Pääkallo.fi

Classic 2022-2023 - hyytyykö kone vieläkään?

Koivusen Jussi

Mitä tätä jauhaan, nyt ollaan pikkusen kujalla. Ei kukaan voi olla noin tyhmä ettei Ceen ongelmat näkys. Sieltä Koivunenkin rupee pistään Krp kärki ukkoja telakella, miten menis? Edelleen odotellaan kevättä😄. Sieltä ei löydy edes omia junnuja paikkaan, kaupoille jos näin käy!
Kevättähän tässä kaikki odottelee. Miksi muuten minulle vittuilet, luitko edes mitä olen tänne kirjoittanut?

Lainaan itseäni, ihan vain sinulle @Juupa

"Classicilla vaikuttanut tähän poissaolot, siitä ei epäilystäkään. Tämän huonon jakson aikana ollut poissa Salin vissiin kaikki pelit? Lastikka osan. Lisäksi puuttunut Saloa, Leikkasta taisi Johanssonkin puuttua useammasta pelistä jos en väärässä ole? Nämä vaikuttanut aivan taatusti. Ja tämä se suurin syy onkin, miksi edelleen Classiccia mestarisuosikkina #1 pidän. Nämä puuttuvat pelaajat kun saavat takaisin, niin meillä on täysin eri jaot."
 

Koivusen Jussi

Mitä tätä jauhaan, nyt ollaan pikkusen kujalla. Ei kukaan voi olla noin tyhmä ettei Ceen ongelmat näkys. Sieltä Koivunenkin rupee pistään Krp kärki ukkoja telakella, miten menis? Edelleen odotellaan kevättä😄. Sieltä ei löydy edes omia junnuja paikkaan, kaupoille jos näin käy!
Ja tässä, ihan muuten siitä samasta postauksesta seuraava lainaus. Kannattais muuten näin keskustelufoorumilla lueskella niitä aiempia viestejä, ennen kun alkaa "Koivuselle" tai kellekkään muullekkaan sieltä nimimerkin takaa vittuilemaan.

"Tuolla joku aiemmin mainitsi, että "päävastustajistaan" Classic hävinnyt 2xTPS 2xKrP 1xOilers, näistä tuo ainoa voitto on lukemin 9-1 Oilersista ja samalla tuo oli nopeasti katsottuna AINOA matsi näistä, joissa Classic on pelannut ns. ykkösmiehityksellään. Tämä kertonee jo tiettyä faktaa siitä, mikä se Classicin tilanne parhaillaan on."
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Koivusen Jussi

Tää "Case Classic" vois olla lähtökohtaisesti kiva aihe keskustella, jos täällä ei hyökättäisi kimppuun, jos aiheesta puhuu. Tai jos keskustelua ei automaattisesti luokiteltaisi vittuiluksi jne...Kuten nyt on käynyt.
 
Viestejä
41
Classicilla taisi eilisessä pelissä olla kuitenkin ainakin kuusi mm-kisoissa pelannutta pelaajaa. Luulisi tuon määrän vähän parempaan kuitenkin pystyvän. Vastustajissa ei nimittäin ollut yhtään sen enempää.
 

Koivusen Jussi

Classicilla taisi eilisessä pelissä olla kuitenkin ainakin kuusi mm-kisoissa pelannutta pelaajaa. Luulisi tuon määrän vähän parempaan kuitenkin pystyvän. Vastustajissa ei nimittäin ollut yhtään sen enempää.
Niin...Tämähän se. Viisi niitä MM-kisapelaajia silti Clasulla enemmän oli kuin vastustajallaan.

Silti. Tappiota selitetään sillä, ettei ole täyttä rosteria.

Tämä ehkä samalla kertoo sen, kuinka heikko on Nykyn aikana ollut Majun tilanne. Yhdestä ketjusta kiinni kaikki? Jos pelkästään Classic kuolee sen poissaoloon?
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Viestejä
8,407
Hyvä että on oma ketjunsa. Classicin tapaus on ilman muuta mielenkiintoinen, halusit sitten lopputuloksen olevan mitä tahansa.
 
Viestejä
291
No, pyysin avausta jo toisaalle, mutta jatketaan tässä.

Kyllä mä pidän Classiccia ykkössuosikkina mestariksi.

Miksi en pitäisi? Niillä on sen joku 10+ jamppaa maajoukkueesta rosterissa, niin vaikka niistä ois puolet levossa, niin silti niitä on enemmän Clasulla aina pelillä kuin yhdessäkään vastustajajoukkueessa. Jos ne on maajoukkueen arvoisia, niin miksi ei nouse kantamaan omiaan, kun ne isoimmat starat on pois? Vai onko ne maajoukkueen arvoisia sitten lopultakaan? Vai johtuuko valmennuksesta, että eivät sitä tee?

Tähän kaikkeen muuhun lähtisin vertaamaan taas jääkiekkoon. Noi käy pelaan MM-kisat joo. Kaikki muut lepää sillä välillä. Classicissa tämä pelaajamäärä suurempi. Jos noi kaikki keskittyi vain MM-kisoihin ja yhä edelleen pelaavat masentuina siitä, niin miten Jääkiekkoliigan pelaajat jaksaa painaa samaan aikaan Liigaa, CHL:ää ja myös maajoukkuepelejä? Eikö tässä nyt pelaamaan olla tultu? Pelataan sitä playoffeissakin viikkoon täysin eri tahtiin matseja kuin mitä runkosarjan aikana pelataan. Jos sä pelaat, niin mun mielestä sä myös pelaat. En mä löydä yhdestäkään toisesta jengistä poissaoloja MM-kisojen jäljiltä.

Organisaation kohdalla oot asian ytimessä. Siihen ei oikeastaan mitään lisättävää. Kuten ei kyllä valmennuksenkaan kohdalle.

"Mutta silti kaikki kunnioitus Classic:lle, sillä on vaikeaa voittaa yksi mestaruus mutta on vielä vaikeampaa voittaa niitä monta peräkkäin."

Tämä vielä lainaamani tekstin lopusta pakko nostaa erikseen esille, koska näinhän se on.

Eiköhän tästä löydy Koivusenkin kipupiste.

"Miksi en pitäisi? Niillä on sen joku 10+ jamppaa maajoukkueesta rosterissa, niin vaikka niistä ois puolet levossa, niin silti niitä on enemmän Clasulla aina pelillä kuin yhdessäkään vastustajajoukkueessa. Jos ne on maajoukkueen arvoisia, niin miksi ei nouse kantamaan omiaan, kun ne isoimmat starat on pois"

Ehkä he nousevatkin mutta koska? Classic on myös peluuttanut uusia tulevaisuuden "staroja" aika paljon viime peleissä ja se ei voi olla näkymättä tuloksissa.


Hyvää tekee tämä voimasuhteiden heilahtelu F -Liigassa.

Mestaruus veikkaus
nro1. TPS - kävelee ylivoimaiseen runkosarjan voittoon, mutta riittääkö se tänä kautena mestaruuteen?
nro 2. KrP- tehnyt vuosia nousujohteista tulosta ja onko nyt se vuosi?
nro 3. Classic - vatvottu tarpeeksi, silti kaikki mahdollisuudet mestaruuteen mutta riittääkö rikkinäinen harjoittelu
nro 4.Oilers- on sarjan mustahevonen ja mitali suosikki
nro 5. SPV - onko Kotilaisesta nostamaan koko orkesteri.
nro 6. Happee, Indians ja Ols menossa playoffeihin ja tällä kaudella on tullut tunne, että sijolla 2-8 mikä joukkue tahansa voi voittaa kenet tahansa ja se on hyvä se.

TPS on finaalissa, mutta ketä vastaan?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,033
Viisi niitä MM-kisapelaajia silti Clasulla enemmän oli kuin vastustajallaan.

Ei noilla maajoukkuepelaaja määrillä ole mitään merkitystä tai muutakaan auktoriteettiä tai statusta, kun yleinen konsensus on ollut se, että nämä ovat olleet väärin valittuja pelaajia tai muuten vaan saunakavereita ja muualta olisi löytynyt parempia pelaajia tilalle.
 
Viestejä
360
Vähän on vaikea suhtautua johonkin Heikkilään ja Tykkyläiseen sillä tavalla kuin vaikkapa 5 vuotta sitten suhtautui pelaajaan, jolla oli vastaava "maju-status". Noiden taso ei olisi pitänyt riittää lähellekään kisoja.
 
Viestejä
453
Vähän on vaikea suhtautua johonkin Heikkilään ja Tykkyläiseen sillä tavalla kuin vaikkapa 5 vuotta sitten suhtautui pelaajaan, jolla oli vastaava "maju-status". Noiden taso ei olisi pitänyt riittää lähellekään kisoja.

Mielenkiintoista, koska ainakin Tykkyläinenhän pelasi erinomaiset kisat.
 
Viestejä
10
Jos on hyökkäyksessä vaikeuksia, niin kyllä puolustus on Kivilehdon käskytyksessä romahtanut käsittämättömästi. Ennen kauden alkua odotin huippupuolustajana uransa operoineen uuden päävalmentajan keskittyvän nimenomaan oman pään puhtaana pitämiseen, mutta ainakin tällä erää puolustuksessa näyttäisi olevan suuria vaikeuksia TOP6-joukkueita vastaan. Mielenkiinnosta laskeskelin pakkien plus/miinus-tilastoja BOTTOM6/TOP6-joukkueita vastaan (sarjataulukon tilanne 18.12):

Salminen +18/-8
Tykkyläinen +16/-7
Akola +15/+1
Lamminen -2/0
Vaajala +9/+2
Kilpi +8/+4

Plus/miinus nyt ei todellakaan kerro yksittäisestä pelaajasta kaikkea, mutta Classicin kannattajana olen ollut huomaavinani tämän suuntaisia asioita pelejä katsellessani. Tietyt pelaajat romahtavat TOP6-joukkueita vastaan pelatessaan ja varsinkin Salmisen saamaa luottamusta valmennukselta ihmettelen kovasti. Ihan kuin rekrykeskusteluissa olisi luvattu paikka kärkikentistä ja ylivoimasta vaikka mikä tulisi. "Me tehdään susta maajoukkuepakki." on varmasti mainittu. Itse tiputtaisin kolmoseen vauhtia hakemaan näillä näytöillä.

Tykkyläinen ja Akola mielestäni ok puolustajina, molemmilla pallollisena ongelmia, varsinkin Akolan pallolliset taidot melko vajavaiset, mutta pystyy paikkaamaan vajeitaan pallollisella pelityylillään, vaikka siltikin aina välillä syötöt menevät vastustajan lapaan. Pallottomana molemmat hyviä.

Lammisella jonkun verran poissaoloja ja jalka vahvasti teipattuna, joten maajoukkuepakille surkeita esityksiä saattaisi selittää vajaakuntoisena oleminen. Pakkipari Lamminen - Salminen totaalinen katastrofi tällä hetkellä. Kaksi hanakasti nousevaa pakkia, joilla kummallakaan hyökkäyspään tehokkuus ei ole lähelläkään korvaamaan puolustuspään vajeita.

Vaajala ja Kilpi olleet erinomaisia. Vaajalalla hyvä puolustusmoraali hyökkääjätaustastaan huolimatta. Hentoisella olemuksellaankin pystyy pelaamaan pallottomanakin hyvin peliälynsä vuoksi ja selviytymään kovasta paineesta erinomaisen pallotaidon ansiosta. Oikealta pelaaminen toki antaa mahdollisuuksia, mutta ennen kärkikenttiin siirtymistä pitäisi saada hiukan kamppailuvoimaa lisää varsinkin puolustajana pelatessaan. Kilven tekemiseen ei vastustajan hyvyys näyttäisi vaikuttavan. Suorittaa aina varmasti ja pystyy fyysiseen peliin myös liigan vahvimpia pelaajia vastaan. Näyttäisi tuovan nimenomaan puolustusvarmuutta pelaamaansa ketjuun ja siksi pysynyt plussalla myös TOP6-joukkueita vastaan.

Leikkanen ja Pulkkinen palaavat toivottavasti hiljalleen kokoonpanoon. Leikkasen suorittamista ei tarvitse epäillä, Pulkkisella vielä jonkin verran matkaa entiseen tasoonsa. Kevään peleihin on toki vielä tarpeeksi aikaa.

Classikin ensi kausi onkin sitten puolustajien suhteen hankala arvioida, koska vaihtuvuutta kärkikenttiin on luvassa, kun Lamminen ja todennäköisesti myös Leikkanen lopettaa. Nykyisestä sopimustilanteista en ole ollenkaan varma, mutta muistelen että ainakin Tykkyläisellä, Akolalla ja Vaajalalla on sopimus ensikaudesta, kun taas Kilvellä taitaa olla katkon paikka. Salmisen sopimuksen pituutta en taida olla kuullut missään mainittavan. Pulkkisesta en muista myöskään kuulleeni mitään, toivottavasti jatkaa.
 
Viestejä
322
Vastauksena tämän ketjun otsikkoon: jos on osannut katsoa niin on voinut havaita että Classicin koneen hyytyminen alkoi jo pari-kolme kautta sitten, mutta joukkueen "aloitustaso" oli niin paljon korkeammalla kuin muiden että se on silti voittanut mestaruuksia vaikka käyrä onkin näyttänyt alaspäin vuodesta toiseen. Viime vuonna mestaruus oli jo erittäin tiukalla ja tällä kaudella mestari vaihtuu, ellei jotain todella mullistavaa tapahdu. Syy ei ole (pelkästään) Kivilehdon vaan hän nyt vaan sattuu olemaan tässä sijaiskärsijä, joku joka ikään kuin heitettiin bussin alle. Älkää ymmärtäkö väärin, ei Classicin kausi ole mikään katastrofi mutta aikamoinen tekemätön paikka Kivilehdolla kuitenkin on. Salibandy-Suomi on tottunut siihen, että Classic on suunnannäyttäjä ja nyt joukkuetta kipparoi valmentajana kokematon Kivilehto, joka vielä viime kaudella oli pelaajien joukkuekaveri. Pelkästään tämä dynamiikka on vaikea mille joukkueelle/valmentajalle tahansa, mutta entistä vaikeampi kun kyseessä on joukkue jolta odotetan niin paljon kuin Classicilta.

Isossa kuvassa Classic on itse asiassa aika lailla samanlainen tapaus kuin Suomen maajoukkue, eli aikansa elänyt dinosaurus (tai dynastia, jos sitä sanaa haluaa käyttää), joka tarvitsee jotain uutta, mutta jonka kehittäminen tulee kestämään monta vuotta ennenkuin se voi palata entiseen loistoonsa. Nuorennusleikkaushan Classicissa käy luonnollisesti todennäköisesti jo tämän kauden jälkeen kun esim. joidenkin jo mainitsemat Leikkanen ja Lamminen lopettavat, mutta riittääkö noista muista sitten samalle tasolle vai otetaanko muualta paikkaajia? Juniorityöhän Classicilla on hyvää ja se povaa hyvää tulevaisuutta mutta kuinka kauan kestää että niistä nuorista talenteista saadaan aikuistason huipputekijöitä?
 
Viestejä
1,033
2 miljoonan euron hintalappu siis Bläk Boxilla? Ja sillä sai maailman parhaan säbäkatsojaelämyksen - kertokaa joku boxissa vieraillut onko näin?

Ainakin kaupallisesti hyvä toteutus:

Classic’s games, practices and camps alone bring 120,000 annual visitors to the shopping centre. Not only did Classic’s activities add 4 million € in sales to Ideapark, but a grand total of 500,000 visitors also came to Ideapark for sports events in 2021.
 
Viestejä
322
Ainakin kaupallisesti hyvä toteutus:

Classic’s games, practices and camps alone bring 120,000 annual visitors to the shopping centre. Not only did Classic’s activities add 4 million € in sales to Ideapark, but a grand total of 500,000 visitors also came to Ideapark for sports events in 2021.
Onko siellä Ideparkissa ollut muitakin urheilutapahtumia vuonna 2021 vai mistäköhän ne on saanut ton luvun 500 000? 🤔
 
Viestejä
74
Onko siellä Ideparkissa ollut muitakin urheilutapahtumia vuonna 2021 vai mistäköhän ne on saanut ton luvun 500 000? 🤔
Onhan siellä kaikenlaista. Ens viikon viikonloppukin kokonaan varattu brasilialaisen jujutsun SM-kisoille. Tämä sikäli mielenkiintoista, että F-liigan pleijareiden alustavien aikataulun mukaan niihin päiviin on sijoitettu miesten ja naisten pleijaripelejä, joissa Classic kotijoukkue (miehissä ja yleisen otaksunnan mukaan myös naisissa).
 

juhasiltanen

2 miljoonan euron hintalappu siis Bläk Boxilla? Ja sillä sai maailman parhaan säbäkatsojaelämyksen - kertokaa joku boxissa vieraillut onko näin?
Katsojakokemuksena yksi huonoimpia. Piti kaiketi olla kaikenlaista järisyttävää showta sun muuta mitä missään muualla ei ole, mutta niitä ei valitettavasti näkynyt.

Champions Cupin pelit oli kuitenkin viihdyttäviä niiltä osin kun niitä pystyi tolppien lomasta näkemään.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös