Pääkallo.fi

Karhut 2020-2021

Viestejä
720
Karhujen kokoonpano lienee melko valmis. Vähän liikehdintää kumpaankaan suuntaan. Kokoonpano voisi hyvinkin näyttää esimerkiksi seuraavanlaiselta:

Hyökkäys:

E. Vanhatalo - Kuusiluoto - Huhtala/Myllyharju
Jerkku - Salonen - Ahola
H. Vanhatalo - Järvenpää - Huhtala/Myllyharju

Puolustus:
Halminen - Santanen
Rautava - Tuomela
Puisto - Ruohonen

Maalivahdit:
Vonk
Bergendahl

Tällöin reserviin jäisi vielä Tuominen, Virtala ja Stenfors, sekä maalivahti Marjamäki. Eihän tuo nyt kovin leveä ole, joskin A-junioireista toki löytyy viime kaudellakin pelanneita. Tarvittaessa toki myös farmiyhteistyö toimii, kuten viime kaudellakin. Mutta kärjessä leveyttä on hyvin, ja kaksi ensimmäistä ketjua ovat kyllä kovaa luokkaa. Kolmonenkin pystyy hoitamaan kyllä oman pelinsä varmasti. Ihan hyvältä tuo Karhujen ensi kauden joukkue näyttää tässä kohtaa, varsinkin, jos muistelee vuoden takaista tilannetta.
 
Viestejä
296
Karhujen kokoonpano lienee melko valmis. Vähän liikehdintää kumpaankaan suuntaan. Kokoonpano voisi hyvinkin näyttää esimerkiksi seuraavanlaiselta:

Hyökkäys:

E. Vanhatalo - Kuusiluoto - Huhtala/Myllyharju
Jerkku - Salonen - Ahola
H. Vanhatalo - Järvenpää - Huhtala/Myllyharju

Puolustus:
Halminen - Santanen
Rautava - Tuomela
Puisto - Ruohonen

Maalivahdit:
Vonk
Bergendahl

Tällöin reserviin jäisi vielä Tuominen, Virtala ja Stenfors, sekä maalivahti Marjamäki. Eihän tuo nyt kovin leveä ole, joskin A-junioireista toki löytyy viime kaudellakin pelanneita. Tarvittaessa toki myös farmiyhteistyö toimii, kuten viime kaudellakin. Mutta kärjessä leveyttä on hyvin, ja kaksi ensimmäistä ketjua ovat kyllä kovaa luokkaa. Kolmonenkin pystyy hoitamaan kyllä oman pelinsä varmasti. Ihan hyvältä tuo Karhujen ensi kauden joukkue näyttää tässä kohtaa, varsinkin, jos muistelee vuoden takaista tilannetta.
Mitä veikkaat nouseeko kauden aikana A pojista ketään pelaavaan kokoonpanoon?
 
Viestejä
720
Mitä veikkaat nouseeko kauden aikana A pojista ketään pelaavaan kokoonpanoon?

Kyllä tuo A:n kokoonpano on sen verran heikentynyt, että tuskin. Loukkaantumisten myötä toki ehkä, mutta pelaamalla vakituiseen kokoonpanoon tuskin. Jos joku olisi pakko nimetä todennäköisimpänä, sanoisin Aatu Tommila, mutta olettaisin hänen kautensa menevän A:ssa ja Suomisarjassa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
720
Karhut ei ole yhtäkään harjoitusottelua tainnut julkaista, mutta toinen porilaisseura julkaisi tänään 2 harjoitusottelua Karhuja vastaan. Eli Karhut pelaa Suomisarjassa pelaavaa FBT PiTUa vastaan 28.8. ja 9.9., ainakin jos PiTUn julkaisua on uskominen.

Karhut julkaissut treenipelinsä ja pienellä mennään, eli vain nämä kaksi harjoituspeliä kuuluu Karhujen ohjelmaan.
 
Viestejä
720
Treenipeli Karhut-FBT PiTU päättynyt tänään Karhujen voittoon 9-2. Pistemiehistä tai kokoonpanosta ei tarkempia tietoja.
 
Viestejä
720
Pistetään vielä Karhujen tehomiehet eilisestä pelistä. Lähteenä Karhujen sometilit. Aapo Tammisen nimi löytyy listalta, mutta on varmasti ollut vaik tuuraamassa pakistosta puuttunutta Puistoa, jottei muita pakkipareja tarvitsisi sekoittaa.

Karhujen tehot:
Juho Myllyharju 3+2
Eero Vanhatalo 2+1
Juuso Ahola 1+4
Joni Halminen 1+0
Tomi Jerkku 1+0
Janne Kuusiluoto 1+0
Vertti Rautava 1+0
Roni Tuomela 1+0
Kalle Tuominen 1+0
Aapo Tamminen 0+2
Kalle Santanen 0+1
 
Viestejä
720
Tänään Karhujen riveissä nähdään siis kaksi tälle kaudelle uutta pelaajaa, kun välivuoden jälkeen paluun tekee Aapo Tamminen puolustukseen, sekä jo kaudella 12-13 Karhuissa divaria pelannut, sittemmin 2. divisioonan Karhukoplassa ja tämän kauden Suomisarjaa Pitussa pelannut Riku Haanpää on lisätty farmisopimukseen ja hyökkää tänään Karhujen oikealla laidalla.

Myös Paavo Järvi saanut sopimuksen edustukseen, joskin on jo ehtinyt useammam pelin edustuksessa pelata. Myös Pitussa alkukauden pelannut Aatu Tommila on ehtinyt esiintyä Cup-peleissä, ja esiintyy tänään ensimmäistä kertaa Divari-pelissä Karhujen paidassa.
 
Viestejä
720
Karhut saa loppukaudeksi takaisin riveihinsä oman kasvattinsa Paavo Kankaanpään, joka pelasi alkukauden Suomisarjaa SB Heinolassa ja harjoitteli LASB:n mukana.

 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
720
Karhujen hieno kausi päättyi eilen Kirkkonummella ansaittuun nousuun Fliigaan! Onnittelut Karhuille hienosta saavutuksesta. Voinee huoletta sanoa Karhujen olleen tämän kauden Divarin paras joukkue. Vaikka runkosarjassa Karhut sijoittui toiseksi, niin porilaiset hävisivät kuitenkin runkosarjassa vain 4 kertaa (ja koko kaudella 5), joista 3 tuli kauden 3 ensimmäiseen otteluun. Karhut pelasi sarjan parasta puolustuspeliä, mistä kertoo se, että vuoden 2021 puolella Karhut päästi vain 1 kerran yli 4 maalia, ja se tapahtui 3. finaaliottelussa, jonka Karhut voitti 9-6.

Ajattelin hienon kauden päätteeksi antaa omat arvosanat pelaajille pienien kommenttien kera. Arviot ovat täysin omiani, jokaisella on oikeus olla eri mieltä näistä, enkä väitä mielipidettäni absoluuttisesti oikeaksi.

Maalivahdit:

Arvid Vonk 10


Pelasi suurimman osan porilaisten otteluista ja teki vakuuttavaa jälkeä maalin suulla. Karhut toki puolusti erittäin hyvin, mutta Vonk otti monia "geim seivereitä" kauden aikana. Nopealiikkeinen ja hyvin peliä lukeva veskari oli tärkeä mahdollistaja sarjanousulle.

Tomi Bergendahl 8

"Bertsalle" on vaikea antaa arvosanaa. Hänen roolinsa kakkosvahtina oli melko selkeä jo ennen kauden alkua ja hän pelasi lopulta vain 4 ottelua. Näissä kuitenkin yli 87% torjuntaprosentti ja keskimäärin 3 päästettyä maalia ovat loistava suoritus. Ansaitsisi ehkä paremmankin arvosanan suorituksista, mutta lopulta otteluiden vähyys pakottaa antamaan 8.

Puolustajat:

Henry Stenfors 8


Stenfors on parantanut parin vuoden aikana hurjasti tasoaan. Ei ole varmasti se joukkueen näyttävin pelaaja, eikä mässäile pisteillä, mutta hoitaa oman pään velvollisuudet hyvin. Paikka oli pääasiassa 3. kentässä, mutta +/- jäi kuitenkin 15 positiivisen puolelle.

Tatu Ruohonen 10

Kokenut Ruohonen pelasi todella vahvan kauden, oli hyvä niin pallollisena kuin pallottomana. Sarjan paras +/- tilasto ja 19 pisteellä Karhujen tehokkain puolustaja tuntuu vain paranevan vanhetessaan.

Kalle Santanen 9

Vahva puolustaja pelasi myös tasaisen vahvan kauden. Tasaista suorittamista pallollisena ja erittäin hyvä kaksinkamppailuissa.

Vertti Rautava 7

Vertti olisi ehkä ansainnut korkeammankin arvosanan. Pelasi vahvan alkukauden, ei toki mässäillyt pisteillä, mutta pelasi vahvaa puolustuspeliä. Armeija kuitenkin katkaisi hänen kautensa ja jäi ratkaisupeleistä ulkopuolelle.

Paavo Kankaanpää 7

Paavo tuli mukaan kesken kauden, kun koronavirus mahdollisti opiskelijalle paluun kevääksi kotiin. Pallollisena jonkin verran virheitä, mutta asenne kunnossa ja vahvaa taistelua joka tilanteessa.

Niko Järvenpää 6

Niko pelasi myös hyökkääjänä tarvittaessa. Pääasiassa rooli oli kuitenkin ns. "heittomies", eli oli siellä viltissä valmiina paikkaamaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Tuomas Puisto 8

Joukkuepelaaja isolla J:llä. Kova taistelija ja tärkeä palanen puolustusta. Antaa kentällä aina 110% ja näyttää esimerkkiä muille.

Aapo Tamminen 8

Tuli Paavon tavoin mukaan kesken kauden. Vietti alkukauden fysiikkapuolella, mutta palatessaan kentille, näytti kuin ei olisi pois ollutkaan. Erittäin vahvaa suorittamista, paljon pallonriistoja ja varmaa pallollista peliä.

Joni Halminen 7

Jonin kohdalla pätee pitkälti sama kuin aiemmin Rautavan kohdalla. Kausi päättyi aikaisin, eikä ollut ratkaisupeleissä mukana. Ehti 16 ottelussa keräämään 4 pistettä, mutta oli joukkueen harvoja, joilla +/- jäi kuitenkin miinuksen puolelle.

Paavo Järvi 7

Kun puolustus alkoi näyttää kapealta, tuli junioreista Paavo Järvi paikkaamaan ja otti kyllä paikkansa joukkueessa. Ei ehkä loistanut, mutta suoritti nuoreksi pelaajaksi hyvällä tasolla. Täytti varmasti ne odotukset, jotka häneen kohdistettiin, ehkä jopa ylitti ne.

Hyökkääjät:

Roni Tuomela 6


Ehkä hieman epäreilua edes arvioida Tuomelan kautta, mutta eihän se kausi varmasti mennyt kuten hän toivoi. Vain 7 ottelussa toki mukana, mutta niissäkin oli hieman vaikeuksia löytää omaa paikkaansa kokoonpanosta.

Eero Vanhatalo 10

Kapteeni, joka näytti joka ikisessä vaihdossa esimerkkiä muille. Ei jättänyt yhtäkään tilannetta kesken, ei suoristanut selkäänsä, vaan taisteli ja takakarvasi. Todella monipuolinen pelaaja, joka esimerkillisen asenteensa lisäksi johtaa joukkuetta myös tehopuolella. Joukkueensa toiseksi paras pistemies ja maalintekijä.

Heikki Vanhatalo 6

Vanhempi Vanhatalon veljeksistä oli hyvin pienessä roolissa. Toki ei häneltä erityistä odotettukkaan, mutta toi kaivattua laajuutta rosteriin.

Tomi Jerkku 10

Jouduin pitkään miettimään, annanko Jerkulle arvosanaksi täyden 10. Joukkueensa paras maalintekijä ja pistemies ja koko sarjan pistepörssin kolmas. Asioita, joita osattiin jo ennen kauden alkua odottaa. Jerkku hakee usein vetoa, joka oli varmasti yksi sarjan parhaista, mutta välillä hakee sitä jopa liikaa, mikä johti muutamiin pallonmenetyksiin keskialueella. Ei myöskään ehkä nuoremman Vanhatalon kaltainen työmyyrä. Mutta, kaikesta huolimatta, jos tekee tuon määrän tehoja, ei oikein auta valittaa. Lopulta kuitenkin 10 kausi.

Julius Tuominen 8

Tasaista suorittamista Jerkun ja Huhtalan välissä. Ei loistanut tehopisteillä, ei ehkä usein näkynyt muutenkaan kentällä. Ei isoja hurraahuutoja, mutta toisaalta ei juurikaan moitittavaa. Tasapainotti hyvin ketjuaan ja suoritti hyvällä tasolla.

Tuomas Huhtala 9

Loistavaa karvauspelaamista läpi kauden! Mahdollisti omalla tekemisellään monia hyökkäyspään pallonriistoja, oli myös tärkeä osa alivoimapelaamisessa. Sen lisäksi sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä yli piste per peli tehot.

Aatu Tommila 9

Aatulle ei enen kautta soviteltu oikeastaan minkäänlaista ruutua. Tarkoitus oli varmasti pelata kausi läpi farmisopimuksella Suomisarjaa. Tuli kuitenkin kesken kauden mukaan pelaavaan kokoonpanoon, ja teki kyllä loistavan sisääntulon. Runkosarjassa 14 otteluun 11 maalia ja pudotuspeleissä 8 otteluun 6 maalia. Kovia lukuja, kun ottaa huomioon roolin olleen kolmosketjussa. Toki Karhuilla oli läpi kauden hyvin tasaiset 3 ketjua ja pelasi paljon Juuso Aholan kanssa samassa ketjussa. Puolustuspäässä eniten kehitettävää, mutta laukaus on huippuluokkaa.

Janne Kuusiluoto 7

Kuusiluoto oli itselleni joukkueen suurimpia pettymyksiä. Paransi kevättä kohden, ja pudotuspelit olivat jo hyvällä tasolla, jonka ansiosta arvosana 7. Toivottavasti ensi kaudella pystyy suorittamaan koko kauden omalla tasollaan.

Jankke Virtala 6

Pieni rooli, vähän pelejä. Ehkä hieman epäreilua arvioida, mutta on tässä tullut muitakin pienen roolin pelaajia arvioitua.

Julius Lundgren 7

Julius tuli myös mukaan loppukaudelle ja suoritti riittävällä tasolla. Ei hänkään kentällä loistanut, mutta nuorelta pelaajalta ei sitä odotettu. Hoiti oman ruutunsa ja voi olla omaan suorittamiseensa tyytyväinen.

Juuso Ahola 9

Nyt saattaa osa hieraista silmiään, että miksi Juuson arvosana ei ole 10. Juuso on varmasti yksi sarjan nopeimmista pelaajista, niin jaloistaan kuin peliälyltään. Myös kädet ovat loistavat. Tekee parhaimmillaan kentällä maagisia suorituksia, joihin ei pysty moni pelaaja liigassakaan. Välillä kuitenkin halu ratkaista itse on liian kova ja peli menee puskemiseksi. Juuson kausi oli loistava, varsinkin ikä huomioiden. Iästä huolimatta häneen kohdistui silti kovat odotukset jo ennen kauden alkua, ja vaikka kausi olikin loistava, se ei vielä ollut täydellinen. Finaalipeleissä oli todella huikea. Hieman vielä kaivataan tasaisuutta, minkä takia jätän arvosanan yhdeksään. Jos olisin jakanut puolikkaita, Juuson kausi olisi varmasti ollut sen puolikkaan arvoinen tuohon päälle!

Ville Salonenen 9

Joukkueen ykkössentteri, edustaa joukkueen kokeneinta kaartia. Pelasi juuri niin hyvin kuin odottaa sopii. Hyvä niin palollisena kuin pallottomana. Erittäin tärkeä pelaaja joukkueelle.

Juho Myllyharju 9

Juho leimahti suorastaan liekkeihin, kun tosipelit alkoivat. Pudotuspelien 8 ottelussa 11 maalia ja 15 pistettä ovat kovia lukuja. Runkosarjassa ei aivan yhtä tehokas. Näyttää välillä kentällä olevansa hieman pelin ulkopuolella, mutta pallon saadessaan on erittäin arvaamaton ja vaarallinen.

Joukkueessa olivat kauden aikana mukana myös Jussi Vettervik, Riku Rajala, Riku Haanpää ja Leevi Aaltonen, jotka kuitenkin olivat niin pienessä roolissa, että jätän arvioimatta.
 
Viestejä
720
Mennään jo vähän tulevaan kauteen. Karhujen tilanne mietityttää. Huhuissa tulopuolella ei ole ketään, lähtijöissä todella paha menetys, jos Juuso Ahola nyy lähtisi. Toivottavasti kuitenkin jää ensi kaudeksi vielä Poriin. Paavo Kankaanpään lähtö nyt tietysti harmi, mutta hänen ei pitänyt olla osa edes tämän kauden joukkuetta, vaikka kevään mukana olikin.

Itse olen pohdiskellut, keitä, mistä ja minkälaisia pelaajia voisi olla tulopuolella tai toivoisin itse niitä. Karhut ei rahalla pelaajia hanki, eikä Porissa hirveästi ole myöskään esimerkiksi opiskelumahdollisuuksia, millä houkutella pelaajia. Todennäköisemmin mahdollisia tulijoita olisi siis lähiseudun alempien sarjatasojen joukkueista tai mahdollisesti omia kasvatteja, jotka ovat lähteneet muualle. Jälkimmäiseen kategoriaan voisivat kuulua esimerkiksi Aaro Ollikainen (TPS) ja Eero Harjula (Indians). Koska minulla ei ole tietoa heidän tilanteistaan, esimerkiksi opiskelujen suhteen, en tiedä ovatko edes mahdollisia. Harjulan ottaisin mielelläni takaisin. Ollikaisesta en ole varma, olisiko käyttöä. Hyvin toki pelasi Karhuissa viimeksi, mutta rightin vasempia laitureita on siellä jo kolmeen ketjuun. Porilaisista pelaajista muualla toki Classicin Eemeli Akola olisi huippuluokan vahvistus, mutta tälläisestä nyt ei tarvitse nähdä edes päiväunia.

Entäpä sitten lähialueen joukkueet? Raumalla SalBassa olisi varmasti joitakin pelaajia, jotka liigassakin voisivat pärjätä. SalBa taistelee kuitenkin noususta divariin, jonka toteutuessa pelaajat saattavat hyvinkin pysyä mieluummin Raumalla. Jos nyt nimillä pitäisi spekuloida, niin esimerkiksi Niko Kaerla olisi puolustukseen erittäin käyttökelpoinen pelaaja. Toki Jani Lehtoniemi olisi hyvä pelaaja, joskin tarkoittaisi keväällä hyviä otteita esittäneen Aatu Tommilan tippumista pois 3 ensimmäisestä ketjusta.

Onko täällä kenties joku, jolla olisi tietoa mahdollisista huhuista, tulijoista ja lähtijöistä. Tai vaikka vain ajatuksia, ketkä voisivat olla pelaajia, jotka voisivat Karhuihin tai Karhuista siirtyä?
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös