Ja lisäksi yksi muualta tuotu omien junnujen paikan varastaja lähtee ulkomaille + mahdollisesti yksi kokenut liigajyrä vapauttaa paikan nuoremmilleen. Ihan täysi katastrofi?
Muutan tätä näkemystä sillä sekunnilla kun näen että Laiti-Manninen-Sipilä -kolmikko ilmoittaa jatkavansa Oilersissa.
Huhut oli siis vain huhuja ja Laiti, Manninen & Sipilä jatkaa Oilersissa (+ myös Indiansiin huhuillut Markkola ja Pesu). Eli satakunta viestiä turhaa jauhamista käyty siitä miksi omat junnut ei jatka.
Edelleen voin suhteellisen kovalla varmuudella sanoa että Sipilä, Laiti ja Manninen ei muuten jatka. Olettaen, että sopimusten purku sujuu normaalisti.
Palaillaan tähän myöhemmin ja katsotaan.
Tämä Oilersin tilanne muuttuu päivä päivältä vain mielenkiintoisemmaksi. Sinällään outoa, että vasta joukkueen julkistamisen jälkeen infotaan Sipilän jatkavan muualla. Onkohan ollut epäselvä tilanne joukkueellekin?
Tässä kohtaa en enää ihmettelisi jos vaikka Santtu Pohjonen tulisi Oilersiin. Kosonen-Kaltiainen olisi hyvin suurella todennäköisyydellä liigan paras maalivahtikaksikko, mutta en usko tämän tapahtuvan ellei Kosonen solmi vain yhden kauden mittaista sopimusta. Siitäkin huolimatta olisi jotenkin järjetön skenaario, ainakin näin omasta mielestä: Oilers saisi vuodeksi sarjan parhaat maalivahdit, mutta Hopsu/Sipilä lähtevät.Toinen mielenkiintoinen asia, minkä tämä herättää, on "kuka sitten?", eli kun Oilersin kakkosvahti ei ole Sipilä (joka olisi ollut mielestäni täydellinen siihen rooliin pelaten samalla valtavat minuutit NG A:ssa), niin onko se nyt sitten Kaltiainen Kososen takana, vai mitä tässä tapahtui? Viime kauden maalivahdeista Aleksi Räikkönen olisi kai se paras sitten, mutta jotenkin en usko hänen olevan se ratkaisu tässä kohtaa.
Pakko arvostaa Oilersin rohkeutta vetää vihkoon.
1) Päätä pantata listaa viikkokaupalla
2) Päätä julkaista se satunnaisena ajankohtana ilman täyttä nimilistaa
3) Päätä jättää se lista tarkistamatta
Tällä tavalla toimii ammattimainen organisaatio.
Olisihan se todella kova kaksikko.
Perus säbäpuuhastelua. Mielenkiintoinen tiedotuspolitiikka tosiaan eli ensin julkaistaan mm. Sipilän jatkot ja pari tuntia myöhemmin uutisoidaan sopparin purku. Ok.
Hieman huvitusta aiheuttaa myös se, että viime kaudella mukana ollut Jani Lehtoniemi on täysin hävinnyt kartalta Oilersin tiedotuksessa. Soppari lienee purettu jo talvella loukkaantumisen takia, mutta Oilersinhan asiasta ei kannata mitään infoa laittaa milloinkaan.
Nyt ei enää tiedä ketkä tuon listan kavereista oikeasti ovat joukkueessa.
Paras vaan odottaa syyskuuta ja katsoa ketkä on ekassa liigapelissä paikan päällä.
Nemo Sipilä matkalla Welhoihin tai Happeseen. Lähipiiristä kuultua.