Pääkallo.fi

Länsirannikon 3. divisioona

Viestejä
22
Karsinnat:

SC Wolves-Salba2 6-2
Ennakko suosikki vakuttavaan voittoon ja samalla ansaittu nousu 2divariin. Raumalaiset jatkaa taistelujaan vielä Sb Naantalia vastaan.

Ryhti-SC Toivo 6-5
Erittäin tasainen ja viihdyttävä taistelu päättyi Ryhdin voittoon, näin ollen Ryhti jatkaa karsintoja Paimion Ruoskaa vastaan ja Toivolla alkoi kesäloma.
 
Viestejä
11
Katselin keväällä 05 poikien eliittifinaalia Classic Karhut Porissa. Classicin maalissa oli tyttö. Käytännössä tiukan pelin lopussa piti Classicin pystyssä ja aina voittoon saakka. Pelannee ensi kaudella 05 poikien SM sarjaa, ei mitään epäilystä. Familylle peukkua että näin tyttöjä tuetaan.
Aika harvinaista vissiin tuolla tasolla, mutta myös huippupelaajaksi kehittymisessä hyvä polku. MV pelaamisessa ei fyysinen ero ole samalla tavalla ratkaisevaa. Tyttöjä kenttäpelaajana silloin tällöin näkee mutta voisi varmaan nähdä useamminkin.
 
Viestejä
1
Näyttäisi siltä että kolmoseen olisi tulossa uusi joukkue. Huhut kertoo että kakkosesta tippunut Leisku olisi luopunut sarjapaikasta ja tilalle tulossa jonkun Loimaan syrjäkylän joukkue. Ilmeisesti vanhemmista Leiskun jo lopettaneista ja jäähdyttelevistä pelaajista kasattu runko muutamalla uudella vahvistuksella. Muunmuassa Kooveen maalinsuulta Tomi Aaltonen olisi siirtymässä länsirannikon kolmoseen. Lähteenä Facebook ja siirtolista. Mielenkiintoinen sarja tulossa myös länsirannikon kolmoseen.
 
Viestejä
1
Huomenna lätkitään Porissa länsirannikon alempien sarjojen osalta ihan asiallinen harkkaturnaus, SataCup.

A-lohko
FBT Pitu , Ryhti, LaJy, kasPas 2
B-lohko
Soittorasia IV, Satabandy, TVA, KoPo

Tulkaa ihmeessä väijylle jos kalenterissa tyhjää :)
 
Viestejä
22
Lohko5.
1.SB Naantali
Joukkue muuttunut paljon viimekauden 2divarista, viime vuona kokemus puuttui kokonaan, nyt sitä riittää.
2.SBS Masku
Mystinen joukkue, voi yltää jopa 2divariin saakka, sarjan parhaat juniorit löytyy Maskusta.
3.SBS Lieto3
Kapea mutta laadukas porukka.
4.Yrmyt
Viime vuoden yllättäjä, tänäkin vuona kiusaa kärkijoukkuita.
5.SB Hirvensalo2
Säilyi sarjassa tiukasti, tulevana kaudella pitäisi olla laadukkaampi ja leveämpi joukkue.
6.SC Toivo
Kärki pelaajia lähti iso nippu,tämä vaikuttaa paljon tulevalla kaudella.
7.TBS
Tulevan kauden mustahevonen.
8.KiU
Muutama kärkipelaja vaihtoi maisemaa, muuten samalla porukalla jatkaa.
9.Salpa
Helppoa kautta ei odoteta,tulee taistelemaan sarjapaikasta, kapea joukkue.
10. TVA
Parhaana päivänä voi olla korkeammalla, perussuorituksella ei tule olemaan paljonkaan ylempänä.
11.AFC Cambus
Erittäin hiljasta ollut joukkueella kesän aikana, saa nähdä mihin riittää tulevalla kaudella, keski-ikä ainakin sarjan korkeimpia.

Lohko6.
1.SBS Rupu
Huittisissa hyvää tekemistä,se näkyy myös Rupun miehillä, uudessa hallissa kelpaisi varmasti tulevaisuudessa pelata 2divaria.
2.Ryhti
Jos viimevuona joukkue vahvistui, sitä teki tälläkin kaudella. Tulee olemaan lähellä nousua.
3.Muki
Loimaan ylpeys, kokemusta ja taitoa löytyy, mutta onko motivaatio kunnossa?
4.Salba2
Nuori lahjakas joukkue, voi jopa olla ylempänä sarjassa.
5.Satabandy
Nimilistaa kun katsoo,on vakuttavaa. Mutta ei taida kuitenkaan riittää tälläkään kertaa kärkitaisteluihin.
6.OU
Joukkue pysynyt suunilleen samana, mutta onko liikaa yhdenkentän varassa?
7.SBS Wirmo2
Kokemusta ja nuoruutta löytyy, mutta suurin tavoite on säilyttää sarjapaikka ja harrastaa maailman parasta lajia.
8.Lajy
Erittäin lahjakkaita nuoria, jos pääkoppa pysyy kunnossa tulevat yllättämään monta joukkuetta.
9.TEAM LSM
Sarjanousija, vaikka laitoin sijalle 9, voisin uskoa sarjan mustaksi hevoseksi kyseistä joukkuetta.
10. SBS Atom.
Menetti paljon kärkipelajiaan, taistelun takana tulee olemaan sarjapaikka.
 
Viestejä
3
Ei taida Ryhdille löytyä pysäyttäjää tällä kaudella. Vaikka välillä näyttää että olisivat hieman normaalia raskaammalla jalalla liikenteessä tai että peli ei olisi aivan täysin uomissaan, niin raapivat silti voittoja. Tehokasta hyökkäyspäässä ja alakerta tiivistynyt viime vuosista. Kakkoseen.

Satabandy roikkuu Ryhdin kyydissä kakkosena. Ilmaiset pisteet Oripäästä Wirmon kustannuksella. Ihan hyvältä näyttää.

LSM on jännä porukka. Matkustaa vain ja ainoastaan kahden hassuhkon veljeksen panoksella sarjakolmosena. Sarjasijoitus hieman yläkanttiin tällä hetkellä lähtökohtiin nähden.

Rupu parantaa koko ajan. Meinasi kompuroida Mukia vastaan, mutta piti pisteet itsellään. Uskoisin että ohittavat vielä LSM:n lopullisessa taulukossa.

Wirmo. Välillä kiinnostaa, välillä ei. Taitoa varmasti riittäisi korkeampaankin sijoitukseen, ovat toki vielä täysin mukana pelissä kun viiden kärki on kokonaisuudessaan 4 pisteen sisällä. Ei enää mahkuja ohipeleihin tai juna karkaa.

OU. Ei vain riitä, että yksi kenttä pitää homman elossa. Vaatisi yhden tai kaksi Prokkia, jotta sijoitus olisi korkeampi. Sijoilla "ynnämuut" lopussa.

Kovasti LaJyn pojat yrittää ja välillä näyttää touhu ihan hyvältä. Vauhtia piisaa tarvittaessa. Pari vuotta lisää kokemusta ja kilometrejä alle, niin taistelevat varmasti noususta.

SalBa, Muki ja Atom. Yksi tippuu varmasti (Atom) ja yksi karsii alaspäin. Todnäk se on Muki ja voipi olla että edes männävuosien liigapelurit ei ole riittäviä vahvistuksia sarjapaikan säilyttämiseksi.
 
Viestejä
22
Puolenvälin raportti.

Lohko5.
1.Sbs Lieto (20pis) Saa tapahtua iso yllätys jos tämä porukka ei nouse, sen verran on ollut vakuttavaa menoa.
2-3.AFC Cambus (17pist) TBS (16pis) Sarjan suurimmat yllättäjät,mutta onko nousu tavoitteita?
4. SC Toivo (16pis) Alkukauden vaikaudet ylitetty, nyt toimii peli,tulee taistelemaan nousu karsintoihin.
5-6. Masku (15pis) Naantali (14pis) Samankaltaiset joukkueet ovat olleet alkukaudesta, peli vaihtelee todella paljon. Parhaimpaan kun pystyvät tulevat taistelemaan noususta.
7-9. Yrmyt (11pis) TVA(10pis) hirvensalo2 (9pis) Vuoristorata kuvaa joukkueita. Eivät tule karsimaan ylös eikä alas päin.
10-11Salpa (2pis) Kiu(2pis) Jompikumpi tippuu suoraan ja toinen karsii alaspäin, todella vaikea kausi ollut.


Lohko6.

1. Ryhti (20pis) Voittava joukkue, osaa kääntää pelit voitoksi. Tulee nousemaan 2divariin.
2-4 Satabandy (19pis) TEAM LSM (18pis)Rupu (17pis) Nämä kolme satakunnan porukkaa taistelee karsinta paikasta.
5. Wirmo2 (16pis) Positiivinen kausi takana, tämä sijoitus tuntuu riittävät Wirmolle, ei haluja nousta.
6. OU (12pis) Nousujuna meni jo, mutta tulee vielä loppukaudella kiusaamaan kärkijoukkueita.
7-8. Lajy (7pis) Salba2 (7pis) Ovat olleet suuria pettymyksiä sarjassa, nyt varmistelevat vain että ei tule karsintoja alaspäin.
9. Muki(4pis) SUURI PETTYMYS!
10.Atom (0pis) Tuleekohan edes pistettä sarjassa,pelaa aivan väärässä sarjassa.
 
Viestejä
3
Miltä mahtais näytää lohko 6 tähdistö joukkue
Hyökkääjien osalta melko hankala rasti listata vain kolmea kaveria, laatua nimittäin riittää. Mutta tähdistö voisi mennä kutakuinkin näin:

HYÖKKÄÄJÄT
Jani Kaksonen - Rami Prokki/Riku Prokki - Juuso Kollin
PUOLUSTAJAT
Joni Tuomi - Olli Lauren
MAALIVAHTI
Ryhdin veskarit

Prokit itseoikeutetusti miehittävät yhden paikan kahdestaan, toinen tarjoilee ja toinen toimittaa. Vaikea valita heistä vain toista. Maalinsylkijöitä riittää runsain mitoin, mutta Rupun nuori Kollin valitaan tässä tapauksessa oikeaan laitaan. Vasempaan laitaan istutetaan Ryhdin kokenut Kaksonen, hirveässä iskussa viimeisissä peleissä ja paukuttaa nyt maalin kerran kerrasta.

Puolustukseen Oripään Tuomi sekä Ryhdin Lauren. Tuo kaksikko kelpaisi sellaisenaan varmasti melko moneen seuraan, ylemmillekin sarjatasoille.

Jos joukkue päästää läpi kauden omiin 3.00 keskiarvolla maaleja kun on kyse salibandystä ja kaikki veskat näyttävät pelaavan, niin silloin tämä positio jakautuu Ryhdille.

Mites, onko muilla tähän toisenlaista näkemystä?
 
Viestejä
3
Ryhti ja Lieto odotetusti sekä loppuviimein melko suvereenisti kakkoseen. Mielenkiinnolla jäädään odottamaan että minkälaisilla ryhmillä operoivat ensi kaudella. Jos/kun Ryhdillä tuo kiito jatkuu myös "pelaajamarkkinoilla", niin uskon että vakiinnuttavat paikkansa vähintään kakkosen tasolle. Liedon kohdalla onkin vaikeampi paikka; mistä ammentavat lisää pelaajia?

6.lohkosta ansaitusti Rupu ja LSM jatkopeleihin. Rupulla halua on nousta, tie on vain melko kivikkoinen. LSM:n haluista on vaikea sanoa, jotenkin tuntuu että pojille riittää tuo kolmonen... omaa mutua. 5.lohkosta puolestaan TBS ja Naantali karsintoihin, joista Naantalilla ihan varmasti nousuhousut on jo jalassa, eri asia sitten on että riittääkö ne. TBS tekee mitä tekee, ei tietoa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös