Kyllä kai kaikki säbää seuraavat ymmärtävät miksi peli oli tuollaista kuin oli mutta eihän se silti tarkoita ettei sitä voisi arvostella. Itse olen hieman sitä mieltä, että varsinkin näissä huippu- ja kovan panoksen peleissä peli on usein todella hidastempoista ja tylsää ja oikeastaan ainoa jännitys tulee pelin panoksesta.
Seuraan itse säbää kohtuullisen laajasti, junnuja, aladivareita, inssidivaria, naisten fliigaa ja jossain määrin miesten fliigaakin. Näistä hieman kärjistäen muiden peleissä sattuu ja tapahtuu ja peli on mukavan tapahtumarikasta mutta miesten fliiga varsinkin kevättä kohti menee liian tylsäksi jauhamiseksi, jotta sitä jaksaisi kovinkaan aktiivisesti seurata.
Ei joukkueiden tietenkään pidä ajatella viihdyttääkö pelitapa yleisöä mutta liitto voisi sitä miettiä. Ei ole lajinkaan kannalta kovin hyvä tilanne jos pallon pitäminen on liian helppoa ja karvaaminen liian riskialtista ja pelit menevät liian hitaaksi shakiksi jossa lähinnä pyritään välttämään kaikkia riskejä ja pyöritetään palloa omissa.
Kellottelin tässä asiasta innostuneena myös 2020 MM-finaalin oman pään paineettoman avauspelaamisen: yhteensä 25:27
Jakauma:
1. Erä Suomi 5:49 Ruotsi 3:17 (2-0), erässä yksi erikoistilanne 4v4
2. Erä Suomi 3:49 Ruotsi 4:55 (0-3)
3. Erä Suomi 4:00 Ruotsi 3:37 (2-3), yksi maali tyhjiin
Isoin ero, minkä kellottaessa huomasin oli, että MM-finaalissa avauspelissä oli jatkuva tarkoituksenmukaisuus - tavoitteena oli maalintekopaikan luominen hallitulla avaamisella. Ottelu pysyi viihdyttävänä myös noiden pallollisten jaksojen ajan kun avauksia pelattiin useammin ja jatkumoita oli enemmän. Eilisessä pelissä tuntui korostuvan pallon pitäminen ilman tarkoitustakaan lähteä avaamaan peliä. Viihdearvo täysin eri, vaikka molemmissa pelattiin kerrasta poikki -ratkaisulla mestaruudesta. SM-sarjassa vaikuttaa tietty se, että joukkueet ovat kauden aikana jo kohdanneet 9 kertaa ennen tätä matsia, jolloin vastustajan nyanssit ovat paremmin hallussa.
Täällä foorumilla ja Pääkallon näkökulmassakin nostettiin retorisesti esiin "yksilösuoritukset ja coast-to-coastit" ja "sähiseminen ympäri kenttää" katsojien viihdearvoa mitattaessa. Runkosarjasalibandya seuraamaton ei varmaankaan odota finaalilta Jonaesonin pyörähdyksiä tai Mäkisen öljylanteiden lainehtimista kenttää pujotellessa, mutta aivan varmasti odottaa, että pelissä on tapahtumia kunkin kentällisen ollessa kentällä eikä vain KRP:n ykkösen ja TPS:n kakkosen pallollisissa vaihdoissa.
Itse näkisin ensimmäisenä ratkaisuna "kyhnäämisen" estämiseksi taitosalibandyn korostamisen - sääntöjen ulkopuoliset fyysiset kontaktit tulisi ottaa tarkemmin pois, jolloin SM-finaalien heikommatkin* pallolliset pelaajat saisivat paremmin hyökkäyspään pallollisen pelin pyörimään kun vastustaja ei voi repien, tönien ja työntäen häiritä pallollista pelaajaa.
En tiedä miten Ruotsin puolella pudotuspeleissä linja vedetään ja mikä siellä on superfinaalin viihdearvo tavan katsojalle, pitänee illalla katsoa tämän kevään ottelu ja kellottaa myös siitä dataa. Ymmärtääkseni länsinaapurit kuitenkin kritisoivat usein Suomen MM-pelityyliä, jossa on korostunut avauspelaamisen riskitön pallonhallinta.
*heikommat verrattuna MM-tason pelaajien pallolliseen kyvykkyyteen häirinnän alaisena