Pääkallo.fi

Miesten 3-divisioona, Pohjois-Suomi, lohko 12

Viestejä
103
Ei muutako Sastiksen suunnalta siirtoanomusta vetämään, ei kai Tornion suunnalla oikeasti voida olla niin mulkkuja, että siirrot evätään.
 
Viestejä
23
Kyseessä siis Koiviston veljekset?
Pistepörssin perusteella aika merkittäviä lähtijöitä ovat, joten Tornion reaktion voi kyllä ymmärtää. Mutta mikäli tosiaan ovat alaikäisiä, niin kieltämättä aika härskiä olla päästämättä menemään. Varsinkin, jos olisivat siirtymässä saman alueen joukkueeseen. Luulisi kuitenkin, että Meri-Lapissa asiaan saataisiin sopu, mutta olisihan tuon ikäisille jannuille tärkeää päästä pelamaan jo ns. ”Tosi pelejä”
 
Kyllä ite oon sitä mieltä että kolmosdivarisählyssä ei joku pistepörssi oo mikkään syy estää harrasteurheilijaa vaihtamasta edustamaansa seuraa. Aivan helvetinmoista pelleilyä Torniolta. Nimet vaan esiin niiden osalta ketkä harrastaa johtoportaassa moista pelleilyä. Tällaisissa asioissa maine alkaa kirimään ja kohta Sbt Torniota kiertää kaikki lahjakkuudet.
 
Viestejä
1,585
Aika kovaa syyttämistä täällä, vaikka suurimmalle osalle ainoa lähde on tässä ketjussa heitellyt huhut.

Itse ainakaan en ihan vielä vaadi "kuolemantuomiota" Tornion johtoportaalle, kun en edes ole varma, että pitääkö huhu paikkaansa. Ja jos pitää, niin mitkä on syyt, että siirtoja ei hyväksytä.

Mahdollisia syitähän on esim.
- Hoitamattomat velvoitteet
- Kasvattajarahat
- Sopimukset
- Ihan puhtaasti piruuttaan ei hyväksytä.

Jos vastaus on viimeinen, niin siirto kyllä onnistuu Salibandyliiton avulla..
 
Viestejä
13
Ei onnistu salibandyliiton avulla. Kesken kauden jos siirtoja tehdään niin ei ole pakko siirtoa hyväksyä. Luulis kuitenkin että seurat pääsisi näistä asioista sopuun kun aloite seurasiirrosta on minun tietojen perusteella tullut itse pelaajilta.
Lahjakkaita pelaajia kumpikin ja olisi aika jo päästä pelaamaan kovempia pelejä.
 
Viestejä
28

Kyse taitaa nimenomaan olla tuosta alimmasta vaihtoehdosta. Tai en usko että siellä Torniossa aivan piruuttaan siirtoa estettäisiin, vaan sen takia että hyvät pelaajat pysyisivät omassa joukkueessa. Mutta siltikin jos pelaajat haluavat omasta aloitteestaan vaihtaa maisemaa, tulisi kaiken järjen mukaan päästää pelaajat kehittymään muualle. Mihin sitten ikinä ovatkaan menossa.

Seuraavat viikot varmasti tulevat näyttämään, minkälainen seura Tornio todellisuudessa on…
 
Viestejä
7
Ei onnistu salibandyliiton avulla. Kesken kauden jos siirtoja tehdään niin ei ole pakko siirtoa hyväksyä. Luulis kuitenkin että seurat pääsisi näistä asioista sopuun kun aloite seurasiirrosta on minun tietojen perusteella tullut itse pelaajilta.
Lahjakkaita pelaajia kumpikin ja olisi aika jo päästä pelaamaan kovempia pelejä.
Onko nämä tiedot faktoja?
Tornion kannalta siirrot tulisi pahaan paikkaan. Siellä on pitkäjänteisesti tehty nuoren porukan kanssa töitä ja mielestäni sarjanousu kakkoseen täysin mahdollista. (En tiedä joukkueen tavoitteita)
Nyt jos pari kärki jätkää siirtyy pois, niin vaikutus muuhun joukkueeseen on varmasti iso niin pelillisesti kuin henkisestikin.

Nuori porukka ja jos nousu ei toteudu, niin hajoaako porukka käsiin. Pitää ottaa huomioon, että Tornion seudulla ei ole pelaaja massaa mistä repiä ukkoja tilalle, jos vaikka kentällinen lähtee. Siellä pitää itse kasvattaa uusia pelimiehiä tilalle.
Näistä näkökulmista ymmärrän, jos siellä nikotellaan mahdollisista siirroista kesken kauden.
Tottakai nuorten pitää saada pelata missä itse haluavat. Esitin vain näkökulman että onhan se myös pyllistys joukkuekavereita ja seuraa kohtaan siirtyä kesken kauden pois ilmeisesti Sastikseen, joka ei ainakaan tällä kaudella ole saavuttamassa mitään kakkosessa.

Summasummarum niin toivottavasti seurat hoitavat keskenään mahdolliset siirrot, etteivät nuoret joudu ikävään välikäteen. Epäilen että Tornio haluaisi piettää pelaajia vastahakoisesti joukkueessaan. Nikottaa varmasti, mutta eiköhän hekin ymmärrä ettei se palvelisi ketään.
Seurojen välillä uskoisin tulevan suurin särö, jos siirrot tapahtuisivat.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
33

Niin voisikohan kuitenkin tähän pelaajamassan puutteeseen iso syypää olla yhteistyökyvyttömys muiden saman alueen seurojen kanssa? En ainakaan itse näe, että Tornion toiminta hirveästi sitä pelaajavirtaa Tornion suuntaan lisää.

Mainitset vielä lopussa, että seurojen välille tulisi suuri särö siirtojen toteuduttua. Olisi mielenkiintoista kuulla perusteluja väitteelle. Kuulostaa aika oudolta, että alettaisiin kantaa kaunaa saman alueen joukkueelle parin pelaajasiirron takia. Varsinkaan outoa ajatella, miksi Tornio Sastikselle olisi tilanteesta vihainen.
 
Saman alueen seurat?
Käsittääkseni Sbt Tornio on ainut salibandy seura Torniossa? Kemissä Sastis.
Ja Tornion sijainnin vuoksi sitä pelaaja virtaa en usko olevan muutenkaan.
Haastava sijainti alueellisesti.

Mainitsin suurin särö, en suuri särö.
Lähiseurat kyseessä, niin olettaisin ettei hyvällä katsota kahden avainpelaajan siirtoa kesken kauden. Oletan että näissä on kosiskeluja tapahtunut puolin ja toisin seuran ja pelaajien kesken.
Niin pitkään olen eri palloiluseuroja seurannut, etten usko minkään joukkueen hymyssä suin jakelevan parhaita pelaajiaan lähiseuroihin.

Kaikkihan nämä on spekulointia, niin kuin näille foorumeille kuuluukin.
Tällaisia ajatuksia itsellä nousi pintaan, kun luin asiasta. Itse siis olen täysin tämän foorumin postauksien varassa tiedon suhteen.
 
Viestejä
33
Saman alueen seurat?
Käsittääkseni Sbt Tornio on ainut salibandy seura Torniossa? Kemissä Sastis.
Ja Tornion sijainnin vuoksi sitä pelaaja virtaa en usko olevan muutenkaan.
Haastava sijainti alueellisesti.
Toivottavasti Sbt Tornio ei ole ottanut tällaista linjaa omakseen. Jos kyseisellä Meri-Lapin alueella on kaksi kohtuu hyvää joukkuetta, niin onhan se silkkaa idiotismia olla tekemättä yhteistyötä periaatekysymysten takia. Kenties voisi Torniossakin olla enemmän niitä pistenikkareita, jos pyrittäisiin tarjoamaan Sastiksen junnuille paikkaa kehittyä ja toisinpäin.

Ja ei tietenkään kukaan halua parhaita pistenikkareita pois päästää, mutta aika outoa toimintaa seuralta (joka haluaa kehittyä) olla päästämättä tuon tasoisia pelaajia siirtymään.

Jotenkin koko casesta paistaa läpi Tornion katkeruus Sastamoloa kohtaan. En tiedä yritetäänkö tässä luoda Tornion osalta, jotain jalkapallosta tuttua derby asetelmaa, mutta lähinnä aika naurettavaa periaatteellista vastustamista.
 
En itse näe siinä periaatekysymystä. Vai mitä tarkoitit tällä?
Niin jokainen voi miettiä, onko se molempia tyydyttävää yhteistyötä jos toista seuraa kupataan kesken kauden?
Mielestäni joukkueilla oli muutama kausi sitten jonkinlainen farmisopimus?
En tiedä miksei ole enään, mutta tälläisen näkisin itse rakentavana yhteistyönä.
Sastamolo on tälläkin kaudella ajanut hyvällä menestyksellä junnujaan edariin. Miksei myös Tornion junnuille voisi rakentaa polkua farmisopimuksen kautta?

Voihan Torniolla olla tavoitteena nousta Meri-Lapin ykkösjoukkueeksi ja kunnon derbyt olisivat varmasti mieluisia molemmille joukkueille. Uskoisin kuitenkin että seurassa tunnistetaan realiteetit: Nuori joukkue, josta pelaajia tulee siirtymään muille paikkakunnille opiskelujen perässä. Eli aikajana on melko lyhyt, jonka joukkue on enään kasassa. Vaatisi useamman laadukkaan ikäluokan, jotta saisivat tasollista pysyvyyttä.

Ehkä "vähän" on nyt lähtenyt laukalle keskustelu muutaman junnupelaajan mahdollisesta siirtymisestä seurasta toiseen?
Mutta hyvää jargonia👍
 
Viestejä
1,585
Ei onnistu salibandyliiton avulla. Kesken kauden jos siirtoja tehdään niin ei ole pakko siirtoa hyväksyä. Luulis kuitenkin että seurat pääsisi näistä asioista sopuun kun aloite seurasiirrosta on minun tietojen perusteella tullut itse pelaajilta.
Sivistin tseäni ja tosiaan vanhan seuran ei tarvitse hyväksyä siirtoa, jos siirto tehdään vapaan siirtoajan ulkopuolella. Junnupelaajien kohdalla voidaan painavista syystä siirto hyväksyä ilman vanhan seuran hyväksyntää.

Toivottavasti Sbt Tornio ei ole ottanut tällaista linjaa omakseen. Jos kyseisellä Meri-Lapin alueella on kaksi kohtuu hyvää joukkuetta, niin onhan se silkkaa idiotismia olla tekemättä yhteistyötä periaatekysymysten takia. Kenties voisi Torniossakin olla enemmän niitä pistenikkareita, jos pyrittäisiin tarjoamaan Sastiksen junnuille paikkaa kehittyä ja toisinpäin.

Ja ei tietenkään kukaan halua parhaita pistenikkareita pois päästää, mutta aika outoa toimintaa seuralta (joka haluaa kehittyä) olla päästämättä tuon tasoisia pelaajia siirtymään.

Jotenkin koko casesta paistaa läpi Tornion katkeruus Sastamoloa kohtaan. En tiedä yritetäänkö tässä luoda Tornion osalta, jotain jalkapallosta tuttua derby asetelmaa, mutta lähinnä aika naurettavaa periaatteellista vastustamista.
Jos Tornio haluaa nousta Kakkoseen, niin eipä se onnistu, jos päästetään parhaat pelaajat menemään. Jos Tornio taas haluaisi olla Sastiksen pikkuveli ja pelkkä junnuseura, niin sitten pelaajien varmaankin annettaisiin mennä.

Ja kuten kirjoitin aiemmin, niin myös pelaajilta voi odottaa sitoutumista. Tornion tapauksessa seura näyttää hankkivan sponsoreita, joukkueessa on valmennus (jopa fysiikkavalmentaja) ja muuta porukkaa joka tekee vapaaehtoispohjalta hommia. Varmaan myös joukkueena lyöty tavoitteet lukkoon kauden alla. Sitten kosiskelusoitto Sastamolosta ja heti ollaan vaihtamassa laivaa.
Lahjakkaita pelaajia kumpikin ja olisi aika jo päästä pelaamaan kovempia pelejä.
Jos Kolmosen pelit eivät ole kerran riittävän kovia, niin miksi ei olla jo kesällä lähdetty Kakkoseen? Tässä on kautta se reilu pari kuukautta jäljellä, joten ei tässä nyt kenenkään kehitys pysähdy peruuttamattomasti, jos ei nyt ja heti pääse kakkoseen.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
12
Jos Kolmosen pelit eivät ole kerran riittävän kovia, niin miksi ei olla jo kesällä lähdetty Kakkoseen? Tässä on kautta se reilu pari kuukautta jäljellä, joten ei tässä nyt kenenkään kehitys pysähdy peruuttamattomasti, jos ei nyt ja heti pääse
Pojilla viimekaudella nousu kolmoseen, ja eivät välttämättä tienneet kolmosen ja kakkosen eroa. Nyt hyvä tsäänssi päästä Sastiksen porukkaan mukaan ja nähdä millaisia kakkosen pelit on. Sastiksella hyvä sauma vielä päästä pleijareihin ja nuo vahvistukset vois auttaa asiaa. Ens kaudella sastiksella mahkut myös suomisarjaan.
 
Viestejä
28
Lähtihän Torniostakin näköjään porukkaa, mitenhän niiden nousu nyt.
Lämäreistä en niinkään tiedä, Torniolla muutamia pelimiehiä, jotka olleet vähän pimennossa tämän kauden. Heidät jos saa herätettyä, niin pysyminen top 4 täysin mahdollista.Mahdollisuutta nousta kakkoseen en osaa kyllä sanoa.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös