Pääkallo.fi

Miesten 2-Divisioona Kaakkois Suomi

Viestejä
19
Viestejä
5
Ravilinnan temppeli oli liikaa Korelle. Kyljyksillä hyvä meno päällä. Kajoksinen tuohon vielä, niin on muilla ihmeteltävää.
Tämän päivän peliä striimistä seuranneena pakko sanoa, että taitaa kyljykset olla vain koulusalin kokoisen kentän ihme. Tänään isossa askissa ei mitään asiaa keskikastin joukkuetta starssia vastaan.
Oliko ohipeli, vaikuttiko Turusen poissa oli noin paljon? Joka tapauksessa isolla kentällä suuria ongelmia tänään.
 
Viestejä
2
Hieno nähä että Heinolassa 2 joukkue juhlii tänään sysmän voittoa mut kylmä tulee olee loppu kaus kun siellä havitellaa vielä uusia vahvistuksia nimettömään tän hetkiseen ryhmään
 
Viestejä
89
Eilen Heinolassa itselle kauden ensimmäinen peli katsomossa. Pelin taso oli pettymys ja 60min aikana taisi olla yksi oikea kaksinkamppailu pallosta. Toki pelin tasoon vaikutti vierasjoukkue, mutta siitä myöhemmin.

Ilmeisesti taitaa nyt Heinolassa kakkonen olla ykkönen? Toki BB ei missään vaiheessa haastanut Heinolaa kunnolla, mutta tälle tasolle taitavia yksilöitä ja nyt pelaajille ei tullut edes hiki. Joukkueessa on kuitenkin potentiaalia ja ulospäin näyttää että joukkueen asiat ovat kunnossa. pullakahvipallot, erätaukokilpailut ja sponsoreita enemmän kuin monella seuralla yhteensä.

Vierailija BB-88. Pasi kaunisto lauloi aikoinaan sanat eivät kertomaan. Ilmeisesti sysmän raitilla tähtipelaajan statusta nauttivat pelaajat eivät jaksa vaivautua vieraspeleihin laisinkaan? Eilisellä joukkueella ei voiteta tässä sarjassa yhtään peliä. Vodaan vain kysyä quo vadis BB-88? Saadaanko homma vielä nousuun vai hoidetaan tämä kausi maaliin (juhlavuosi) ja homma oli siinä?
 
Viestejä
45

Vaikea sanoa eilisen pelistä kun en ollut sitä näkemässä, mutta ainakin parilla kärkipelaajalla taitaa olla loukkaantumisia mistä johtuvat nuo poissaolot. Lisäksi pari rinnakkaisedustuksella pelaavaa kaveria oli pelaamassa junnupelejään muualla. Onhan tuo kauden alku ollut tulosten valossa murheellinen, toisaalta taas parasta mahdollista kokoonpanoa ei ole BB tainnut saada jalkeille oikeastaan kertaakaan. Nyt eilisen matsiin saatiin näköjään ihan kohtalaisesti farmipelaajiakin mukaan, mutta kyllähän useamman avainpelaajan puuttuminen näkyy tuloksessa.

Vaikea sanoa seuran tulevaisuudesta oikein mitään muuta kuin että hankalalta näyttää. Sysmässä ei tahdo olla riittävästi kakkosdivarin tasoista pelaajamateriaalia, ja kärkipelaajat ikääntyvät vuosi vuodelta. Junnutoiminta on ihan hyvällä tasolla ja sieltä voisi parin vuoden sisään saada muutaman pelaajan edustuksen mukaan, mutta kyllähän Sysmän väkiluvun kehitys puhuu vahvasti salibandytoiminnan uutta nousemista vastaan. Massaa ei vaan tahdo olla riittävästi.

Joku pysyvämpi farmiyhteistyö voisi olla ratkaisu, mitä kautta edustuksen toimintaa pystyttäisiin rakentamaan pidemmällä tähtäimellä. Vaikea sanoa kuitenkin, miten tällainen olisi realistisesti toteutettavissa. Esim. HoSb voisi olla tällainen potentiaalinen pidempiaikainen yhteistyökumppani, seuroilla on ollut yhteistyötä aiemminkin. Mutta hankalaa on, jotain isompaa ratkaisua tämä BB:n tilanne nyt kaipaisi. Aika monta vuotta ollaan menty näin, että ensin odotellaan useampi kuukausi että saadaanko joukkue kasaan ja sitten taistellaan koko kausi putoamista vastaan. Hienoa olisi että Sysmään saataisiin vielä aidosti kilpailukykyinen jengi, mutta näyttää siltä että realiteetit ovat sitä vastaan.
 
Viestejä
13
Yllättäviä tuloksia tällä kierroksella, mm. Mävi harjasi Heinolan ja otti sen myötä avausvoittonsa, ja Stars voitti Kyljykset.

SaiPalta ja BB:ltä tuttua tekemistä, ei ollut juuri apua farmin miehistäkään BB:n ahdinkoon. Synkkää on kuten ylemmissä viesteissä hyvin asiaa avattu.

Myös Coyotesin kupla näyttää puhjenneen hyvän alun jälkeen, kaksi tappiota peräkkäin ja suunta taulukossa alaspäin.

Heinola II kyllä vakuuttaa koko ajan enemmän, onko vielä tuosta vahvistumassa vai onko vain huhuja?

Kyllähän tässä vähitellen kärkijengit (Hatsina, Kore) alkaa erottumaan muista. Kyljykset myös saletisti top 3 jos homma alkaisi toimimaan myös vieraissa. Koska se Kajoksinen nähdään askissa?
 
Viestejä
66
Kyllähän tässä vähitellen kärkijengit (Hatsina, Kore) alkaa erottumaan muista. Kyljykset myös saletisti top 3 jos homma alkaisi toimimaan myös vieraissa. Koska se Kajoksinen nähdään askissa?
Mutta saako kyljykset peliään toimimaan isolla kentällä, jossa ovat usein olleet ongelmissa, kuten taas lauantaina nähtiin. Kotietu heillä on valtava, kun jostai uskomattomasta syystä saavat pelata pelinsä siellä tulitikkuaskin kokoisessa kaukalossa. Top 3 vaatisi kuitenkin myös voittoja vieraspeleissä, muistakin kuin saipasta. Jokatapauksessa Iitissä hieno meininki ottelutapahtumissa ja hyvin väkeä katsomossa, harmillista vain kyseinen kenttä ja sen koko.
 
Viestejä
107
Uskaltanee jo kirjoittaa ottelusta BB-88 - Kotkan Reipas.

Positiivista BB:n kannalta: Ottelu olisi voinut päättyä 7-7 tai 0-15, nyt päädyttiin puoliväliin 5-11 joka oli ihan hyvä suoritus.
Negatiivista Kore:n kannalta: Ottelu olisi voinut päättyä 7-7 tai 0-15, nyt päädyttiin puoliväliin 5-11 joka oli ihan hyvä suoritus.

En usko, että Kotka kamppailee vakavasti noususta suomisarjaan tänä vuonna, Ehkä muutaman vuoden päästä jos Kymissä riittää rahkeita pyörittää toimintaa tällä tasolla.

Ottelu on katsottavissa salibandy.tv:ssä.
 
Oli tosiaan KoRen osalta yllättävän "heikko" esitys, kohtalaisen vähän saivat lopulta luotua maalipaikkoja ja runsas pallonhallinta ei juurikaan tuottanut tulosta. Useampi maali tuli BB:n yksilötason virheistä, toki mukana oli myös muutama hieno syöttökuvio. Ainakin tämän pelin otannalla aika paljon on tosiaan KoRella parannettavaa, jos meinaavat noususta keväällä pelata.

BB:n pelaaminen taas oli pallottomana pääsääntöisesti jopa ihan hyvää, mutta tuolla pallollisella pelillä ei ole toivoakaan pärjätä KoRen tasoisia joukkueita vastaan. Paineen alta ei meinata päästä mihinkään ja organisoidut hyökkäykset puuttuvat lähes täysin. Poikkeuksena tähän toki BB:n viides maali, jossa KoRen koko viisikko laitettiin pakettiin aika huolellisesti.

Toki osittain voi mennä sen taakse, että BB:ltä puuttui käytännössä kolme tärkeintä hyökkäyspään pelaajaa, ja lisäksi ykköspakki Vettenrannan polvi hajosi avauserässä. Toivotaan muuten, ettei vamma ole kovin vakava, livenä tilanne oli aika pahannäköinen. Mutta joka tapauksessa BB:n viisikkopelaaminen on ottanut selvän askeleen taaksepäin viime kauteen nähden, nähtäväksi jää miten peli kehittyy kauden mittaan.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
TPS - Classic
24.10 18.30
3.604.451.75
Indians - EräViikingit
25.10 18.30
1.1010.0014.00
LASB - Nokian KrP
25.10 19.00
22.0016.001.04
Oilers - Happee
25.10 20.00
1.595.104.05
F-liiga N
1X2
1X2
EräViikingit - SB-Pro
18.30
1.514.705.10
SaiPa - TPS
19.10 14.00
10.507.501.18
Koovee - SSRA
19.10 15.30
2.044.152.92
FBC Loisto - ÅIF
19.10 17.00
1.485.104.95
Divari
1X2
1X2
Josba - Tiikerit
19.10 17.00
3.054.451.87
LNM - Hawks
19.10 17.00
3.254.501.80
SBS Wirmo - ÅIF
19.10 18.00
1.355.905.70
SaiPa - M-Team
19.10 18.00
2.724.352.04
Koovee - Rangers
19.10 18.30
1.904.752.86
SalBa - Karhut
19.10 19.00
2.664.402.08
Näytä kaikki
>
Viestejä
89
Edellisessä kirjoituksessa nostin Heinolan joukkueet järjestykseen kakkonen on ykkönen, mutta nyt on kait peruttava puheet.

Heinolan edustukselle viime viikolla upea voitto Hatsinasta.
kakkosjoueelle taas tappio aina helposta Saipasta. Perinteisesti kaakonkulmalla on päijät-hämeen joukkueille ollut vaikeaa ja nyt vielä noin kova jäähymäärä niin peliä ei mitään mahdollisuus voittaa.

Tänään heinolan kakkonen matkustaa Mikkeliin ja Hatsina haluaa varmasti kuitata viime viikon vieraspeli tappion joten arvaus lopputuloksesta 13-2
Lauantaina heinolan edustus kohtaa kyljykset ja tämä on tärkeä matsi molemmille. Tulosveikkaus 7-5 kotijoukkueelle.
BB-88 lauantaina savonlinnaan ja eikähän päivän isoimmat eväät ja päivän kohokohta ole jo Kuortin ABC:lla.
 
Itse en ainakaan osaa laittaa Heinolan joukkueita järjestykseen. Riippuu ihan siitä ketkä on terveenä ja pelillä.
Molemmilla tuntuu ailahtelevan pahasti. Jos kakkosen tappio Saipalle oli paha isku heinolalaisille, niin taisi edustuksen tappio MäVille olla yhtälailla katkeraa kalkkia nieltäväksi.
Ja voittihan se kakkonenkin Hatsinan, tosin vasta jatkoajalla.
Onhan se hienoa, että noin pienestä kaupungista löytyy kaksi kelvollista joukkuetta tähän sarjaan. Jos vaan järjestelisi palapelin uudelleen ja tekisi selvän ykkösjoukkueen, niin sillä taistelisi jo oikeasti noususta. Mutta jokainen tyylillään.
 
Viestejä
14
Tuskin Heinolan kummallakaan joukkueella on halua nousta Suomisarjaan. Tästä johtuen joukkueilla tuskin on sen suurempaa kiinnostusta yhteistyöhönkään. Tuon niin sanotun ykkösjoukkueen nuorison päätavoitteet lienevät P19 sarjassa ja kokeneempi ikämieskaarti pelannee pelkästä kuntoilun ilosta. Toisessa porukassa kyse varmasti myös pelkästä harrastuksesta ilman sen ihmeellisempiä tavoitteita.

Mukavan tasainen sarja on ollut kyllä tähän asti. Jos Hatsinan ja Koren tähtäin on Suomisarjassa niin paljon pitää muuttua, jotta sinne asti selviytyy. Vielä enemmän pitää tapahtua, jos ko. portaalla aikoo viihtyä pidempää kuin yhden kauden.
 
Heinolassa osalla pelaajista saattaisi vielä intoa Suomisarjaan ollakin, mutta taustoilla tuskin on. Suomisarja on kuitenkin valtakunnallinen ja siksi vaatimukset taustoille ihan toista luokkaa kuin alueellisessa kakkosdivarissa.
Täysin samaa mieltä tuosta taisaisuudesta! Faneille hyvä kun joukkueet pelaa ristiin ja sarja pysyy tiukkana. Saa nähdä alkaako kevätpuolella Suomisarjaan pyrkijät tekemään pesäeroa muihin. Ainakaan toistaiseksi ei näytä siltä.
 
Ihan perstuntumalta heitin tuon oman arvion Heinolan kiinnostuksesta Suomisarjaa kohtaan. Itse asiassa hyvä pointti tuo taustojen ja rahoituksen mahdollinen rajallisuus. Heinolahan pärjäsi Suomisarjassa ihan ok, kunnes päätti luopua sarjapaikastaan. Nyt kun katsoo omaa lohkoaan dominoivan Pelicansin pelaajalistaa niin siitä rosterista noin kaksi kentällistä on siirtynyt Lahteen juuri Heinolan paidasta. Ovat vieläpä joukkueessaan ihan sitä terävintä kärkeä.

Siellä on Heinolassa alkuillasta pelattu tilastojen valossa todella tasainen ottelu. Pelin laatua on vähän hankala kommentoida näkemättä. Kyljysten voitto isossa vieraskaukalossa tosin kielii siitä, että Heinolassa pelataan joukkueen tasoon nähden täysin oikeaa sarjaporrasta. Toki, ei yhden miehen varassa operoiva Kyljyksetkään kakkosta korkeammalle kuulu. Mielestäni on kuitenkin hienoa, että tuollainen kyläporukka taistelee ihan tosissaan pleijaripaikasta ja varmasti löytyvätkin neljän joukosta runkosarjan päätyttyä. Siihen ne eväät sitten loppuvatkin. Ehkä.
 
Viestejä
27
Sunnuntaina iso peli saipan ja tt starssin välillä. Mikäli saipa saa junnuja mukaan niin tulos tulee olemaan saipalle reiluin numeroin mutta starsilla omat mahdollisuudet yllättää
heittäkääpäs tulos veikkausta itse veikkaan

8-2 saipalle junnejen kanssa
ilman junnaja 3-7 starsille
 
Viestejä
45
Aika tapahtumarikas peli tänään BB:n ja MäVin välillä, pisteet lopulta Mäntyharjulle lukemin 7-8. Tasainen matsi ja hyvin pelasivat etenkin molemmat maalivahdit, paikkoja oli molemmilla joukkueilla lyödä kaksinumeroiset lukemat taululle.

BB pelasi ensimmäiset 40 minuuttia selvästi kauden parasta sählyä etenkin pallollisena, johtolukemat olisivat voineet kahden erän jälkeen olla enemmänkin kuin 5-3. Kolmanteen erään MäVi sitten nosti pelin tempoa jonkin verran nuorten pelaajiensa johdolla ja BB:llä taisi klassisesti vähän bensa loppua tankista. Kolmas erä MäVi:lle lopulta 2-5, ja vähän ikävän maun jätti tuo loppu kotijoukkueen näkövinkkelistä.

BB passivoitui 7-6 -johtomaalin jälkeen täysin ja tasoitus oli vain ajan kysymys, ja voittomaali tuli sitten viimeisellä minuutilla ihan älyttömästä oman pään harhasyötöstä. Loppuun vielä 35 sekuntia pallon siirtelyä hyökkäyspäässä, jossa kaksi pelaajaa on jatkuvasti maskissa, mutta kukaan ei vahingossakaan lauo. Jotenkin tuosta lopusta paistoi läpi kollektiivisen itseluottamuksen puute.

Toinen 7-8 -kotitappio tähän kauteen, saa nähdä missä vaiheessa varianssi kääntyy toiseen suuntaan. Lopulta kuitenkin ihan positiivinen matsi, kahden ensimmäisen erän peli-ilmeen päälle on hyvä rakentaa. Ehdottomasti kehut myös HoSB:n farmipelaajille, pelasivat kovalla asenteella ja olivat ilman muuta pelillisesti vahvistuksia. Toivottavasti farmijätkiä nähdään jatkossakin BB:n mukana, rosteri kun ei omasta takaa mikään laaja ole.
 
Viestejä
6
Eilen SaiPa Akatemialle jälleen voitto ja pleijariviiva lähestyy kovaa vauhtia kun pelit lähtenyt kulkemaan. Seurassa kyllä loistavia ja lupaavia junioreita tarjolla. Pienen tutkimustyön jälkeen todettakoon että Yhteensä 22 eri junioria on pelannut neljästä eri juniorijoukkueesta Akatemiassa tällä kaudella. Juniorit saa arvokkaita lisäpelejä. Huikeeta duunia SaiPa Akatemialta, tekee todella arvokasta työtä junnujen eteen. Hattu päästä🎩. Myös Akatemian runkopelaajat alkaa pikku hiljaa heräilemään kauteen. Saa nähdä että kuinka pitkälle riittää tällä kaudella. Parhaimmillaan pystyy haastaa sarjassa kenet tahansa.
 
Katsotaanko me samaa sarjataulukkoa vai sekoitatko karsintarajan nyt pleijariviivaan ? Kivaahan se on toki, että jonkun isukki on ylpeänä siellä.
 
Viestejä
6
Katsotaan kyl ihan samaa sarjataulukkoa. Pleijariviivaan vaan kuusi pistettä. Ja kun otetaan vielä huomioon että seuraavat kaksi peliä Akatemialla vielä sellaisia josta kuusi pistettä yhteensä ihan täysin otettavissa niin ei se pleijaripaikka kovin kaukana mielestäni ole.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös