Pääkallo.fi

Miesten F-liigan ottelut viikolla 50 (12.-18.12.)

Viestejä
482
Nyt taas vuorostaan hatunnosto Raatarilalle. Myönsi ottelun jälkeen, että lasijupakka oli voitonkiilto silmissä toteutettu tarpeeton show ja on pyytänyt toimiaan anteeksi. Respect!
Sen kun vielä näkisi, että joku tuomari nostaisi myös kätensä pystyyn virheen merkiksi….
 
Viestejä
7,837
Sen kun vielä näkisi, että joku tuomari nostaisi myös kätensä pystyyn virheen merkiksi….
Näkynyt tällä kaudella montakin kertaa. Vihelletään jotain, sitten keskustellaan ja lopulta käännetään päätös.
 
Säählyä

Sen kun vielä näkisi, että joku tuomari nostaisi myös kätensä pystyyn virheen merkiksi….
Kyllähän tuomarit tosi pihalla olivat ja kun katsomo paineisti, yhdessä vaihtopenkkien kanssa tuomareita, niin homma meinasi levitä täysin käsiin. Vihelsivät vapareita vääriin suuntiin, lopulta eivät uskaltaneet viheltää selviäkään rikkeitä ja joku jäähyvihellyskin taisi tulla vasta, kun tuomarit meni yleisön huutoon. Samalla tuomariparilla oli samansuuntaisia ongelmia jo eilen. Anssi Silvo on kokenut tuomari, mutta tänään mokasi ja pahasti ja monta kertaa.

Kun pelaaja sössii monta kertaa kentällä, saattaa tulla penkkikomennus. Silvo voisi myös kaverinsa kanssa olla katsomossa toistaiseksi. Ala-arvoinen suoritus tänään!
 
Viestejä
482
Näkynyt tällä kaudella montakin kertaa. Vihelletään jotain, sitten keskustellaan ja lopulta käännetään päätös.
Espoossa täytyy olla eri tuomarit. Ei ole vastaavaa näkynyt niissä peleissä, jotka olen itse nähnyt. Päinvastoin, esimerkki tämän päivän pelistä, kun valmentaja yrittää keskustella tuomarin kanssa erän päätyttyä niin tuomari huitoo käsillään valmentajan muualle. Ylimielistä ja lapsellista toimintaa.
 
Viestejä
1,149
Tepsi ei kyllä petä yhtenäkään vuonna tuossa myötähäpeän herättämisessä. Milloin huudellaan hävyttömyyksiä ja tänään Raatarila pyrki saamaan etua rankkarikisassa protestoimalla Haukkalan lasien puuttumisesta (sääntöjen mukaisesti toki)
Haluaisin huomauttaa, että pelissä jaettiin tasan yksi protestijäähy ja se tuli nimenomaan Kotilaiselle.

Urheilussa haetaan kilpailuetua eri keinoin ja kun vastapuoli rikkoo pelin sääntöjä, siitä on ajoittain edullista huomauttaa. Mielestäni Raatarilalta fiksu kokeilu, vaikkei tällä kertaa tullut toivottua lopputulosta. Myötähäpeää en siitä silti löydä.

Tepsi harvoin menettää johtoasemaa, muttei yllätä, että se on nimenomaan SPV joka kirii rinnalle ja ohi. :D Hieno joukkue ja tosi huono peli TPS:ltä. Erityisesti kolmoskenttä ei ole toiminut nyt moneen peliin, sinne kaivataan kipeästi muutosta. Hyvä, ettei näin nihkeän esityksen jälkeen tule voittoa, parannusta kaivataan.
 
Viestejä
7,837
Espoossa täytyy olla eri tuomarit. Ei ole vastaavaa näkynyt niissä peleissä, jotka olen itse nähnyt. Päinvastoin, esimerkki tämän päivän pelistä, kun valmentaja yrittää keskustella tuomarin kanssa erän päätyttyä niin tuomari huitoo käsillään valmentajan muualle. Ylimielistä ja lapsellista toimintaa.
Viimeisin esimerkki oli Lahdesta, jossa tuomarit myönsivät suoraan, etteivät osanneet/muistaneet sääntöjä.
 
#68

Viestejä
135
Erityisesti kolmoskenttä ei ole toiminut nyt moneen peliin, sinne kaivataan kipeästi muutosta. Hyvä, ettei näin nihkeän esityksen jälkeen tule voittoa, parannusta kaivataan.
Kolmoskenttä tais kuitenkin olla ainut jolle ei tehty maaleja. Veikkaan että ei sillä taida kovin suurta tulosvastuuta olla. Miinuksille tepsistä jäi ainostaan kakkoskenttä.
 
Säählyä

Haluaisin huomauttaa, että pelissä jaettiin tasan yksi protestijäähy ja se tuli nimenomaan Kotilaiselle.

Urheilussa haetaan kilpailuetua eri keinoin ja kun vastapuoli rikkoo pelin sääntöjä, siitä on ajoittain edullista huomauttaa. Mielestäni Raatarilalta fiksu kokeilu, vaikkei tällä kertaa tullut toivottua lopputulosta. Myötähäpeää en siitä silti löydä.

Tepsi harvoin menettää johtoasemaa, muttei yllätä, että se on nimenomaan SPV joka kirii rinnalle ja ohi. :D Hieno joukkue ja tosi huono peli TPS:ltä. Erityisesti kolmoskenttä ei ole toiminut nyt moneen peliin, sinne kaivataan kipeästi muutosta. Hyvä, ettei näin nihkeän esityksen jälkeen tule voittoa, parannusta kaivataan.
Mitä Kotilaisen protestointijäähyyn tulee, niin ei tullut se protestointi aiheetta. Aivan käsittämätöntä perseilyä tuomaristolta tänään. Toki se protestointi maksoi SPV:lle maalin. Onneksi ei ratkaissut peliä, kuten ei muutkaan tuomarivirheet tänään.

Sikäli mielenkiintoista, että mielestäsi Raatarilan kokeilu oli fiksu. Raatarila itse oli ottelun tauottua jo sitä mieltä, että hänen toimintansa ei ollut tarpeellista ja pahoitteli turhaa showta.
 
Viestejä
1,149
Kolmoskenttä tais kuitenkin olla ainut jolle ei tehty maaleja. Veikkaan että ei sillä taida kovin suurta tulosvastuuta olla. Miinuksille tepsistä jäi ainostaan kakkoskenttä.
Joo kyllä tässä pelissä, mutta on se kentällinen ihan sekaisin tällä hetkellä. Pallollisessa pelissä ei mitään järkeä. :D Omissa ei soinut, mutta ei se toki pelannut läheskään yhtä paljoa kuin ykkönen ja kakkonen.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
1,149
Sikäli mielenkiintoista, että mielestäsi Raatarilan kokeilu oli fiksu. Raatarila itse oli ottelun tauottua jo sitä mieltä, että hänen toimintansa ei ollut tarpeellista ja pahoitteli turhaa showta.
Joo näin se jälkikäteen ehdottomasti on. Peli on peliä, asia tulee hetkessä mieleen ja sillä yritetään hakea etua, en näe siinä itse mitään "myötähäpeää herättävää". TPS ei näitä rakkaan lajimme sääntöjä ole kirjoittanut.
 
Juu ja ei anneta Raatarilalle ansiota tuosta peliliikkeestä, koska idea ei ollut hänen. Joku pelaajista huomautti lasien puuttumisesta. Santerilta itseltään asia meni tuomariston tapaan ohi.
 
Jaa, samapa tuo.
 
Viestejä
1,149
Niinpä, itsekin tajusi lopulta toimintansa naurettavuuden, kun teki numeron asiasta, jota ei edes itse keksinyt. Mutta niin tai näin, eteenpäin.
Todella outo tulkinta. 😃 Jätetään tämä, ei selkeesti kelluta samassa universumissa. Upee voitto SPV:ltä, se on tässä olennaisimpana. Paljon pirteempi tää Speve on kuin mitä pariin-kolmeen vuoteen.
 
Tuo tulkinta ei ollut minun vaan Raatarilan oma, mutta voit itse kellua kuinka haluat.

Toki täytyy rehellisesti myöntää, että ei kolme pistettäkään Turkulaisille vääryys olisi ollut, mutta SPV roikkui mukana ja pilkut ratkaisi tänään.
 
Viestejä
1,109
Espoossa täytyy olla eri tuomarit. Ei ole vastaavaa näkynyt niissä peleissä, jotka olen itse nähnyt. Päinvastoin, esimerkki tämän päivän pelistä, kun valmentaja yrittää keskustella tuomarin kanssa erän päätyttyä niin tuomari huitoo käsillään valmentajan muualle. Ylimielistä ja lapsellista toimintaa.
Mitä säännöt sanoo eli kenen kanssa tuomarit juttelee pelien aikana?
 
Viestejä
7,837
Mitä säännöt sanoo eli kenen kanssa tuomarit juttelee pelien aikana?
Tuo oma tilanteeni, jossa tuomarit myönsivät olleensa väärässä, ei siis ollut liigapelissä, mutta toimii vastaavasti.

Eli Lahdessa pelattiin hallissa, jossa vaihtopenkit ja jäähypenkit ovat eri puolilla kenttää. LASBin pelaaja meni jäähylle Oilersin kenttäpuoliskolle. Kävin erätauolla toimitsijapöydältä kysymässä, että huomasivatko he, että mikä tilanteessa meni väärin. Eivät olleet huomanneet. Kerroin, että pelaajan olisi kuulunut istua toisella puolella jäähyllä - tässä tapauksessa tuli YV-maali, niin mitään varsinaista vahinkoa ei esim. jäähyltä läpiajoon pääsemisen suhteen tapahtunut. Olivat pöydässä samaa mieltä, keskustelivat hetken keskenään ja kertoivat sitten, että tuomari on nimenomaan käskenyt menemään juuri sille Oilersin puoleiselle jäähypenkille. Pöytä keskusteli erän alkuun tuomarin kanssa tilanteesta ja tuomari tässä myönsi aivan suoraan olleensa väärässä.

Mutta kun nyt kysyt, että kenen kanssa, niin ainakin toimitsijapöydän kanssa.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös