Pääkallo.fi

Miesten 2-Divisioona Kaakkois Suomi

Viestejä
582
Tosiaan harmillista ettei seura ole enää vuosien takaisessa iskussa, koska kotipeleissä on aina huikea tunnelma. Ykköspelaajien ikääntyminen ja vamhempien juniorien puute alkaa eittämättä näkyä myös kentän puolella.
Maaseudun autioituminen, syntyvyyden vähentyminen. Sysmän väkiluku on huvennut kahdessakymmenessä vuodessa reilun neljänneksen ja on jotain kolme ja puolituhatta nykyisin. Eikä ole enää edes riittävästi lapsia juniori-ikäluokkiin, kun syntyvyys on alle kaksikymmentä vauvaa vuodessa. Samasta kertoo yksisarjainen yhtenäiskoulu ja lukio josta kirjoitti tänä keväänä 10 ylioppilasta.
 
Viestejä
93

Aika pitkälti nämä vaikuttaneet nähtävästi siis sarjatason ja itse tekemisen tason putoamiseen. Huhujen mukaan ainakin ville virtanen olisi palaamassa sysmän leiriin mutta tason pitää nousta koko joukkueella jos haluavat pärjätä heikentyneessäkin 2.divisioonassa. Organisaationa ainakin vierasjoukkueille bandyboys ollut aina huippukohde pelireissuille. Mukava saada siis BB takaisin 2.divariin ainakin kaudeksi.
 
Viestejä
8
Siirtolistalta bongattua: Aku Kukkola, Joonas Luhanko, Kalle Luhanko ja Teemu Kärkkäinen takaisin Hatsinaan. Ja lisäksi Otto Valavuo PoNoVo:sta vahvistamaan joukkuetta.

Jos lähtijöitä ei tule enempää kuin JP Tiusanen, niin kova nippu on Mikkelissä ensi kaudella.
 
Viestejä
89

Joo kova nippua kakkoseen, mutta eiköhän Hatsinan kohdalla käy taas perinteinen. Keväällä joukkue sulaa kilpaa lumien kanssa.

BB-88 suunnasta myös mielenkiintoisia uutisia! Joukkueen tilanne vaikuttaa erittäin hyvältä.
Onko muuten sysmään saatu jo iff hyväksytty kaukalo? Nythän siellä on jostain syystä saanut pelata sillä erittäin vaarallisella peltikaukalolla.
 
Hatsina on kyl kova.

Sysmästä ei sisäpiirin tietoa ole, mutta palasia yhdestelemällä ja alla olevan uutisen lukemalla voi todeta, että ainakin ko. artikkelissa tuo säärien murskaaja on siirretty ulkokaukaloksi. Tosin jos se on hyväksi todettu niin varmastikin uusi kaukalo on samanlainen.

Viestejä
16
Hienoa,että bb-88 palaa 2 divariin.Kova vahvistus on jo saatu, Matti Virtasen paluu kasvattaja seuraan, pystyy yksin ratkomaan pelejä. Lisäksi Ville Virtasen palaa bb-88 paitaan ja tuo varmasti maalinteko voimaa. Lisäksi on muitakin pelaajia lähellä sopimusta. Puolustuspää tulee ainakin vahvistumaan ainakin 1-2 pelaajalla,Uskon,että bb-88 sarjassa pysyy.
 
Viestejä
98

Nyt laimeempaa tavaraa jo loppuviikosta naamariin niin töihin paluu lomilta tuntuu mukavemmalta. Kompataan kuitenkin, että toivottavasti Sysmä sarjassa pysyy.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
93
Harjoituspeli akatemia - bb päättynyteilen 8-4 akatemialle. Sysmän facebookista bongattua

"Edustusjoukkueen kauden ensimmäinen harjoitusottelu Sb Heinola Akatemiaa vastaan vastaan päättyi 4-8. Maaleista vastasivat Max Salminen 2+0, Teppo Vettenranta 1+0, Simo Mäkelä 1+0, Matti Virtanen 0+4."
 
Bb pelannut pelicanssia vastaan 4-5
 
Viestejä
89
Näkisin, että täydet mahdollisuudet sarjassa säilymiseen on nyt olemassa.

Pelicansin, Saipan ja hatsinan puolesta liputan tämän kauden.

Ok. Taitaa olla koko sysmän salibandy enää vain tekohengitystä. Ikäluokat pienenee koko ajan ja juniorijoukkueita vaikea saada kasattua.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös