Pääkallo.fi

COVID-19 vaikutus salibandykentille

Viestejä
1,346
Turvavälien pitämisellä ei tarkoiteta etteikö pelikentällä saisi hetkellisesti ”kohdata”.
Ei ole lähikontaktia jos pelaa salibandyä ja käy hetkellisesti jonkun vieressä. "Lähikontaktit" vaatii pysyvyyttä, siis sitä, että siinä vieressä oleskellaan pidempään kuin vain satunnaisesti ohittaen.

Jos taas esimerkiksi jumpassa seisoo metrin/puolentoista päässä samasta henkilöstä pitkään, niin tällöin ei ole lähikontaktia vältetty.

15 minuutia lähikontaktissa taisi olla joskus altistumisen määritelmä jos nyt oikein olen ymmärtänyt.
 
Viestejä
92
Pääasia että pääsevät harrastamaan vaikka rajatusti. Kyllä kansanterveys kiittää kun ollaan pois tietokoneilta ja kännyköiltä.
Tähän on tultu. Nuoret eivät osaa/halua/pysty harrastamaan liikuntaa jos sitä ei erikseen järjestetä. Harrastukset lopetetaan kokonaan ja tulee mielenterveysongelmia ja vaikka mitä.
Tai näin ainakin sedät&tädit televisiossa väittävät ja nettiin kirjoittavat. Luulenpa, että osa seurojen "hätähuudoista" johtuu siitä, että maksajat ovat poissa halleilta.
 
Viestejä
112

Varmasti on nuoria jotka lopettavat kun treenien sijasta tuleekin aikaa jollekin muulle -> kiinnostus lajiin/urheiluun heikkenee, ja näistä ollaan nyt huolissaan - mielestäni syystäkin ja se on ainakin omasta mielestä tärkeää tiedostaa, samoin kuin se että usealle pelaajalle tauko voi tehdä hyvääkin; aikaa jää kerrankin muuhunkin kuin lajiin. Urheilu saattaa kuitenkin jäädä herkemmin, kun koulusta kotiin tullessa ei pääsekään hallille pelaamaan vaan pitäisi lähteä loskalumisateeseen reippaasti lenkille.

Omasta lähipiiristä on valitettavan paljon tullut esimerkkejä, että se laji saattaa jäädä herkästi taka-alalle. Ihan Suomisarjasta C-ikäisten SM-sarjaan olen valitettavasti kuullut että korona tuonut muita mielenkiinnon kohteita tai ainakin heikentänyt laji-intoa. Eikä muut mielenkiinnon kohteet tarkoita nyt ryyppäämistä, vaan useassa tapauksessa salibandyyn käytetty aika on vapautunut ja on avannut muita mahdollisuuksia.

Ikävä tilanne kaiken kaikkiaan. Jokaisella on vähän oma näkemyksensä, mitä pitäisi priorisoida eikä liitto oikein tunnu haluavan ottaa kantaa mihinkään, mikä on mielestäni huonointa mitä liitto voi tilanteessa tehdä.
 
Viestejä
536
Tältä päivältä muutama uutisotsikko poimittuna:
  • Lasten ja nuorten harrastustoimintaa avataan rajoitetusti pääkaupunkiseudulla
  • HUS vastusti nuorten harrastustoiminnan avaamista
  • Suomalaisten rokottaminen kestää näillä näkymin ainakin vuoden 2021 loppupuolelle saakka.
  • Pääministeri Marin: Nykyisillä rajoitustoimilla tuskin mennään kovin pitkään – kiristyksiä tullaan tekemään
Siitäpä voi jokainen itse tehdä omat johtopäätöksensä, mihin suuntaan tilanne todennäköisesti lähtee lähiviikkoina kehittymään, ja mitä se voi käytännössä jälleen tarkoittaa.
 
yyz

Viestejä
653
Luulenpa, että osa seurojen "hätähuudoista" johtuu siitä, että maksajat ovat poissa halleilta.
Totta kai yllä mainitulla on iso merkitys!

Esimerkiksi valtaosa pk-seudun joukkueista treenaa pääsääntöisesti yksityisissä tiloissa joissa hallivuokrat juoksee, koska hallit ovat auki. Ei siellä hallissa ketään treenaamassa ole, mutta koska se on auki, katsovat hallien omistajat, että ei se heidän vikansa ole, jos seurat eivät käytä omia salivuorojaan.
Ja ovethan pysyvät auki niin kauan kunnes valtiolta tulee joku sellainen mahtikäsky, jolla yksityiset hallit pakotetaan sulkemaan ovensa.
Ja hallien vastaantulot seuroille hyvitysten muodossa korona-ajalta ovat pääosin varsin pieniä ja harvassa (ja osittain ihan ymmärrettävistä syistä).

Mitäs veikkaat, kuinka pitkään löytyy yllä mainitussa tilanteessa olevien seurojen jäseniltä solidaarisuutta maksaa kk-maksuja, joista kuitenkin iso osa perustuu salivuokriin, vaikka treenit pidetään käytännössä ulkona?
Ilman mahdollisuutta hyödyntää salivuoroja ja sitä kautta kerätä kk-maksuja jäseniltä ei todellakaan olla kaukana siitä, että seuroja (isojakin) alkaa kohta mennä nurin.

Edit:typo
 
Viestejä
1,103

Niin, kuitenkin pk-seudulla on junnujoukkueita, jotka treenaavat tällä hetkellä yksityisissä halleissa.
 
Viestejä
570
Liittokin varautuu jo pitempään taukoon. Sarjamaksueräpäivään taas kuukauden lykkäys.

Liiton koronaryhmä on toki juuri kokoontumassa (klo 12), joten lisäuutisia varmaankin tulee vielä tänään tai huomenna.

Eiköhän tässä oteta aikalisä helmikuun loppuun ja katsota sitten miten maailma makaa. Kuukausi aikaa järjestellä huolella kauden lopetus mitä se siinä tilanteessa sitten onkaan.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
780

Salibandyliiton hallitus keskustelee helmikuussa kompensaatioista ja hyvityksistä. Salibandyliitto käy myös helmikuun aikana vuoropuhelua seurojen kanssa sarjamaksuista.
– Lupaan, että päätöksiä maksujen ja hyvitysten osalta tehdään vasta keskustelujen jälkeen. Tavoitteena on tottakai ratkaisu, joka koetaan laajalti ”reiluksi”, toiminnanjohtaja Ilmivalta sanoo.
Tämän viikon tiistaina Salibandyliiton hallitus päätti sarjojen osallistumismaksujen viimeisen osan eräpäivän siirtämisestä eteenpäin.
– Eräpäiväksi merkitään nyt liiton toimesta 15.3.2021, ja tilannetta arvioidaan uudelleen kun tiedetään, miten sarjaotteluiden toteuttaminen on mahdollista, kertoo kilpailupäällikkö Vehniäinen.

Liitto aikoo ainakin keskustella seurojen kanssa ennen kuin tekee päätöksiä sarjamaksujen suhteen.

Toiminnanjohtajan lausunnon sanamuoto on kuitenkin poliitikon tasoa. Tavoitteena on ratkaisu joka koetaan reiluksi. Eli sitä ei luvata että semmoinen reilu päätös tulee. Kyse lienee liiton rahatilanteesta tuolloin, kuinka reilu liitolla on varaa olla.

Tässä on nyt koko helmikuu aika katsoa miten homma etenee, kun eräpäiviä siirrettiin 15.3. asti. Kaiketi tarkoitus on ennen eräpäivää lopulliset päätöksen ja säädöt sarjoihin tehdä.

Epävarmuus sarjojen jatkumisen osalta siis jatkuu. Toisten mielestä se on hyvä, sillä toivo peleistä laajemminkin pelattuna säilyy. Toiset kain haluaisivat sen lopullisen niitin tälle kaudelle.

Itse toivon pelien jatkuvan.

Viestejä
570
@Säbeltäjä allekirjoitan kirjoituksesi täysin.

Kukaan ei häviä mitään siinä että katsotaan tuonne maaliskuulle asti sarjoittain mitä on pelattu ja mikä on tuolloin tilanne valtakunnassa. Jos tilanne on parantunut mikään ei estä saamaan olosuhteisiin nähden kaudelle tyydyttävää päätöstä. On se sitten playoffit, turnaus tai alueellista lopputurnausta vaikka sitten ilman SM-mitaleita. Jonnekin syyskuuhun on helmikuun alusta armottoman pitkä aika.

Jos koronatilanne on äitynyt vakavaksi, kaudet pakettiin ja asiat loppuun käsitelty. Nyt kausien keskeyttämisessä ei voittaisi kukaan. Enintään huhtikuussa jossiteltaisiin jos pelaaminen onnistuisikin laajasti.
 
yyz

Viestejä
653
Tarkoittaako käytännössä tässä sitä että virallisesti ei ole tuota aiemmin harjoiteltu vai jotain muuta?
En tietenkään tiedä kaikista joukkueista/seuroista, mutta niistä mitä tiedän, niin ne eivät ole treenanneet missään halleissa sen enempää epävirallisesti kuin virallisestikaan ennen viime viikon alkua.
Kaikki treenit ovat olleet ulkona siitä saakka kun kielto tuli voimaan.
 
Viestejä
570
Vaikuttaako yksittäisen kaupungin leviämisvaihe? Siis mielestäni pitäisi. Kysyn lähinnä kysyn, koska syksyllä ei vaikuttanut yksittäisen kaupungin kiihtymisvaiheessa olo, jos muu sairaanhoitopiiri oli perusvaiheessa.

Tottakai se vaikuttaa. Jyväskylä on antanut koko koronapandemian aikana omia suosituksia shp:n lisäksi. Onhan selvää ettei jossain Konnevedellä tilanne ole sama kuin kaupungissa.

Nyt saattaa hyvinkin olla muunnosvirus rantautunut koska tauti on nuorten parissa liikkeellä ja harrastuksissa myös voimakkaasti. Uskoisin että 2-3 viikon sulku on tulossa.

Viestejä
720

En tiedä Konneveden tilanteista. Syksyllä ainakin ohje oli, että kiihtymisvaiheessa olevilta alueilta ei saa matkustaa muualle pelaamaan, eikä sinne saa matkustaa pelaamaan. Kuitenkin silloin Rauma oli kiihtymisvaiheessa, vaikka muu Satakunnan sairaanhoitopiiri oli perustasolla, mutta se ei estänyt raumalaisia joukkueita matkustamasta pelaamaan muualle. Tämän takia kysyin, vaikuttaako yksittäisten kaupunkien tilanne, vai koko vaan sairaanhoitopiirin tilanne. Kuten jo aiemmassa, lainaamassasi, viestissä totesin, mielestäni sen pitäisikin vaikuttaa. En vain ole aivan vakuuttunut liiton mielipiteestä samaan asiaan.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös