Pääkallo.fi

C2-poikien SM-sarja, 2019-20

Viestejä
65
Ols voitti indianssin 5-4 millaista peli oli?

Peli oli aika lailla ennakko-odotuksien mukainen (omien odotuksien mukainen). Indians on löytänyt viime peleissä itselleen toimivan pelitavan, joka myös tuonnut tulosta.

OLS hallitsi palloa selkeästi, mutta iso osa pelistä palloa kierrätetään muodon ulkopuolella melko vaarattomasti. Laukaukset tulevat näin pääasiassa sektorilta ja etäisyydeltä, jotka on tänä päivänä maalivahdin hoidettavissa. Tämä on OLS:lle tuttua. Alussa pallot hieman karkaili ja myös pallottomien pelaajien aloitteet ja liikkeet melko staattisia. Pelivälinettä odotettiin liikaa kantapäillä. Kolmannessa erässä pelaajien liike parani, palloa liikuteltiin nopeammin ja OLS puhkoi nopeilla ja kovilla syötöillä Intiaanien puolustusta. Palloa saatiin pelattua välillä myös muodon sisälle, joka pisti Indianssien pelaajia ryntäilemään. Parempi joukkue voitti.

Joukkueet jotka pystyvät toteuttamaan tiivistä, yhtenäistä ja hyvää puolustuspelaamista ja osaavat myös kääntää peliä nopeasti, ovat osoittaneet, että tämä tuo yllättäviä hankaluuksia OLS:lle.

OLSilaiset ja heidän kannattajansa on ihan turha ottaa edellä kirjoitettua kritiikkinä. Huomiona vain, että heilläkin on omat kehittämisalueensa. Edelleen vahvoja ennakkosuosikkeja. Pudostupeleissä pelit toki usein maalin pelejä, niin mielenkiinnolla odottelen millaisilla pelitaktiikoilla näitä ennakkoon vahvoja joukkueita vastaan tullaan pelaamaan. Indians osoitti myös tässä yhteenotossa, että peliä voi pelata monella tavalla. Puolustuspelaaminen ansaitsee kehut ja onhan heillä hyviä ja hienoja yksilöitä nimiä erikseen mainitsematta.
 
Viestejä
497

Kummallakin joukkueella oli paikat muutamaan lisämaaliin. Indians mm. missasi yhden rangaistuslaukauksen.
 
Viestejä
63
Melkoisen jännittävä oli KOOVEE-Classic peli. Huomenna sitten KOOVEE- SB Heinola koitos, jossa on aika paljon panosta molemmilla.
 
Viestejä
14
Ai että jännittävä Classic - Koovee peli. Pallo 90 % Classicilla, Kooveen peli pelkkää puolustamista. Suoraan sanottuna ei kovin kivaa katsomista. Koovee teki kaikki maalinsa 1. erässä ja muutama meni lievällä Classicin MVn avustuksella. Pelillisesti selvästi parempi joukkue voitti. Hyvä ja onneksi niin.
 
Pelin voi kokea jännittävänä vaikka joukkueilla olisi kovin erilaiset pelitavat. Viihdyttävänä sitä ei välttämättä tarvitse nähdä.
 
Viestejä
14
Kyse ei ole Hillomunkki siitä, miten katsojat pelit kokevat ja näkevät. Kyse on siitä, miten nuori pelaaja oppii ja kokee pelistä. Tässä merkityksessä heikkoa tekemistä, Koovee. Ei jatkoon.
 
Viestejä
65
Tuli käytyä katsomassa Tampereen paikallista peliä, Koovee - Classic. Olipas melkoinen peli. Jännittävä joskaan ei pelillisiä hienouksia juurikaan esittänyt. Classic kahden maalin johtoon melko nopeasti ja mitä sitten tapahtui. Ehkä selkä hieman suoristui ja siihen sitten klassisesti muutama heikompi henkilokohtainen ratkaisu ja kotijoukkue tuli mukaan peliin. Ensimmäisen erän jälkeen 5-2 Kooveelle.

Classic aloitti ilmeiseti erätauolla uuden valmistautumisen peliin. Kaikki kentät ja osa pelipaikoista näytti menneen uusiksi. Liikuttivat palloa paremmin ja myös pelaajien liike parani ensimmäisestä erästä. Pelillinen ote ja pallollinen peli siirtyi selkeästi vierailijoille.

Pakko kehua Kooveen maalivahtia. Esitti toisessa erässä kyllä jäätävän torjunan ja esti tällä Classicin kavennuksen. Uskalsi tulla myös maalista ulos ja esti muutaman nousun kulmista hienosti. Ehdottomasti kotijoukkueen tärkein pelaaja tänään.

Paikallispeli poikkeaa ehkä hieman muista peleistä, mutta kyllä selväksi kävi, että myös Classicilla oli omat haasteensa. Kooveen pelitapa antoi mahdollisuuksia pelin avaamiseen ja myös Classicin pelaajat tekivät hyviä liikkeitä pelattavaksi. Keskustassa ja pelin painottomalla puolella oli usein tiloja ja myös pelaajat tekivät näille paikoille aloitteita, mutta näitä käytettiin harvakseltaan hyödyksi. Kooveen annettiin melko rauhassa ryhmittyä omaan puolustusmuotoonsa. Helpoksi eivät peliä itselleen tehneet.

Pelillisesti parempi joukkue voitti. Tästä ei mitään epäilystä.
 
Viimeksi muokattu:

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
322
Pelitavan ei tarvitse olla viihdyttävä ollakseen kehittävä pelaajia ajatellen. Toki tämä toimii myös päinvastoin - pelitapa voi myös syödä pelaajan kehitystä tietyissä tilanteissa. Monesti (toivottavasti) näissä kuitenkin haetaan tuloksia pidemmällä tähtäimellä eli "ajetaan sisään" joukkueen pelitapaa. Tai vastaavasti haetaan nopean aikavälin tulosta pelaajan kehitystä huomioimatta! Yleensä näissä "tylsissä" kyse on tuosta ensimmäisestä. Toisessa haetaan mahdollinen menestys heti ja ehkä uhrataan ainakin osittain pieni siivu kehitystä kuluvan vuoden/vuosien pankkiin.

Nyt pelataan nuorempien C-junnujen pelejä ja jos joku odottaa näiden poikien olevan lähes valmiita pelaajia niin väärässä on. Siksi nostan hattua näille joukkueille, jotka panostavat valmennuksessa myös pelitapaan ja sen merkitykseen kokonaisvaltaisessa pelissä. Tämän päivän kärkijunnut ikäluokasta riippumatta ovat huikean taitavia, mutta kun mennään vanhempiin ikäluokkiin niin pelkästään kyky pelata peliä oman joukkueen pelitavan mukaan on melko vaativaa monelle seuralle. Siksi edes osittain opetettu oman seuran pelisuunnitelma harjoiteltuna on hyvä! Se, miltä se sitten näyttää vaikka OLS:ia vastaan on eri asia!
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
7,836
Kullakin kommenteissaan perustelu ja tuo antia keskustelulle. Miksi dissata onelinerilla, jossa ei ole mitään sisältöä

Samaa mieltä. Jos on sitä mieltä, että muut eivät tiedä mistään mitään, niin näkisin rakentavammaksi kertoa, että "näin se oikeasti menee".
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös