Pääkallo.fi

C2-junnujen SM-karsinnat 2019-2020

Viestejä
89
Merikoski ja Papas osallistuivat elokuun alussa harkkaturnaukseen Oulussa yhdessä OFBC:n ja Nibacosin kanssa. Tuolloin Koski voitti ilman Koivistoa pelanneen Papasin 8-5. Tuo oli tasainen peli joten näkisin Kosken ja Papasin kutakuinkin melko tasavahvoina joukkueina.

Tuossa turnauksessa Nibacos jäi ilman voittoja ja OFBC oli ykkönen. Masku/Wirmo pelasi viime viikonloppuna samassa alkulohkossa Nibacosin kanssa, jonka voitti 7-3.

OFBC on muuten ainoa noista neljästä harkkaturnaukseen osallistuneesta joukkueesta, joka ei päässyt jatkokarsintoihin. Joukkue kuitenkin voitti viime keväänä Pohjanmaa/Pohjois-Suomen ylialueellisen lopputurnauksen finaalissa Papasin 5-4.

Koski oli pelillisesti selvästi paras tuossa harkkaturnauksessa. Ofbc:tä vastaan taisi olla takista napit kadonneet. Kuitenkin harkkapeleissä tärkein anti on oman pelin kehittäminen, eikä niinkään kannata tuijottaa tuloksia liikaa. Tosipeleissä se oma taso sitten mitataan. Eli jo tuolloin oli nähtävissä Kosken paremmuus, onnea vaan jatkokarsintoihin ja SM:ää kohti.

Miten se menikään, toukokuussa veikkasin pohjoisesta SM joukkueiksi OLS, Nibacos, Welhot ja Koski (ehdollisena). Papas oli minulle ainoa yllätys, tai lähinnä se että Aatu tekee niin järkyttävän määrän maaleja ja vie joukkueen jatkoon.
 
Viestejä
283
Tämä jatkokarsintalohko I:n joukkueet ihan tuntemattomia. Parhaita pistemiehiä, pelien tuloksia?
Sen tulospalvelun osaa varmaan avata käskemättäkin?

Mutta silti klikinsäästäjänä, viime viikonlopulta tilastofaktoja laiskoille:

SB Heinola:
Juho Rantala 5+7
Lauri Lahnalahti 3+6
Atte Kuhanen 8+0
Topias Helle 4+4

Alkulohkossa voitot Steelersistä selkeästi ja LeBa/Josbasta myös. Ylläritappio Lasbille, yllättävän tiukka vääntö ErVi Pohjoista vastaan.
Eiköhän mene tästä lohkosta SM:ään kevyesti.

NST:
Leo Sandini 3+3
Sampo Ahonen 1+5
Eemil Louhelainen 5+0
Eetu Varis 3+2

Veskari Elias Nuorala aivan ikäluokan huipputorjujia, voi ottaa tässä lohkossa ne tärkeät seivit jotka vievät NST:n SM.ään. Taistelee kakkossijasta minun mielestä.

FoSu:
Tuomas Suoniemi 9+4
Viljami Engman 5+0
Miro Vihreäsaari 2+3

Omiin odotuksiin nähden teki alkulohkojen ainoan ison yllätyksen, kun jätti OFBC:n jatkopelien ulkopuolelle. Karhuja ja Speveä vastaan ei hirveästi mahdollisuuksia ollut. Nuori porukka (paljon -06 pelaajia), mutta kun jatko-ohjelma suosi tällaisella lohkolla, taistelee varmasti NST:n kanssa jatkopaikasta.

SB Vaasa:
Lassi Tuhkanen 2+2
Andreas Eriksson 2+1
Vilgot Felixson 2+0

Tepsukalle ja Welehoille tappiot, Happeesta niukin naukin väännetty rankkarivoitto. En näe mahdollisuuksia jatkoon.
 
Viestejä
75
LOHKO F: Jyväskylän nimihirviö O2JKL/MUURY odotetusti jatkoon ilman vaikeuksia. Vähän kulmat kohosi kun katsoin tulospalvelua ja näin että Classicin 06 johtaa 3-1, join kahvit ja vilkaisin uusiksi ja homma kääntynyt 14-5 lukemiin. Tässäkin lohkossa yllätyksiltä vältyttiin, Heimo ja Papas jatkokarsintaan.

Tuo nimihirviö haiskahtaa kyllä mitalijengiltä, vaikkakin tais olla köykäsin lohko kaikista. Mitä seurannut niin vähän saman tyylistä menoa kuin viime kauden WirmoMasku C2lla - tiivis meno.
 
Viestejä
302
Tuo nimihirviö haiskahtaa kyllä mitalijengiltä, vaikkakin tais olla köykäsin lohko kaikista. Mitä seurannut niin vähän saman tyylistä menoa kuin viime kauden WirmoMasku C2lla - tiivis meno.
Voi olla. Saa nähdä miten pärjää muita kärkijengejä vastaan, mielenkiinnolla odotan.
 
Viestejä
497
Mielenkiintoinen
Tuo nimihirviö haiskahtaa kyllä mitalijengiltä, vaikkakin tais olla köykäsin lohko kaikista. Mitä seurannut niin vähän saman tyylistä menoa kuin viime kauden WirmoMasku C2lla - tiivis meno.
Kyllä. Ainakin somen perusteella tekeminen vaikuttaa raikkaalta ja iloiselta. Siellä ilmeisesti pelipaikat ja ketjut elää jonkin verran vastustajan mukaan mikä pitää pelaajien intoa yllä. Erittäin mielenkiinnolla seuraan tätä jengiä!
 
Viestejä
283
Tuo nimihirviö haiskahtaa kyllä mitalijengiltä, vaikkakin tais olla köykäsin lohko kaikista. Mitä seurannut niin vähän saman tyylistä menoa kuin viime kauden WirmoMasku C2lla - tiivis meno.
Ihan mukava tuulahdus, että jyväskyläläinen jengi on edes tämmöisissä keskusteluissa mukana. Aika kaukaa on mitali-, playoff- ja muut menestyspuheet tämän kylän joukkueita kiertänyt.
Toki, puheet on puheita ja mielenkiinnolla katsotaan, miten jengi pärjää kun oikeasti kovat jengit tulevat vastaan. Odotukset silti korkealla, vakuuttavaa on meno ollut!
 
Viestejä
99

Osa tän jengin pelureista on myös tän päivän kokoonpanojen perusteella -04 mukana. Toivottavasti se ei syö joukkueen esityksiä. Hieno juttu tietysti että parhaat saavat tasoaan vastaavaa haastetta isompien mukana
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
780
Mitä tapahtui merikoskelle
Merikoski hävisi molemmat lauantain pelit. Tästä näkee, että voimasuhteista ei saa oikeaa kuvaa muuten kuin peluuttamalla joukkueita vastakkain. Tänään tilanne on se, että L-lohkon SM-paikat ovat edelleen auki - kaikilla joukkueilla on mahdollisuus päästä sarjaan tai jäädä ulkopuolelle. Tosin Wirmon tilanne Ervistä otetun reilun voiton myötä on erittäin hyvä. Pieni tappiokin Papasille käy. Eikös se mene niin, että kolmen joukkueen ollessa tasapisteissä ja keskinäiset ovat menneet kaikilla 1voitto-1tappio, maaliero keskinäisistä ratkaisee? Jos näin on, Papasille riittäisi voitto Wirmosta, ja menisivät Wirmon kanssa jatkoon. Merikosken jatko vaatisi kahden maalin voittoa Ervistä ja Papasin tappiota suoraan Wirmolle. Sitten verrattaisiin taas maalieroja kolmikosta Ervi-Merikoski-Papas.
 
Viestejä
68
Toinen päivä jatkokarsintaa jäljellä, mutta spekuloidaan vähän.

I-lohko

NST voittanee heikon Vaasan, FoSu ja Heinola taistelevat toisesta paikasta. FoSun paikka olisi suurehko yllätys

J-lohko

Indians sai ketjullisen pelaajia C1 ja helposti SM-sarjaan. Potentiaalinen joukkue myös sarjassa, heikkenee huomattavasti jos C1 pelaa samaan aikaan. Ja toinen paikka Ilvekselle. Siellä on tehty jotain oikein, taso nousee kokoajan. Iso osa pelaajista taitaa olla -06 syntyneitä?

K-lohko

Maalin, maksimissaan kahden, pelejä. Ei taida kellään olla vielä paikkaa, eikä SPV:kään täysin ulkona. Toisena päivänä, toisessa lohkossa SPV olisi SM-sarja joukkue, nyt rankkareilla ulos suorasta paikasta ja kaksi loppuhetken tappiota.

L-lohko

Samoin tämä lohko täysin auki. Merikoski ei ole vielä saanut pinnaakaan, ErViItä voitolla silti voi päästä. Onko Masku/Wirmo saanut myös vahvistuksia C1-porukasta?
 
Wirmo/Masku saanut yhden pelaajan mukaan C1-joukkueesta ja hänet erottaa aika hyvin kyllä pistepörssistä (ja huom, vielä -06 syntynyt).

Jännittävä toinen päivä tulossa näissä parissa lohkossa! Toki myös FoSu-Heinola pelissä, mutta siinä näkisin FoSun voiton myös isona yllätyksenä.
 
Viestejä
16
Toinen päivä jatkokarsintaa jäljellä, mutta spekuloidaan vähän.

I-lohko

NST voittanee heikon Vaasan, FoSu ja Heinola taistelevat toisesta paikasta. FoSun paikka olisi suurehko yllätys

J-lohko

Indians sai ketjullisen pelaajia C1 ja helposti SM-sarjaan. Potentiaalinen joukkue myös sarjassa, heikkenee huomattavasti jos C1 pelaa samaan aikaan. Ja toinen paikka Ilvekselle. Siellä on tehty jotain oikein, taso nousee kokoajan. Iso osa pelaajista taitaa olla -06 syntyneitä?

K-lohko

Maalin, maksimissaan kahden, pelejä. Ei taida kellään olla vielä paikkaa, eikä SPV:kään täysin ulkona. Toisena päivänä, toisessa lohkossa SPV olisi SM-sarja joukkue, nyt rankkareilla ulos suorasta paikasta ja kaksi loppuhetken tappiota.

L-lohko

Samoin tämä lohko täysin auki. Merikoski ei ole vielä saanut pinnaakaan, ErViItä voitolla silti voi päästä. Onko Masku/Wirmo saanut myös vahvistuksia C1-porukasta?

Heimo tosiaan käytti kolmea pelaajaa Tampereella, jotka olivat viime viikonloppuna C1:sten mukana.
Olisihan se ollut silkkaa tyhmyyttä olla käyttämättä.
 
Viestejä
283
Tottakai näin. Onko jokin ajatus miten pelaajat liikkuvat kauden aikana? Paino C1:ssä vai tilanteen mukaan?
Eiköhän siellä oo polku olemassa.

A:sta nousee pelaajia edustuksen mukaan, jolloin Beestä nostetaan parhaita (osin painavat toki jo samoilla rostereilla A ja B), jolloin C1 tarjoaa Beelle lisäapuja, mikä johtaa C2- pelaajien nostamisen C1:seen ja sitä kautta veikkaan että C2SM:ssä nähdään tällä kaudella myös useita Heimon D1:siä.

Sillon kun Heimo pääsee pelaamaan C2SM:ää tällä rosterilla mikä oli tänä viikonloppuna mukana, ovat todella kova sakki ja haastavat ihan kärkinippujakin tosissaan.
 
Niin eikös tää ole ihan yleinen käytäntö kaikissa seuroissa. Päällekkäisyyksissä vanhemmat yleensä jyrää ellei nuoremmissa ole kriittinen tilanne päällä
 
Viestejä
302
Karsinnat pelattu ja SM-joukkueet selvillä. Pari kivaa yllätystä saatiin, ja ennakkoni eivät pitäneet täysin paikkaansa.

LOHKO I: SB Heinola ja NST jatkoon kuten veikkasin, Forssan Suupparit kuitenkin haastoi molemmat ja olisi voinut päästä jatkoon. Vaasa haastoi hienosti NST:n ja pisti Nakkisormet hikoilemaan loppuun asti, muuten vastaanottavana osapuolena lohkossa.

LOHKO J: Ilves täysin kävellen jatkoon, maaliero 27-1 kolmessa pelissä. Indians sai C1-jengissä pelaavista herroista apuja niin, että voitti GrIFK:n maalilla ja jätti Granin aluesarjaan. Ilves jatkoon niin kuin veikkasin, toinen arvaukseni oli GrIFK vaikka aika 50/50 ajattelinkin tämän Indians - GrIFK matchupin olevan.

LOHKO K: Kuolemanlohkosta jatkoon Welhot ja Tiikerit. Lohkon jokainen joukkue voisi SM-sarjaa pelata mutta kaikki sinne eivät mahdu. Oma veikkaukseni jatkoon eli SPV kova jengi ulkona SM-sarjasta, mutta ovat vahvoja suosikkeja kampeamaan itsensä aluesarjasta playoffeihin. Tiikereiltä hienot voitot Kareliasta ja SPV:stä, ja Tikkurilassa pelataan SM-sarjaa.

LOHKO L: Pienimuotoinen yllätys tässä lohkossa, kun Masku/Wirmo kampesi itsensä vahvistusten kanssa SM-sarjaan. Papas jatkoon Aatu Koiviston johdolla. Veikkasin tästä lohkosta Merikoskea jatkoon, mutta niin vain pohjoisen pojilla jäi piippuun ja Ervi Idän kanssa ulkona sarjasta.

Hienot karsinnat, vähemmän yllätyksiä kuin odotin ja aika pitkälti sellaiset SM-sarjan jengit mitä ennakkoon osasi odottaa. Onnea karsinnoista jatkoon päässeille ja tsemppiä kaikille tulevaan kauteen!
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös