- Viestejä
- 13
Tulevana viikonloppuna edessä on ensimmäistä kertaa täysi kierros, kun ohjelmassa on kaikkiaan viisi ottelua. Kierroksen herkkupalana toimivat omasta mielestäni perjantainen UHV Bullsin ja Kakon ottelu sekä lauantainen Ryhti-Rupu. Sen sijaan Ruoska lyönee SB Hirvensalon tylysti ja FBC Turku 2 hakee pisteet Porista. SB Naantali sekä SBS Lieto vääntävät oletettavasti melko tasaisen kamppailun.
Kahden kierroksen jälkeen sarjataulukkoa on vielä turha sen enempää katsella, mutta jotainhan sieltä alkaa jo selviämään. SB Hirvensalo sekä Team LSM ovat aika lailla odotetusti jumbosijoilla, ja seuraavaksi tulevat Lieto, Rupu ja Ruoska. Hieman yllättäen Naantali on neljäntenä ja vielä yllättävämmin Bulls miehittää toista sijaa. Otanta on kuitenkin vielä hyvin pieni.
Perinteinen veikkaus tulille viikonlopun otteluihin:
UHV Bulls-Kako 5-7
Kako hakee vieraspisteet erittäin vaikeasta paikasta. Heikentynyt härkälauma on aloittanut hyvin, ja kävi näyttämässä vielä jäljellä olevaa 2. divisioonarutiiniaan hakemalla vieraspisteet Huittisista. Avausvoittoa Hirvensaloa vastaan on hankalaa pitää suuressa arvossaan. Kako on päässyt aloittamaan kahdella kotiottelulla, joista mukaan on tarttunut viisi pistettä. Kuudeskin oli jo tuloillaan, mutta FBC Turku 2 kampesi väkisin tasoihin viimeisellä minuutilla kahden maalin takaa. Uskon kuitenkin Kakon voittoon tässä ottelussa.
SB Naantali-SBS Lieto 7-6 ja.
Evakkoretkelle Turkuun joutuva SB Naantali saa vastaansa toisen sarjanousijan, SBS Liedon. Naantali on aloittanut pirteästi kaatamalla sekä Ruoskan että Team LSM:n. Erinomainen alku nuorelle joukkueelle, ja uskon tahdin jatkuvan voittoisana, mutta niukasti. Lieto kaatoi Ruoskan rangaistuslaukauksilla, mutta kyykkäsi sen perään kotiparketilla häviten rumasti Ryhdille.
Ryhti-SBS Rupu 7-3
Ryhti on saanut taipaleelleen uudella sarjatasolla lentävän lähdön, kun joukkue on kaatanut ensin Hirvensalon ja viime perjantaina Liedon. Joukkueessa riittää taitoa, mutta liikettä ei niinkään. Kokenut joukkue on kuitenkin hankala vastustaja kaikille, jonka saa tällä kertaa kokea sinäänsä pirteästi pelaava SBS Rupu. Huittislaiset ovat haastaneet mallikkaasti sekä FBC Turun että UHV Bullsin, mutta molemmilla kerroilla tulos on ollut tappio lukemin 6-4. Nyt lukemat ovat hieman isommat, vaikka Rupu roikkuukin päätöserään asti hyvin mukana.
Ruoska-Hirvensalo 12-2
Tässä ottelussa ei ole kuin yksi voittajasuosikki. Ruoskaa on ärsytetty kahdella perättäisellä tappiolla varsinaisen peliajan jälkeen, joten nyt kokenut nippu murskaa heikon Hirvensalon. Jotain ottelusta kertoo se, että ennakkoasetelma on kahden kierroksen jälkeen täysin selvä, vaikka molempien kausi on alkanut kahdella tappiolla. Ruoska tulee tanssimaan taululle kaksinumeroiset lukemat, ja jatkaa osaltaan Hirvensalon synkkää matkaa.
Team LSM-FBC Turku 2 3-10
Jos on ennakkoasetelma selkeä edellisessä ottelussa, niin melko sama on tarina Porissa. FBC Turku 2 pelaa nuorella joukkueellaan raikasta salibandya, ja juoksee porilaisten yli. Syöttöpörssin kärki Rami Prokki pitää joukkuettaan mukana, mutta vauhti ei riitä turkulaisten kyytiin.