti. Kun alueelliset tiukemmat rajoitukset muutenkin tulevat voimaan vasta maanantaina, niin miksiköhän salibandyliiton piti kiirehtiä perumaan viime tingassa jo tämän viikonlopun pelit? Niin tärkeänä oman linjauksen noudattamista ei kuitenkaan pidetty, etteikö siitä heti olisi oltu valmiita tekemään poikkeusta perusteilla, mitkä jäävät vähintäänkin hämäriksi mm. yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Liiton toiminnassa ei ole kyllä minkäänlaista ryhtiä ja logiikkaa.
Liitto on ollut linjaton, olen samaa mieltä. Tai sen linja on ollut viivyttelevä ja rajoituksia välttelevä tähän saakka. Nyt linja ehkä muuttui, kun valtiovalta, ja viranomaiset ovat kiristäneet linjaansa.

Mitkä ovat ne painavat syy, miksi pitäisi viivyttää päätösten toimenpanoa? Se, että on bussit varattu, vai se, että pojat ja tytöt tykkäisi pelata, vaiko se, että vanhemmat haluaisivat katsoa pelejä?
 
Viestejä
525
OLS tiedottaa, että Heinola-matsiin ”katsomoon pääsee vain joukkueiden pelaajien lähipiiri” eli noin 40 pelaajan suku toivotetaan tervetulleeksi😁
 
Viestejä
8,419

Kertokaapa joku asiantuntija, että silloin kun rajoituksia ei ole lainkaan, niin kuinka paljon yleisössä on yleensä jotain muita kuin "pelaajien lähipiiri"?
 
Viestejä
283

Totta. Mietitäänpä, mitä "pelaajien lähipiiri" voi tarkoittaa, riippuen jokaisen sosiaalisesta aktiivisuudesta
1. Perhe
2. Hyvät kaverit
3. Muut kaverit (somestaroilla aina vähän useampi)
4. Tyttöystävä(t)

Joukkueessa se ~20 pelaajaa, niin kyllähän tuosta hyvän ryppään saisi katsojia!
+ Vierasjoukkueelta samat

Ja miksi valmentajien lähipiiri ei pääse peliin?
 
Kohta kolme ei minusta kuulu lähipiiriin, mutta paljonkohan näitä yleensäkään on katsomossa? Tekisi mieli sanoa, että edes miesten fliigapeleissä, mutta pysytään nyt kuitenkin tässä PC1SM:ssä.
 
Viestejä
1,425
Tänään LASB/Heinola pelaa uudestaan siellä?

Sinällään minä toki ymmärrän, että jos sieltä on varattu majoitukset jne. niin onhan se todella ikävää, jos sen joutuisi edellisenä päivänä perumaan, mutta olisi silti mukava kuulla tähän ihan virallinen selitys.

Vielä ikävämpää jos on jo lähes perillä kun tulee tieto ettei voisikaan pelata - onneksi maalaisjärkeä käytetään päätöksenteossa varsinkin sen jälkeen kun päätöksien tekemistä on viivästetty.
 
Sanopa milloin sinne on lähdetty, jos tieto kerran tulee perjantaina 14:35 (kuten joku tässä ketjussa kirjoitti) ja silloin ollaan jo lähes perillä?
 
Viestejä
1,425
Salibandyliitto tiedotti perjantaina 14.35 pelien peruutuksista. LASB/Heinola:n eka peli lauantaina illalla. Eli jos ovat olleet matkalla,niin eivät kovin pitkällä. Oli miten oli, niin myös kaikki muut joutuivat peruuttamaan varaukset yms. On käsittämätöntä,että liitto ottaa riskin ja antaa erikoisluvan yhdelle joukkueelle.

Käsittämätöntä tässä asiassa on oikeastaan ainoastaan se, että tämänkaltaisia päätöksiä ylipäätään tuodaan julki perjantai iltana (1-divarin peleistä tuli perumisilmoitus viiden jälkeen perjantaina).
 
Viestejä
1,425
Sanopa milloin sinne on lähdetty, jos tieto kerran tulee perjantaina 14:35 (kuten joku tässä ketjussa kirjoitti) ja silloin ollaan jo lähes perillä?

Ainakin itselleni tuli sähköpostitse tieto viikonlopun peruutetuista peleistä (C1 1-div, ei siis koske tätä asiaa suoraan) klo 17:15. Toki saman asian olisi voinut päätellä jo alkuviikon uutisten perusteella mutta jostain syystä liitto päätti hoitaa asian näin.

En tiedä koska kyseistä joukkuetta on peruutuksesta kontaktoitu ja asiasta liiton kanssa sovittu.
 
Olen samaa mieltä tästä. Minusta tämä pitäisi tehdä niin, että liitto ottaa ENSIMMÄISENÄ yhteyttä sellaisiin joukkueisiin, joiden tiedetään olevan matkustamassa jonnekin kauas. Siis viimeistään paria päivää ennen. Yhteydenotossa kerrotaan, että "koska todennäköisesti tulee tämmöinen päätös hallitukselta tässä parin päivän sisällä, niin me perutaan nämä teidän kaukana pelattavat peli, oli se lopullinen päätös aivan mikä tahansa. Me ei tehdä tätä julkisesti muuten vielä, mutta te tiedätte, jotta te voitte reagoida tähän oikein". Jos on peruttu yksi Oulun reissu turhaan, niin sitten on, aivan sama.

Oliko noita joukkueita nyt sitten kaikenkaikkiaan tasan yksi?
 
Viestejä
794
Kertokaapa joku asiantuntija, että silloin kun rajoituksia ei ole lainkaan, niin kuinka paljon yleisössä on yleensä jotain muita kuin "pelaajien lähipiiri"?
Tämä. Tosin olethan siellä sinä ja joskus minä, ja muutama muu höyrypää.

Eikös tuo eilinen MKSBT-Heinola matsi pelattu alkaen klo 18? Miksi joku matkustaisi tuohon peliin Ouluun Heinolasta perjantaina? Ei kai yksikään köyhä joukkue? Lauantaina aamulla lähtö, peli, yöpyminen, sunnuntaina peli, kotiin. Siinä on karkea ohjelma.

Koska tilanne eskaloitui koronan suhteen monella alueella muutamassa päivässä, on mielestäni luonnollsita, että osa päätöksistä tulee viime tipassa. Se ei tarkoita että päätökset oliisivat hätäisiä tai vääriä. Sellaista elämä joskus en, se yllättää.
 
Viestejä
1,425
Olen samaa mieltä tästä. Minusta tämä pitäisi tehdä niin, että liitto ottaa ENSIMMÄISENÄ yhteyttä sellaisiin joukkueisiin, joiden tiedetään olevan matkustamassa jonnekin kauas. Siis viimeistään paria päivää ennen. Yhteydenotossa kerrotaan, että "koska todennäköisesti tulee tämmöinen päätös hallitukselta tässä parin päivän sisällä, niin me perutaan nämä teidän kaukana pelattavat peli, oli se lopullinen päätös aivan mikä tahansa. Me ei tehdä tätä julkisesti muuten vielä, mutta te tiedätte, jotta te voitte reagoida tähän oikein". Jos on peruttu yksi Oulun reissu turhaan, niin sitten on, aivan sama.

Oliko noita joukkueita nyt sitten kaikenkaikkiaan tasan yksi?

Ainakin LEBA:n piti käsittääkseni pelailla vkl pari peliä pk-seudulla ja odottelivat perjantaina kovasti tietoa että lähdetäänkö reissuun vaiko ei.

Onhan se nyt vaan käsittämätöntä ettei pystytä tekemään yhtään päätöksiä itsenäisesti. Ei maailma kaadu siihen jos pari peliä siirtyy sen vuoksi että tehtiin väärä arvio. Heikompikin ennakoiva päätös on aina parempi kun liian myöhään tehty näennäisesti "oikea" päätös.
 
Viestejä
44
Jos liiton toiminnassa olisi edes jotain johdonmukaisuutta, olisi kaikki lähiaikojen maju-kokoontumiset pitänyt ymmärtää perua viimeistään nyt tässä vaiheessa. Vai onko korona päättänyt olla leviämättä Eerikkilässä?
 
Viestejä
94
Ymmärrän pointtisi mutta myös liiton valinnan. Vaikka Heinola on osa Päijät-Hämettä, se on silti kuitenkin 30km Lahdesta josta Heinolan joukkueesta asuu vain yksi pelaaja. Heinolassa viimeisten tietojen mukaan noin 5 koronatapausta ja Heinolan ainoalla yläasteella 0 karanteenia, joten mielestäni tämä ei luo niin isoa riskiä, kun esimerkiksi se, että Oulussa niitä tapauksia on reilusti enemmän, vaikka alueena suhteessa ei niin paljoa kun pienemmässä Päijät Hämeessä
Suurpahikset :cool:
 
Viestejä
1,425
Jos siellä on joku ottanut järjen käteen ja todennut että Heinolan- , Lammin- ja Oulun aluieden koronotilanne ei ole kriittinen ja pelimatka on turvallista järjestää.
Onko muuten tämän prosessin aikana todennettu yhtään koronatartuntaa tai edes altistumista joka olisi tullut junioreiden salibandypelissä, pelaajalle.

Eiköhän näin ole tapahtunut. Yhtä lailla kun salibandyliitto asettaa näitä omia rajoitteitaan voi se myös tehdä niihin poikkeuksia. Viranomaisrajoitukset astuvat voimaan ainakin päijät-hämeessä käsittääkseni huomenna maanantaina (30.11).

Ihan perspektiiviä antamaan että tänään saa kuitenkin pelata lahdessa F-liigaa 500:lle katsojalle (LASB - Tiikerit).
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös