Pääkallo.fi

Huhumaa: Miesten Salibandyliigan siirtohuhut ja vahvistetut siirrot kaudelle 2020-21

Viestejä
100
No spekuloidaanpa tätä. Jos Inkkareiden KOKO pelaajabudjetti on edes lähellä sitä, mitä Ylijohtava vuosi sitten raapusteli eli 15keur, niin Kososen siirtyminen sinne vastaisi suunnilleen tilannetta, että Tuukka Rask siirtyisi KooKoon riveihin. Toki mikäli tuo 15keur pelaajabudjetti pitää paikkaansa, niin Indiansin maju-ukot saa tulonsa jostain ihan muualta kuin seuran pelaajabudjetista.

Mutta toisekseen uskoisin että Indians on ihan tyytyväinen kaksikkoon Kirvesniemi & Hopsu.
Kyllä se taitaa vaan niin olla että tuolla mennään "yhteisöllisesti rakkaudesta lajiin".
 

Säbantteri

Olisiko toinen heikko peli Hasulta ollut se missä Kosonen loukkaantui eli ErViä vastaan. ErVi voitti, kun yhtäkkiä maaleja alkoi tulla.

Hasu ei pelannut sekuntiakaan Ervi pelissä, jossa peli oli tasan 48 minuutin kohdalla. Sen jälkeen "yhtäkkiä maaleja alkoi tulla" kokonaiset kaksi kpl ja kyllä Ervi voitti. Voiko niistä Kososta syyttää, on ihan eri kysymys? Kosonen loukkaantui vieraspelissä Oilerssia vastaan ensimmäisessä erässä eikä pelannut enää loppukaudesta. Eepi ei tosin ollut oma itsensä missään vaiheessa alkukauden aivotärähdyksen jälkeen.
 
Viestejä
687
Onko kenelläkään mitään tietoa missä Eero Kosonen pelaa tulevalla kaudella? Jatkaako Seinäjoella vai onko siirtymässä pääkaupunkiseudulle?
 
Viestejä
218
Lahti jatkaa Happeessa. Todella tärkeä sopimus Hirvelle ja jos Tuononen sattuisi vielä tulemaan niin pakiston voisi sanoa vahvistuneen. On tuo jo noinkin ihan liigakelpoinen kunhan ei samalla tavalla tule loukkaantumisia kuin viime kaudella.
 
Viestejä
304
Steelersillä on kyllä ollut fyrkkaa Jonaesoniin ja Lastikkaan. Periaatteessa en sulkisi heitä pois, koska yhtään rahamiestä tuolla ei nyt ole.
 
Viestejä
7,836
Steelersillä on kyllä ollut fyrkkaa Jonaesoniin ja Lastikkaan. Periaatteessa en sulkisi heitä pois, koska yhtään rahamiestä tuolla ei nyt ole.

Steelersiä puoltaa muutama aika selkeä asia
- Hämeenlinna on lähellä PK-seutua.
- Maalivahtitilanne ei ole niin sementoitu kuin muualla.
- Kososen hankkiminen olisi aivan jumalattoman kova juttu niin nuorelle joukkueelle. Markkinoinnillisestikin tämä olisi melkoinen veto - kovempi kuin Järven meno LASBiin muutama kausi sitten.
- Jos Kosonen tykkää torjua, niin tuolla saisi olla melkoisessa pallosateessa.
- Jokainen peli olisi lähtökohtaisesti todella tärkeä sijoituskamppailussa Welhoja ja Jymyä vastaan, jolloin panoksellisia pelejä riittäisi ihan eri tavalla kuin vaikka SPV:ssä (sanokaa mitä sanotte kotieduista jne. mutta minusta putoamiskamppailu on paljon tärkeämpi asia).

Pidän silti tätä varsin epätodennäköisenä, mutta en minä liigasta montaa todennäköisempääkään kohdetta löydä.
 
Viestejä
179
Lahti jatkaa Happeessa. Todella tärkeä sopimus Hirvelle ja jos Tuononen sattuisi vielä tulemaan niin pakiston voisi sanoa vahvistuneen. On tuo jo noinkin ihan liigakelpoinen kunhan ei samalla tavalla tule loukkaantumisia kuin viime kaudella.

Jostain syystä Happeen nippu tuntuu heikkenevän kausi kaudelta, ei paljon, mutta suunta on ollut tämä. Talousvaikeudet tietysti voi heijastua myös näin. Mitenhän se Laukaaseen tuleva uusi halli on edennyt?
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>

Säbantteri

Steelersiä puoltaa muutama aika selkeä asia
- Hämeenlinna on lähellä PK-seutua.
- Maalivahtitilanne ei ole niin sementoitu kuin muualla.
- Kososen hankkiminen olisi aivan jumalattoman kova juttu niin nuorelle joukkueelle. Markkinoinnillisestikin tämä olisi melkoinen veto - kovempi kuin Järven meno LASBiin muutama kausi sitten.
- Jos Kosonen tykkää torjua, niin tuolla saisi olla melkoisessa pallosateessa.
- Jokainen peli olisi lähtökohtaisesti todella tärkeä sijoituskamppailussa Welhoja ja Jymyä vastaan, jolloin panoksellisia pelejä riittäisi ihan eri tavalla kuin vaikka SPV:ssä (sanokaa mitä sanotte kotieduista jne. mutta minusta putoamiskamppailu on paljon tärkeämpi asia).

Pidän silti tätä varsin epätodennäköisenä, mutta en minä liigasta montaa todennäköisempääkään kohdetta löydä.

Tämä siis kaikki sillä edellytyksellä, että Kosonen suostuisi pelaamaan ilmaiseksi tai ainakin todella halvalla viime kausiin verrattuna.
 
Viestejä
7,836
Tämä siis kaikki sillä edellytyksellä, että Kosonen suostuisi pelaamaan ilmaiseksi tai ainakin todella halvalla viime kausiin verrattuna.

Tai että Steelers löytäisi jostain ison sponsorin tuota varten - se voi varsinkin tänä kesänä olla mahdotonta. Jotenkin minusta tuntuu, että isompi ongelma on se, että Kosonen ei haluaisi mennä joukkueeseen, jossa ei voi varsinaisesti voittaa mitään.
 
Viestejä
26
Taisi 9.5 suoritus tulla myös Hasun kommentissani. Kun aivan toista huonoa peliä en oikein muista. Olisiko sitten tuo Tps matsi ollut. Tuleehan noita 10 omiin välillä ErVillekin. Keskittyminen kaikkiin peleihin varmaan vaikeaa.
 

Säbantteri

Tai että Steelers löytäisi jostain ison sponsorin tuota varten - se voi varsinkin tänä kesänä olla mahdotonta. Jotenkin minusta tuntuu, että isompi ongelma on se, että Kosonen ei haluaisi mennä joukkueeseen, jossa ei voi varsinaisesti voittaa mitään.

Jonkinlainen voittohan se olisi Steelerssin sarjapaikan säilyttäminenkin.
 
Viestejä
507
Outo tilanne. Maajoukkue maalivahti vapailla markkinoille, eikä kysyntää juuri ole. Maalivahti on toki niin spesifi pelipaikka, kun joukkueeseen halutaan vain se 2-3 maalivahtia yleensä. Markkinat siis Kososelle todella kapeat, kuten täällä on jo puhuttu.
Ei minusta mitään outoa. Kallis veskarihinta ei puhuttele sählyjengejä vaikka mies olisi kullitettu jumala. Esim. Indiansin on pidettävä paketti kasassa jos tulee kovia menetyksiä tyyliin Astala, on oltava edes vähän massia täydentää joukkuetta seuraavaan kauteen.
Eikä näitä pelejä kykkimällä/peittämällä ja torjumalla voita. Ei ainakaan mestaruuteen asti, on pakko oppia kenttäpelaamista. Toki huipulle veskarille voi jättää hiukan enemmän vastuuta joka sallii rohkean hyökkäämisen, mutta eipä se SPV:ssa kaksisesti aina onnistunut.
 
Viestejä
7,836
Jonkinlainen voittohan se olisi Steelerssin sarjapaikan säilyttäminenkin.

Seuralle kyllä, mutta olisiko se kuitenkaan Kososen listalla kovin kummoinen saavutus, jos nyt verrataan vaikka SM-kultaan tai MM-kultaan?
 
Viestejä
507
Oma näkemys on, että jos Kosonen aikoo vielä majuttaa niin vaihtoehdot on SPV, (Classic,) TPS tai ulkomaat. Suluissa yksi epätodennäköinen, ei ole järkeä pudottaa majuherrojen pelimäärää puoleen.
 
Viestejä
26
Näkisin kuitenkin parhaana, että Oilers tekisi tilaa Kososelle ja joku vaikka Tiikereihin sieltä. Win-win tilanne monille.
 
Viestejä
140
Toki huipulle veskarille voi jättää hiukan enemmän vastuuta joka sallii rohkean hyökkäämisen, mutta eipä se SPV:ssa kaksisesti aina onnistunut.

Voi jättää isompia sektoreita, mutta silti puolustuksen pitää olla organisoitua. Tätähän ei Koposen karvaussekoiluiden seurauksena läheskään aina tapahtunut.

Majuun uskon miehen kyllä mahtuvan jos on kunnossa ja kiinnostaa, pelaa sitten missä tahansa. Kyllä hän jo tietää millaista se kansainvälinen peli on. Voi kylläkin olla, että Torisevalla on ykkösveskarin paikka jo ihan haarukassa.

Ja SPV:tä en ainakaan sen takia näe mitenkään vielä poissuljettuna, että sinne on nyt joku junnu myös kiinnitetty. Eri asia, jos jatko ei sitten muuten vain osapuolia kiinnosta.
 
Viestejä
442
Ei minusta mitään outoa. Kallis veskarihinta ei puhuttele sählyjengejä vaikka mies olisi kullitettu jumala. Esim. Indiansin on pidettävä paketti kasassa jos tulee kovia menetyksiä tyyliin Astala, on oltava edes vähän massia täydentää joukkuetta seuraavaan kauteen.
Eikä näitä pelejä kykkimällä/peittämällä ja torjumalla voita. Ei ainakaan mestaruuteen asti, on pakko oppia kenttäpelaamista. Toki huipulle veskarille voi jättää hiukan enemmän vastuuta joka sallii rohkean hyökkäämisen, mutta eipä se SPV:ssa kaksisesti aina onnistunut.

Tarkennan: outo tilanne, sillä mj-tason veskari vapaana. Kun ottaa hinnan huomioon, ei ollenkaan outo tilanne. Myönnän, että oli hieman heikosti muotoiltu/selitetty alkuperäisessä viestissä. :D
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös