Niin, en ole väittänyt, että ei ole merkitystä peliin. Onko teillä nyt hankala ymmärtää kirjoitusta? Sanoin, että Classic ei voittanut peliä tuomarilinjan vuoksi.
Pelin kulkua varmasti määräsi enemmän se, että peli oli n. 11min kohdalla 4 pulla. Oilers oli myös etenkin kaksi ensimmäistä erää paljon heikompi kuin viime ottelussa ja Classic taas sisuuntunut.
Kukaan ei käsittääkseni ole sanonut, että linjalla ei ole merkitystä, tai etteikö sillä olisi merkitystä, tuleeko tilanteesta x tai y jäähy tai vapari.
Aika moni on täällä väittänyt, että tuomarilinjalla ei ole mitään merkitystä... Voit kelailla viestiketjuja taaksepäin ellet usko.
Sillä on erittäin iso merkitys, saako puolustava pelaaja repiä, rikkoa, nojata, huitoa, painaa jnee...Tämän päivän pelissä kahden ensimmäisen erän aikana ei saanut, mutta viimeisessä linja vähän höltyi.
Oli välillä suorastaan koomista katsoa, kun selkään ei ajettu, ei tuupittu, eikä huidottu mailalla samanlaisella intensiteesillä kuin kahdessa edellisessä pelissä.
Tottakai Classicin nopeilla maaleilla oli merkitystä, sitä en kiellä, mutta kireä tuomarilinja myös "riisui Oilersia aseista".