Pääkallo.fi

Huhut kauden 2022-23 sopimuksista

Viestejä
583
Kaikille Kivilehdon faneille sanottakoon, että tottakai Juhis oli huippupelaaja jo Seinäjoelle tullessaan. On makuasia keskustella siitä, missä kunnossa oli kun tuli, mutta eka kausi meni vihkoon. Toisena vuonna oli kovassa tikissä ja varsinkin playoff-peleissä erittäin iso palanen kun SPV voitti mestaruuden.

Silti sanon, että Mika Kohonen viisinkertaisena maailman parhaaksi valittuna ja Kosonen olivat vielä pykälää kovemman tason siirtoja. Ok, Kohosen kausi oli tasapaksu ja koko joukkueelta alisuoritus. Kososen ensimmäinen kausi oli hyvä, jälkimmäinen floppi loukkaantumisineen jne.

Jotenkin tuntuu, että lasken Peterin tähän Eeron ja Mikan kategoriaan, MM-turnauksen MVP ja aika korkealla ollut maailman paras pelaaja listalla. Se missä kunnossa Kotilainen on nyt tai syksyllä on eri juttu. Mutta pelaajastatus mielessä siirtomarkkinoiden kovin peliliike vuosiin on tulilla.

Sori, taitaa mennä taas nämä Kivilehtojutut off-topicin puolelle.
Kotilainen on vaikea siinä mielessä, että hän on hyökkäyssuuntaan aivan maailman ykköspelaajia, lisäksi hänellä on sellaista arvaamattomuutta, mikä on täysin uniikkia. Mutta hänen tekemisensä on varsin kaukana kokonaisvaltaisesta pelaamisesta. Siihen päälle sitten arvoitus siitä, missä kunnossa mies on (no se Seinäjoella osataan treenata kuntoon), kaikki siviilielämään liittyvät epävarmuudet (muuttaako ekaa kertaa muualle, vai reissaako jykylästä ja missä treenaa arkena jos reissaa), niin tosiaan kysymys on high risk, high reward -tyyppisestä siirrosta.
Kuitenkin seuralle se mahdollisuus on saada johtava, viihdyttävä tähtipelaaja, joka ratkoo pelejä ja innostaa myös muita pelaajia ympärillään rikkomaan rajojaan. Ja pelaajalle mahdollisuus kasvaa ihmisenä ja urheilijana. Pidän kyllä peukkuja pystyssä molemmille.
Mutta toisinkin voi käydä: Kotilaisen ja eteläpohjalaisen mentaliteetin yhdistelmä voi olla myös ns. tekemätön paikka. Mielenkiintoista.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
329
(muuttaako ekaa kertaa muualle, vai reissaako jykylästä ja missä treenaa arkena jos reissaa)
En tiedä asiasta enempää, mutta ainakin hän kirjoitti Instagramissa "...Ensi yöstä eteenpäin uusi kaupunki ja koti. 27v Jyväskylässä takana mut nyt tuli hetki jolloin on löydettävä itsensä uudestaan muissa ympyröissä. ...". Eli tuosta päättelisin, että muuttaa sille paikkakunnalle, jossa ikinä pelaakaan.
 
Viestejä
317
Ei taida hirveän montaa avointa korttia olla enää siirtomarkkinoilla? Kotilainen julkaistaan pian, samoin luultavasti myös Hankkion Jymy-siirto.

Kapanen, Moilanen, Arkkila, Hakonen, Sieppi ja Sorri taitavat isoimmat nimet olla, joiden tulevaisuudesta ei taida mitään varmaa tietoa olla. Onkohan vielä muita?
 
Viestejä
1,103

Näistä veikkaukset:
Kapanen jatkaa ervissä
Moilanen siirtyy alemmas/lopettaa
Arkkila siirtyy Heimoon takaisin tai ulkomaille
Hakonen lopettaa
Sieppi jatkaa OLS:ssa
Sorri ulkomaat
 
Viestejä
442
Näistä veikkaukset:
Kapanen jatkaa ervissä
Moilanen siirtyy alemmas/lopettaa
Arkkila siirtyy Heimoon takaisin tai ulkomaille
Hakonen lopettaa
Sieppi jatkaa OLS:ssa
Sorri ulkomaat

Muuten samoilla linjoilla, mutta Sieppi lopettaa/Santa's United ja Arkkila ei ulkomaille lähde ellei jotain tosi mullistavaa tapahdu.
 
Säählyä

Ei taida hirveän montaa avointa korttia olla enää siirtomarkkinoilla? Kotilainen julkaistaan pian, samoin luultavasti myös Hankkion Jymy-siirto.

Kapanen, Moilanen, Arkkila, Hakonen, Sieppi ja Sorri taitavat isoimmat nimet olla, joiden tulevaisuudesta ei taida mitään varmaa tietoa olla. Onkohan vielä muita?

Kapanen ja Moilanen todennäköisesti jatkavat Ervissä 70%:n todennäköisyydellä. 30% jää lopettamiselle.

Arkkila päätynee loppujen lopuksi kuitenkin Heimoon.

Siepin lopettaminen liigatasolla tähän kevääseen oli käytännössä selvää jo ennen kauden alkua. Nyt Oulussa rukoillaan ihmettä, että Jonska saisi kotijoukoilta luvan vielä one more year.

Hakosen lopettaminen piti olla selvää. Kotilaisen sopimus voi vielä muuttaa tilanteita. Kaveruksia kuitenkin ovat...

Sorri jäänee Ouluun. Ulkomaan ovet taitavat pysyä kiinni.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
1,103
Arkkilasta tuli vielä mieleen, että voisi sopia myös KRP:n pakkikalustoon. Hyökkääjiä siellä on vino pino, mutta mielestäni puolustukseen saattaisi olla aika täsmähankinta.
 
Viestejä
885
No eipä ole ErVi millään vonkaleilla mainostanut, tai siis ei ole mainostanut millään. Rintala & Lindroos kaksikon huhut ei näytä toteutuvan... Noita itse odottelin...
Saa nähdä, palaavatko Rintala ja Lindroos Oilersiin sitten kun Lammi ottaa päävalmentajan pestin kaudelle 2023-24. Tämä spekulaatio ei perustu yhtään mihinkään muuhun kuin omaan ajatteluun. Mietin vain lähinnä sitä, että yhdessä voittaminen muodostaa varmasti ikuisen siteen.
 
Tässä olisi järkeä. Ymmärtääkseni nimenomaan Luukkosen tyyli ei tehnyt vaikutusta kaikkiin, jonka seurauksena massapoistuminen aikoinaan tapahtui.
 
Säählyä

Saa nähdä, palaavatko Rintala ja Lindroos Oilersiin sitten kun Lammi ottaa päävalmentajan pestin kaudelle 2023-24. Tämä spekulaatio ei perustu yhtään mihinkään muuhun kuin omaan ajatteluun. Mietin vain lähinnä sitä, että yhdessä voittaminen muodostaa varmasti ikuisen siteen.

Esimerkiksi Rintala ja Lindroos eivät vaan ole mitenkään erityisiä pelaajia nyky-Oilerssille eli joukkueelle, jolla on kolme pelaavan kentän osalta ehkä liigan kovin rosteri, paperilla. Eri asia sitten, jos Kainulaisia ja Iiskoloita poistuu Öljymiehistä. Silloin voisi Sveitsin tuliaisille olla käyttöä.
 
Ihan heittämällä menisivät Oilersin kolmoseen, kuten playoffseissa kävi ilmi: kaksi kenttää pärjäsi, kolmas ei. Helposti menisivät esim. Juurannon ja Lammisen edelle.
 
Säählyä

Ihan heittämällä menisivät Oilersin kolmoseen, kuten playoffseissa kävi ilmi: kaksi kenttää pärjäsi, kolmas ei. Helposti menisivät esim. Juurannon ja Lammisen edelle.

Varmasti, mutta kysymys kuuluukin, haluavatko Oilerssin kolmoseen?

Eli nyky-Oilersissa paikkoja heille auki vain kolmosessa. Kahteen kärkikentään ei voi edes uneksia
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Viestejä
70
Varmasti, mutta kysymys kuuluukin, haluavatko Oilerssin kolmoseen?

Eli nyky-Oilersissa paikkoja heille auki vain kolmosessa. Kahteen kärkikentään ei voi edes uneksia

Kertokaa mitä väliä on pelaako 1 kentässä, 2 kentässä vai 3 kentässä?
Yleensä kärkikenttien pelaajat joutuu puolustaa vastustajan kärkikenttiä. Jos löytyy laadukasta leveyttä niin alempien kenttien pelaajat pääsevät enemmän pallolle ja tekemään tulosta.
Ei liigapelaajat ala vikisee kentällisistä jos kuuluu pelaavaan kokoonpanoon.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös