Pääkallo.fi

COVID-19 vaikutus salibandykentille

Viestejä
1,017
Myönnän virheen. Ainakin tuo lisenssin mukana ostettava sopimus voimassa kuitenkin 31.7 saakka, eli sen suhteen ei pitäisi olla ongelmaa.

Sopimus ja vakuutus ovat kaksi eri asiaa, kummastako nyt on puhe? Esim. itse olen tehnyt muistaakseni kaksi sopimusta paperille, mutta vakuutus on tehty jokaiselle liiton kaudelle. Niissähän voi olla keskenään ihan eri ajat.
 
Viestejä
25
Sopimus ja vakuutus ovat kaksi eri asiaa, kummastako nyt on puhe? Esim. itse olen tehnyt muistaakseni kaksi sopimusta paperille, mutta vakuutus on tehty jokaiselle liiton kaudelle. Niissähän voi olla keskenään ihan eri ajat.
Vakuutus siinä siis piti lukea.
 
Viestejä
61
Kellään tietoa miten a junnuissa jatkuu ensi vuonna. Tippuuko M-Team ja Indians nousee vai jääkö M-Team asm.

Jos tämä loppukausi keskeytetään niin ensi kaudella samat joukkueet jatkavat sarjoissaan. Eli m-team jää asm ja Indians jatkaa divarissa. Myös kukaan divarissa ei putoa tai joudu karsimaan vaan samat 12 joukkuetta pelaavat ensi kaudella divarissa
 
Viestejä
84
Luulisi että jo ratkenneet nousut ja pudotukset jäisivät voimaan. Miksi perua pelaamalla nousunsa varmistaneilta joukkueilta nousu ylemmäs tai jo kautensa putoamiseen päättäneiden joukkueiden putoamiset? Heidän pelinsähän ovat jo ohi ja varmuudella tiedetään tulos toisin kuin mestaruuskamppailuissa.
 
Viestejä
157
On. Tämän vuoksi ei ole millään muotoa mahdollista, että kausi 2019-2020 jatkuisi toukokuun puolelle.
En ymmärrä mihin tämä väite perustuu, on täysin yleistä että pelaajasopimuksessa mainitaan vain kausi. Moni seura yrittää myös pelasjasopmukseen merkata kauden päättyväksi 31.5. Jolloin kk-maksua voidaan periä vielä toukokuulta. Harvoin olen junioritoiminnassa/aikuisissa törmännyt pvm 30.4 loppupäiväksi. Toki olen sitä itse vaatinut sen jälkeen kun erään pk-seudun seura vaati toukokuulta maksuja vaikka itse lopettivat joukkueen toiminnan. Pelaajasopimuksella ei ole vakuutuksen kanssa mitään tekemistä. Vakuutuksen voi hankkia itse milloin vain mille ajalle tahansa kunhan se on voimassa pelatessa.
 
Viestejä
8,022
Luulisi että jo ratkenneet nousut ja pudotukset jäisivät voimaan. Miksi perua pelaamalla nousunsa varmistaneilta joukkueilta nousu ylemmäs tai jo kautensa putoamiseen päättäneiden joukkueiden putoamiset? Heidän pelinsähän ovat jo ohi ja varmuudella tiedetään tulos toisin kuin mestaruuskamppailuissa.

Oletetaan, että olet oikeassa. ÅIF siis Divariin. Mikä joukkue Salibandyliigaan?
 
Viestejä
84
Oletetaan, että olet oikeassa. ÅIF siis Divariin. Mikä joukkue Salibandyliigaan?

Tässähän ei ole tilalle nouseva joukkue ratkennut, joten tässä tilanteessa varmastikin ÅIF säilyisi mikäli pelejä ei myöhemmin pelata loppuun. Lähinnä vastaukseni kohdistin tuohon A-junioreiden tilanteeseen, jossa Indians on varmistanut nousun ja M-Team putoamisen.

EDIT: Tarkoitin nousulla ja putoamisella siis tilannetta, jossa sarjojen välillä sekä nousija että putoaja ovat selvillä ja vaihtaisivat paikkaa ensi kaudeksi.
 
Viestejä
157
Puhun virallisista liigatason pelaajasopimuksista. Kaiken maailman muita vapaasti toteutettavia sopimuksia on varmasti olemassa.
Niin myös liigatasolla, ne ovat seura- ja myös yksilötason sopimuksia. Mitään yleispäteviä sääntöjä näille ei ole, ei myöskään liigatasolla.
 
Viestejä
157
Edelleen, sarjat ja niiden lopullisest tulokset katsotaan kokonaisuuksina. Vaikka on nyt selvää, että joukkue X tippuu divariin, niin tosiasia on se, että sarjakausi on yhä kesken eikä voida katsoa sarjaa siten että "no tuo osa sarjasta on selvää, mutta tämä ei". Sarja aina alkaa jostain ja päättyy johonkin, jonka jälkeen joukkueet sijoitetaan siihen järjestykseen mihin ovat urheilullisesti päätyneet. Urheilussa kuitenkin yhtenä tukirankana on kilpailusäännöt ja niiden noudattaminen.

Kokonaan toinen asia on se, että varmaan tästä tapauksesta opittuna niin tuleviin kausiin tullaan (ehkä) tekemään muutoksia sääntöihin.
Niin, edelleenkään et pysty kertomaan mihin sääntöön tarkalleen viittaat. Taitaa tämäkin olla mutu tietoa.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Classic
18.30
2.604.952.00
Näytä kaikki
>
Viestejä
6
Näin todella lyhyesti, niin mm. urheilujuridiikan osalta esim. pelaajasopimusten osalta ja muun juridiikan osalta esimerkiksi pelaajavakuutusten yms osalta jotka ovat sidoksissa nimenomaan tiettyyn päivään (30.04) eikä "kauteen".

Mutta eikö pelaajasopimuksia voi uusia? Esimerkiksi uransa lopettaneille on monissa eri sarjoissa tehty yhden pelin sopimus. En näe että siinä olisi suurta ongelmaa tehdä kesälle parin viikon "play off" sopimukset jos seurat ja pelaajat haluavat pelata pudotuspelit loppuun.
 
  • Tykkää
Reaktiot: FBI
Viestejä
157
Minä tiedän tähän jo vastauksen, mutta keskustelun kannalta kysynkin, että:

Tosissasiko väität, että eri liigaseuroilla on käytössä eri päivämäärät millä esimerkiksi määrittelevät sopimuksissaan milloin kausi 2019-2020 on alkanut ja milloin se loppuu?
Ei tarvitse väitellä. Fakta on että väittämäsi 30.4. ei pidä paikkaansa, ainakaan kaikkien osalta.
 
Viestejä
6
Minä tiedän tähän jo vastauksen, mutta keskustelun kannalta kysynkin, että:

Tosissasiko väität, että eri liigaseuroilla on käytössä eri päivämäärät millä esimerkiksi määrittelevät sopimuksissaan milloin kausi 2019-2020 on alkanut ja milloin se loppuu?
Sopimukset ovat yksilöllisiä. On ollut noita puolen vuoden sopimuksiakin. Alkamisajankohta varsinkin on vaihteleva jos esimerkiksi kirjoitat sopimuksen kesäkuussa etkä toukokuussa.
 
Viestejä
6
Ongelmana tässä on se, että osalla pelaajista alkaa velvoitteet 1. toukokuuta uudessa seurassa.
Monessa eri urheilulajissa on käytetty lainasopimuksia, myös salibandyssa. En näe että kauden jatkumiselle myöhemmin on suuria juridisia esteitä jos ne voidaan laillisesti ratkoa. En kiellä etteikö se aiheuttaisi ylimääräistä vaivaa mutta ei se mahdotonta ole.
 
Viestejä
157
Osoita IIHF:n ja Salibandyliiton kilpailusäännöistä se kohta missä olen väärässä, esimerkiksi että "jos ei pudotuspelejä pelata loppuun niin sijoitus määräytyy runkosarjan mukaan" yms tai muu haluamasi klausuuli.

Ei se yksinkertaisesti toimi niin, että liitto ilmoittaa että "sijat 1-8 emme pysty todentaa, mutta sija 14 on joukkue Y".
Eli sinun ei tarvitse todistaa mitään vaan olet tässäkin absoluuttisen oikeassa kun siirrät todistelu vastuun muille. Edelleen väitteesi on pelkkää omaa mielipidettäsi.
 
Viestejä
65
Kuinka käy harjoitusvuoroille halleissa? Kaupunkien hallit varmaan suljetaan. Yksityiset pysyvät auki, että saavat tuloja, käyvät joukkueet vuoroilla tai eivät?
 
Viestejä
507
Kuinka käy harjoitusvuoroille halleissa? Kaupunkien hallit varmaan suljetaan. Yksityiset pysyvät auki, että saavat tuloja, käyvät joukkueet vuoroilla tai eivät?

Omalla joukkueellani ainakin on vuoden pätkissä uusittu sopimus, lienee yleisin malli yksityisten hallien kenttävuoroissa?
 
Viestejä
1,017
Eiköhän noita sopimuksia voida määrätä jatkettavan automaattisesti esim. 2kk jos sarjat on karanteenissa 2kk.

Määräaikaista (työ)sopimusta ei voi jatkaa yksipuolisesti "määrämällä", mutta yhteisesti sopimalla se lienee mahdollista.
 
Viestejä
65
Omalla joukkueellani ainakin on vuoden pätkissä uusittu sopimus, lienee yleisin malli yksityisten hallien kenttävuoroissa?
Pääkaupunkiseudulla taitaa olla tavallisempaa mennä toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella kuukausi kerrallaan, irtisanomisaika 1-2 kk. Mutta ei kannata irtisanoa kesäksi, kun on vaarana ettei saa hyvää vuoroa enää syksyllä.
Jos taas halli menisi kiinni oma-aloitteisesti tai viranomaisen määräyksellä, eivät varmaan voisi periä maksuja siltä ajalta?
 
Viimeksi muokattu:

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Classic
18.30
2.604.952.00
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös