Pohjois-Suomen aikuisten pelit pelataan nähtävästi ilman koronapassia mikä aiheuttaa mielestäni jonkinlaisen riskin kun 120 äijää kokoontuu samaan halliin melskaamaan keskenään. Mitään mahdollisuuksia otteluiden siirtoon ei ole (muu kuin virallinen karanteeni, jota et saa, koska jäljitys on keskeytetty ja omaehtoinen karanteeni ei taida käydä syyksi olla pois). Satavarmasti jollain on korona ja osalla Pohjois-Suomen pelimiehistä ei ole rokotuksen rokotusta.
Tiedän että vaihtoehtoisesti voi maksaa 2x800e liitolle siitä, että ei ilmesty paikalle. Ennakkoilmoituksella vain 2x700e.
Liiton linja vaikuttaa siirtyneen jyrkempään suuntaan niin, että otteluita ei mielellään siirretä tai turnauksista pois jäämisestä ei selviä tällä kaudella ilman sanktioita. Viime keväänä Ilmivalta lausui 22.2.2021 näin kevään peleistä:
Ketään ei pakoteta loppukaudesta mukaan, eikä ketään pudoteta, mikäli ei osallistu.
Onko liiton linja tänä keväänä sama kuin vuosi sitten sama vai eri, siitä en saa selvää. Olisiko mahdollista saada selkeä vastaus salibandyliitolta, kiitos!
Sarjamaksujen viimeinen erä taidettiin tällä kaudella kerätä ilman viivästämistä kuten viime kaudella.
Merkkejä siis on, että liitto haluaa väkisin pelata pelit jotta rahata koko kaudelta saadaan.
Mielenkiintoista olisi tietää mitkä ovat pelien siirtojen kriteerit todellisuudessa. Nyt ilmaisu on kovin ympäripyöreä:
"Siirrot ja pelien uudet ajankohdat määritellään tapauskohtaisen harkinnan mukaan." Eli alueellisten viranomaismääräysten ohella kyseisen liiton päättäjän henkilökohtainen kanta vaikuttaa päätöksen kriteereihin ja siten päätökseen, harkinnalle kun ei ole kriteereitä kerrottu.
Tuohon tapauskohtaiseen harkintaan jos tarvitaan todisteita koronan vaikutuksesta joukkueen pyyntöön ottelusiirrosta, niin eikö siinä tule vastaan liiton oikeus saada tietoa pelaajien terevydestä. Lääkärintodistuksia liitolla ei liene oiekutta vaatia, kun ei sitä ole seuroillakaan - ainakaan alasarjoissa.
Jouduimme tällä viikolla tilanteeseen, jossa pelaajat hupenivat silmissä omehtoisiin karanteeneihin, koronatestijonoihin ja myös sairastumisia koronaan tuli. Meillä ei ollut mitään mahdollisuutta tietää, kuinka monta pelaajaa viikonlopulle olisi käytettävissä. Saimme ennen tämänpäiväisen liiton ohjeeen julkistusta ottelun siirrettyä, kun jäljellä oli altistumattomia se 5 ja 1. Olisiko meidän todella pitänyt ottaa altistuneet pelaajat mukaan ja pelata aikuisten täyspitkä ottelu? Näillä viimeisimmillä ohjeilla kyllä, altistuneet oireettomat pelille vaan.
Haloo salibandyliitto, ketä varten te olette olemassa? Ette kai vaan itseänne ja omia työpaikkojanne?
Tämän kauden jälkeen lopetan salibandyharrastuksen, ainakin näissä liiton järjestämissä karkeloissa.