Pääkallo.fi

Huhut kauden 2022-23 sopimuksista

Viestejä
1,112
Classicin itsensä kannalta toivon, että jossain vaiheessa runkosarjaa tulee todella vaikea hetki. Siinä olisi Kivilehdolla paikka harjoitella sitä vaikealla hetkellä toimimista.
Juu, kahden maalin tappioasemassa lempääläisiä jo koetellaan. Sen suurempia koettelemuksia ei taida lähihistoriaan mahtua..
 
Viestejä
137
Meinaakohan Happee julkaista mitään Kotilaisen tilanteeseen liittyen? En ole kevään aikana ainakaan huomannut, jos Happeen puolelta jotain on uutisoitu, mutta luulisi, että sieltä avattaisiin vielä tilannetta, koska alunperin Peterillä oli sopimusta Happeen kanssa vielä ensi kausi jäljellä.

Tuli vain mieleen, kun SPV:n somessa mainostettiin kausikorttikampanjan huipennuksen olevan pian käsillä (tarkoittaa siis hyvin todennäköisesti Kotilaisen sopimuksen julkaisua). Kaiken lisäksi Seinäjoelta kantautuvien huhujen mukaan Kotilainen olisi vierailemassa piakkoin SPV:n junnuleirillä..
 
Viestejä
150

Samaa olen ihmetellyt. Yleensä seura kiittää lähteviä pelaajia somessa. Toki, jos viime kaudesta ja sopimuksen purkamisesta on jäänyt kiviä kenkään puolin ja toisin....en tiedä, kunhan spekuloin. Vielä erikoisemmaksi tämän Kotilainen/ Happee-casen tekee se, että ymmärtääkseni Peterin velipoika on Happeen tj. Voihan olla, että Happee julkaisee Kotilaisen lähdön vasta juuri ennen kuin SPV julkaisee sopimuksen.
 
Viestejä
150
Tämä ei liene todellisuus.
Pasi on P17 joukkueen päävalmentaja, mutta ei ilmeisesti enää seurassa muuten hommissa.
Aiemmin oli.
Ok, voi olla että siellä on tullut muutoksia kuvioihin, en ole niin tarkasti seurannut Happeen taustalla tapahtuvia asioita. Jotenkin mieleen on vaan jäänyt, että Kotilainen (Pasi) johti seuraa jossain vaiheessa.
 
Viestejä
107
Kotilainen voi olla lottovoitto Peliveljille, toivotaan näin.

Mielenkiintoista tässä on nähdä kumman tapa toimia muuttuu, pelaajan vai joukkueen. Sopeutuuko Kotilainen kurinalaiseen pelaamiseen vai annetaanko lupa sooloilla.
Tämä ei ole etukäteen kyllä mikään match made in heaven, mutta joskus näistäkin syntyy timantteja
 
Viestejä
174

Hyvä valmentaja osaa ottaa kaikista parhaat ominaisuudet esiin. Silloin kaikki eivät pelaa samalla tyylillä ja taktiikalla. Ei saa kahlita liikaa. Se tappaa taidon ja intohimon pelata omilla vahvuuksilla.
 
Viestejä
150
Kotilainen voi olla lottovoitto Peliveljille, toivotaan näin.

Mielenkiintoista tässä on nähdä kumman tapa toimia muuttuu, pelaajan vai joukkueen. Sopeutuuko Kotilainen kurinalaiseen pelaamiseen vai annetaanko lupa sooloilla.
Tämä ei ole etukäteen kyllä mikään match made in heaven, mutta joskus näistäkin syntyy timantteja
Onhan Peliveljissä aina ollut sijaa myös sooloilulle. Esimerkiksi Mikko Kohonen, Tuukka Kiviranta tai Jari Hankkio parhaina vuosinaan eivät olleet mitään joukkuepelin ruumiillistumia. Tosiaankin Kotilainen voi olla lottovoitto SPV;lle ja SPV lottovoitto Kotilaiselle mutta yhtälöllä on riskinsä..Tilanne on syytä nähdä mahdollisuutena puolin ja toisin, kuten Peter itsekin asiaa eilen pohdiskeli.
 
Viestejä
137
Itse olen seurannut SPV:tä lähes 15 vuotta ja tuntuu siltä, että lähes aina ulkopuolelta tulevat pelaajat onnistuvat Seinäjoella hyvin. Monesti esim. ensimmäinen syksy on ollut haastava, mutta ennemmin tai myöhemmin on alkanut kulkemaan. Moni pelaaja noussut isoon rooliin ja päässyt sitten maajoukkueeseen asti kokeilemaan jne. Eli kyllä Kotilaisen onnistumiselle varmasti hyvät edellytykset on, vaikka tietyllä tavalla "erityistapaus" kyseessä tällä kertaa.
 
Erityistapaus todellakin...monessakin mielessä. Nyt täytyy kuitenkin muistaa, että puhutaan aivan maailman huippupelaajan statuksen omaavasta pelaajasta. Samalla statuksella seuraan on tulleet vain Kosonen ja Mika Kohonen. Edes Kivilehdon tai Mikko Kohosen status ei tullessaan ollut samalla legendatasolla kuin nykyään. Ne muut muualta tulleet ovat tullessaan olleet lupaavia nuoria liigapelaajia, jotka ovat myöhemmin kehittyneet maajoukkueen porteille asti. Ilman viime kauden vaikeuksia Kotilainen olisi pelaajana TOP-5 omalla pelipaikallaan (vasen laituri) Suomessa, lähes koko maailmassa. Siksi myös odotukset ovat korkeammalla kuin esim. Siepin tai Veikkolan kohdalla aikoinaan.
 
Viestejä
1,312
Erityistapaus todellakin...monessakin mielessä. Nyt täytyy kuitenkin muistaa, että puhutaan aivan maailman huippupelaajan statuksen omaavasta pelaajasta. Samalla statuksella seuraan on tulleet vain Kosonen ja Mika Kohonen. Edes Kivilehdon tai Mikko Kohosen status ei tullessaan ollut samalla legendatasolla kuin nykyään.
Kyllähän Kivilehto nyt oli kiistatta maailman huippupelaaja tullessaan Seinäjoelle. Kaksinkertainen maailmanmestari ja noiden mestarijoukkueiden yksi tärkeimmistä pelaajista. Pärjäsi myös aika hyvin innebandymagazinetin äänestyksissä. Toki nousi sitten ihan uudelle legendatasolle, kun siirtyi Classiciin ja voitti isossa roolissa pari MM-kultaa lisää.

Ja Mikko Kohonen oli kyllä Seinäjoelle tullessaan lähempänä absoluuttista maailmanhuippua kuin 38-vuotias Mika Kohonen, joka tuli Seinäjoelle lähinnä siksi, kun Storvretassa näytettiin tylysti ovea seuralegendalle ja kautta-aikojen kovimmalle pelaajalle.

Kotilainen voi olla lottovoitto Peliveljille, toivotaan näin.

Mielenkiintoista tässä on nähdä kumman tapa toimia muuttuu, pelaajan vai joukkueen. Sopeutuuko Kotilainen kurinalaiseen pelaamiseen vai annetaanko lupa sooloilla.
Tämä ei ole etukäteen kyllä mikään match made in heaven, mutta joskus näistäkin syntyy timantteja
SPV:ssä toki pitää puolustaa kurinalaisesti, mutta Kotilaiselle varmasti sopii se, että SPV:ssä on perinteisesti hyökätty suoraviivaisesti ja on jätetty hitaat hyökkäykset ja pallolla puolustamiset vähemmälle.
 
Viestejä
1,312
En kyllä ollenkaan muista Kivilehdon kuntopohjaa, mutta kyllä hän silti huippupelaajan statuksella liikkui :)

Eikä Kotilainenkaan varmaan ihan huippuunsa viritettynä Seinäjoelle astele. Oli jo syksyn loukkaantuneena ja ei ollut M-kisoissa lähellekään huippukunnossa. Ja nyt keväällä ei ole eletty varmasti millään mittarilla urheilijan elämää.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
298
Kivilehto tuli Loviisan Torista Seinäjoelle. Oli kaukana urheilijasta ja ensimmäinen kausi meni opetellessa uudelleen siihen. Ei todellakaan ollut kärkipelaaja silloin.
Oli mitä oli, mutta Kivilehto on ollut tähtistatuksella, ja myös sen hintainen eli sabaajaksi kallis, jo kauan. Ja myös paljon ennen Seinäjokea jo mm-kisojen all star pakki. Rahassa ajatellen Ruotsissa tienasi enemmänkin (toki oli myös seuran urheilutoimenjohtaja), mutta Loviisa maksoi kolmekymppiä (Juhis oli sen vuoden myös sabaliitolla duunissa), SPV:n paketti oli isompi, mutta siihen kuului muutakin kuin pelaaminen.

Kaudella 2007–2008 Kivilehto valittiin Innebandymagazinetin äänestyksessä maailman 10. parhaimmaksi pelaajaksi. Urheilutoimittajain liitto valitsi Kivilehdon vuoden 2009 parhaaksi suomalaiseksi salibandypelaajaksi.
2008 ja 2010 MM-kisojen tehokkain suomalaispakki, 2012 toiseksi tehokkain heti Väänäsen jälkeen, niiden kisojen jälkeen Speveen.

Että juu. Ei vissiin ollut tähti eikä yksi liigan kalleimmista pelaajista Seinäjoelle tullessaan. Siellä sitten hiottiin suojuoksulla timantiksi… ;)
Myönnetään toki, että Kivilehto sai varmaan useita pelivuosia lisää kun oppi vielä yli kolmikymppisenä elämään kokonaisvaltaisempaa urheilijan elämää ensin Seinäjoella ja sitten Tampereella. Mutta juuri sen isompia tähtipuolustajia meidän lajissa ei ole ollutkaan, mitä Juhis (no Tatu ja Essi toki samaa parasta a-ryhmää). Nyt sen voi hyvin todeta kun herran omat pelit on ohi.
 
Viestejä
323
Kivilehto tuli Loviisan Torista Seinäjoelle. Oli kaukana urheilijasta ja ensimmäinen kausi meni opetellessa uudelleen siihen. Ei todellakaan ollut kärkipelaaja silloin.
Höpö höpö. Loviisaan mennessä kivilehto oli voittanut 5 sm kultaa ja 2 hopeeta. Teki sillä kaudella 25 peliin 28 tehopistettä ja oli puolustajien pistepörssin toinen liigassa heti Loviisan Niklas Niirasen jälkeen. Olivat pakiipari ja liigan paras pakkipari sillä kaudella. Yhteensä tekivät runkosarjassa 26 oeliin 61 pistettä. Kyllä kivilehto oli silloin kunnossa eli höpö höpö…
 
Viestejä
840

No kuinka haluat vain muistaa. Fakta oli, että mies oli kaukana siitä urheilijasta, mitä tuli olemaan myöhemmin. Muistan hyvin elävästi, kuinka ei ehtinyt oikein mihinkään aluksi SPV:ssä. Tottakai pelata osasi silloinkin, mutta kokonaisvaltaisuus loisti poissaolollaan. Pörssejä on todella turha katsella, kun Loviisassa pelasi käytännössä niin paljon kuin vain pystyi, ja lisäksi ylivoimilla.
 
Viestejä
518

Aika hyvin veti Loviisassa paskalla kunnolla ja ylipainolla. Isoilla minuuteilla ja vielä ylivoimat. Juoksikohan se siellä yhtään jos sen noin jaksoi raataa? Niin ja toisekseen kun siellä Seinäjoella oli jotain Kivirantaa ja Kohosta ja muita vinttikoiria jotka väkkäränä painoi pitkin kenttää päätylaudasta asti niin ihan sama kuka sinne tulee niin aluksi näyttää hitaalta ja kankealta. Tavalliselta.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
150
Kaikille Kivilehdon faneille sanottakoon, että tottakai Juhis oli huippupelaaja jo Seinäjoelle tullessaan. On makuasia keskustella siitä, missä kunnossa oli kun tuli, mutta eka kausi meni vihkoon. Toisena vuonna oli kovassa tikissä ja varsinkin playoff-peleissä erittäin iso palanen kun SPV voitti mestaruuden.

Silti sanon, että Mika Kohonen viisinkertaisena maailman parhaaksi valittuna ja Kosonen olivat vielä pykälää kovemman tason siirtoja. Ok, Kohosen kausi oli tasapaksu ja koko joukkueelta alisuoritus. Kososen ensimmäinen kausi oli hyvä, jälkimmäinen floppi loukkaantumisineen jne.

Jotenkin tuntuu, että lasken Peterin tähän Eeron ja Mikan kategoriaan, MM-turnauksen MVP ja aika korkealla ollut maailman paras pelaaja listalla. Se missä kunnossa Kotilainen on nyt tai syksyllä on eri juttu. Mutta pelaajastatus mielessä siirtomarkkinoiden kovin peliliike vuosiin on tulilla.

Sori, taitaa mennä taas nämä Kivilehtojutut off-topicin puolelle.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös