Säbantteri
SPV: Alkaa ne viimeisetkin epävarmat palaset loksahtaa niille kuuluville paikoille: Juuso Keskinen 1+1, Aapo Lokasaari 2+1
Laasonen ervistä hirvipaitaan!
Tästä ei osannut edes huhumaa huhuilla.
Pidin Erviä vahvistuneena, mutta tämän jälkeen, en olekaan enää varma.
Laasonen paikkaa paljon Mannisen menetystä Happeessa. Ei toki korvaa, mutta paikkaa aukkoa jonkin verran.
Vasta kaudella 2017-2018 salibandyn aloittanut Roope Yrjänen edustaa ensi kaudella todennäköisesti Hämeenlinnan Steelersiä. Kolme kautta RSS Panthersia edustanut vahvan jääkiekkotaustan omaava peluri on mielenkiintoinen uusi "Valtteri Viitakoski". Laittakaa nimi muistiin. Vaikka tämä ei ole suomisarjahuhumaa, niin Riihimäellä juuttuu kohta paniikkinappula pohjaan jos huhuillut siirrot Steelersin suuntaan toteutuvat.
Varsinkin jos Strandberg päättää lähteä kuten on huhuttu. Tulee mielenkiintoinen kausi Erville.
Itse en näe osan palstalaisen tapaan Laasosen lähtöä mahdottomaksi heikennykseksi. Ei ole laasonen pariin kauteen saanut peliään kulkemaan odotusten mukaan, joten pelaajan kannalta hyvä hetki siirtyä. Sillanpää tilastojen valossa paikkaa yx yhteen, ja oletusarvo että kehityskäyrä ylöspäin.Tästä ei osannut edes huhumaa huhuilla.
Pidin Erviä vahvistuneena, mutta tämän jälkeen, en olekaan enää varma.
Laasonen paikkaa paljon Mannisen menetystä Happeessa. Ei toki korvaa, mutta paikkaa aukkoa jonkin verran.
Itse en näe osan palstalaisen tapaan Laasosen lähtöä mahdottomaksi heikennykseksi. Ei ole laasonen pariin kauteen saanut peliään kulkemaan odotusten mukaan, joten pelaajan kannalta hyvä hetki siirtyä. Sillanpää tilastojen valossa paikkaa yx yhteen, ja oletusarvo että kehityskäyrä ylöspäin.
Nää on näitä, lopulta ei edes tiedä olisiko toinen tullut ilman toisen lähtöä. ErVissä rakennetaan nyt pitkällä kaavalla, toki niin rakennettiin jo erässäkin 😁👍.Vaisusta kaudesta huolimatta, pidän Laasosta kuitenkin jengin TOP- 5 hyökkääjien joukossa, joka on potentiaalinen hatun tekijä joka pelissä. Ei sillä Sillanpää menee toki heittämällä samaan kategoriaan. Nyt vain toinen heistä on mukana, joten siinä mielessä iskukyky hieman kapenee.
Syy voi myös löytyä itse seuran toiminta tavoista....miksi vaihto on tapahtunutMikä järki edes olisi vaihtaa vain treeniseuraa? Jos haluat kehittyä pelaajana treeneissä, tehokkainta olisi treenata parempiesi parissa. Tämä toteutui pojilla SPV:ssä. Jymyssä eivät saa yhtä tasokasta treeniä/treeniseuraa, joten kyllä pointti Jymyyn menemiselle on ollut peliajan hakeminen liigakentiltä. Jos kohtaloksi jää istua penkillä, on todennäköistä, että kehitys pelaajana lähtee luisumaan alaspäin.
Kerro toki mitä vihjaat?Syy voi myös löytyä itse seuran toiminta tavoista....miksi vaihto on tapahtunut