Mikä erottaa konkrettisesti satunnaisen kaveriporukan, joka kuvaa peliä ja seuran puolesta kuvaavan?
Liiton sivuilla julkaistua ohjeistusta kun lukee, niin mielestäni kuvaaminen on liiton puolesta sallittua aina, vain striimaukseen liittyy rajoituksia. Striimauksella tarkoitetaan suoran tai taltioidun lähetyksen lähettämistä ja jakelua jonkun ryhmän katsottavaksi. Ryhmä voi siis olla vaikka itselle tai koko maailmalle, stiimaus sinällään on se lähetyksen katsomisen mahdollistava aktiviteetti.
Urheiluhalli on julkinen paikka, joten yleensä siellä saa kuvata ihmisiä vapaasti. Tietysti jos julkaisee jotakuta loukkaavaa materiaalia, se voi olla rangaistavaa. Urheiluhallissa "tilojen haltija" voi rajata kuvaamisoikeutta, siis sitä varsinaista kuvaamistapahtumaa. "Haltija" on useimmiten tapahtumajärjestäjä. Säbämatseissa tapahtumajärjestäjäksi lienee tulkittavissa taho, joka on tapahtuman tilat vuokrannut, jos ei peräti omista niitä. Jos liitto vuokraa tilan, se on siis järjestäjä. Jos seura, niin myös tilojen kannalta se on järjestäjä liiton tapahtumalle. Liitto taas voi omilla seuroja koskevilla jäsensäännöillään (seurojen on oltava salibandyliiton jäseniä osallistuakseen liiton toimintaan) määrätä seuroja ja velvoittaa seuraa toimimaan tapahtumajärjestäjänä liiton ohjeitten mukaan, mutta tiloista sopimus on syntynyt vuokraajan ja vuokrantajan välille.
Striimauksen kaltaisia käytännön toimintaa koskevia ohjeita ei löydy liiton nettisivuilta, muuta kuin suoraan kilpailutoimintaan liittyen, sekä liiton yhdistyssäännöt. Niistä oli surkuhupaisaa huomata, ettei liiton sarjoihin osallistuvalta seuralta edellytetä yksiselitteisesti liiton jäsenyyttä. Säännöissä ei tosiaan missään sanota, että sarjaan voivat joukkueita ilmoittaa vain SSBL jäsenseurat. Maksurästien takia voidaan seura sulkea pois/hylätä ilmoittautuminen, mutta niissä viitattiin lähinnä sarjamaksuihin.
En myös löytänyt mistään dokumenttia, mikä instanssi on laatinut em. ohjeen striimauksista liiton sivulle, ja missä ja ketkä ohjeesta ovat päättäneet.
Arton kysymykseen siitä mistä erottaa seuran edustajan yleisöstä, lienee vain yksi konkretiaan ja juridiseen polkuun perustuva vastaus. Kuvaajan on oltava joko seuran jäsen tai seuran jäsenen toimeksiantama henkilö. Tällöin linkki ja määräysvalta liiton jäsenenä oleva seura - seuran jäsen voi täyttyä. Muut ovat yleisöä, eikä vaikkapa seuran tekstiilien käyttö, tai sukulaisuus tee heistä muuta kuin yleisöä. He ovat liiton määräysvallan ulkopuolella, jollei liitto uskaltaudu koko yleisöä koskevaan ohjeeseen kieltää striimaus.
Viimeiseksi, monet joukkueet taltioivat otteluitaan valmennuksen käyttöön. Nykyinen ohje kieltää niidenkin jakelun netin kautta edes rajatulle yleisölle joukkueen sisällä.
Soisin liiton ohjeitten laatijoiden olevan huolellisempia ohjeiden valmistelussa. SSBL on tuottanut paljon mutta epäselvää materiaalia. Niitä sitten liiton palkkatyöläiset tulkitsevat niinkuin tykkäävät, ja keksivät ilmeisesti omiaan (tämä striimausohje).