Pääkallo.fi

Miesten F-liigan ottelut viikolla 6 (8.-14.2.)

Viestejä
1,149
TPS:n ja Happeen pelit ovat olleet tällä kaudella aika selviä tapauksia, toisin kuin Tepsin ja SPV:n, ei edes se ensimmäinen. Reilusta voitosta huolimatta, sekään ei ollut mikään läpihuutojuttu koko 60 min kuvassa.
On toki. Silti uskon, että SPV on Tepsille paljon mieluisampi playoff-vastus kuin Happee, ihan jo historiankin takia kuten tuolla mainittiin. Happee on ollut Tepsille keväisin melkoinen mörkö. Lisäksi Happee on parantanut kauttaan kuin sika juoksuaan ja on varmasti isoissa peleissä vielä entistä kovempi. En oikein itse näe, että SPV:n kuntokäyrä olis mitenkään erityisesti nousussa.
 
Säbantteri

Juu, näinhän se saattaa olla. Toki moniko olisi tasan vuosi sitten uskonut, että SPV:n kuntokäyrä olis mitenkään erityisesti nousussa? Runkosarjan 7. tilalta lähdettiin Erviä vastaan ja Ervin piti viedä 4-0. No kuinkas sitten kävikään? Korona katkaisi pleijarit, mutta vaikea on nähdä (ilman punaisia lasejakin), että Ervi olisi tuosta parista jatkoon mennyt. No, muodostetaan nyt ne parit ensin ja antaa pelien näyttää. Toki totta on se, ettei SPV lähde suosikkina puolivälieräsarjaan, tuli sitten vastaan kuka tahansa.
 
Mahoney

Kävi niin että pelit loppuivat ja kukaan ei tiedä miten olisi käynyt! Eiköhän toi levy ole jo loppuun kulunut? Pelit näyttää aina ja entiset meriitit ei paina mitään.
 
Säbantteri

Kävi niin että pelit loppuivat ja kukaan ei tiedä miten olisi käynyt! Eiköhän toi levy ole jo loppuun kulunut? Pelit näyttää aina ja entiset meriitit ei paina mitään.

Ei tiedä, miten olisi käynyt, se on totta. Sekin on totta, että entiset meriitit ei paina. Nostin tämän esiin vain siksi, että täällä oli puheenvuoro, jossa arvioitiin play-off kevään asetelmia ja tehtiin johtopäätöksiä tämän hetken näkökulmasta. Siksi muistutin, että reilu vuosi sitten valintatilaisuuden aikaan, Ervi-SPV parille oli vain yksi voittajaehdokas, myös Seinäjokelaisesta näkökulmasta. Kuitenkin sen ajan, mitä pelejä ehdittiin pelata, asetelma näyttikin aika erilaiselta. Siksi kirjoitinkin, että antaa pelien näyttää. Myönsin jo sen, että tällä hetkellä SPV ei ole suosikki ketään vastaan. Katsotaan, mikä tilanne on 2-3 viikon päästä. Tämä ei ole uhoa, vaan odotusta ja halua nähdä, miten tilanne kehittyy.
 
Viestejä
419
Kivioja tunnistaa tilanteen ja hivuttautuu jäähypenkillä lähemmäs kuulostelemaan Ervin suunnitelmia :) Erviltä löytyy sitten mukavasti juttukaveri. Videolla 2:12:20

Toihan oli Sipilältä pelimiehen liike. Ei ole menossa kentälle ja näkee että vastustajan pelaaja hivuttautuu kuuntelemaan niin mennään häiritsemään kuuntelemista.
 
Viestejä
1,149
Ei tiedä, miten olisi käynyt, se on totta. Sekin on totta, että entiset meriitit ei paina. Nostin tämän esiin vain siksi, että täällä oli puheenvuoro, jossa arvioitiin play-off kevään asetelmia ja tehtiin johtopäätöksiä tämän hetken näkökulmasta. Siksi muistutin, että reilu vuosi sitten valintatilaisuuden aikaan, Ervi-SPV parille oli vain yksi voittajaehdokas, myös Seinäjokelaisesta näkökulmasta. Kuitenkin sen ajan, mitä pelejä ehdittiin pelata, asetelma näyttikin aika erilaiselta. Siksi kirjoitinkin, että antaa pelien näyttää. Myönsin jo sen, että tällä hetkellä SPV ei ole suosikki ketään vastaan. Katsotaan, mikä tilanne on 2-3 viikon päästä. Tämä ei ole uhoa, vaan odotusta ja halua nähdä, miten tilanne kehittyy.
SPV on joukkue, joka osaa nostaa tasoaan tiukassa paikassa, kukaan ei sitä kiistä. Tämäkin asia huomioiden olen itse silti henkilökohtaisesti sitä mieltä, että SPV olisi TPS:lle huomattavasti Happeeta mieluisampi vastustaja. Mutta no worries, sillä nyt ei ole Suomen salibandykentille minkään valtakunnan väliä mitä mieltä minä olen jostain asiasta, kunhan totesin.

Kyllä kyllä, pelit näyttää, kuten aina. Olispa jo playoffit!
 
Viestejä
1,015
OLS ja ErVi ovat kyllä jännä kaksikko. Kolmen edellisen kauden voitot ovat tasan 3-3, jokaisella kaudella 1-1. Tällä kaudella vieläpä kumpikin peli ratkesi vasta rankkareilla. Lisäksi kauden 2018-19 ensimmäistä kohtaamista lukuunottamatta kaikki pelit ovat ratkenneet yhden maalin erolla. Maaliero ErVin hyväksi 38-35.
 
Viestejä
140
Indiansin maalilla Kirvesniemi vastasi kritiikkiin pelaamalla nollapelin. Muutenkin aika erikoinen näkökulma koko ennakossa, kun ko. veskari on maalivahtitilastossa viidentenä (19 ot., 79,43 %). Esimerkiksi paljon ylistetty Pohjonen on yhden sijan edellä, 22 ottelua ja 79,48 %. Reilusti takana mm. Toriseva, jolla on edessään sarjan paras pelaajamateriaali.

Toki tähän voi sitten sanoa, että prosentit eivät kerro kaikkea - eivätkä kerrokaan. Mutta toisaalta niitä myös käytetään paljon maalivahteja arvottaessa.

Prosentteja käytetään, kun ei osata katsoa veskaripeliä pintaa syvemmältä. Sama se on monessa muussakin lajissa, paitsi että säbässä vielä otantakokokin on yleensä aina pieni. Pelejä on vähänlaisesti ja tilastoitu data on köyhää, ja laadullisesti heikkoa. Taidettiin jo mainita Kirvesniemellekin merkatut 45 koppia edellisestä pelistä. Siinä on torjuntoja jo 3 nollapelin edestä...

Pohjosta ei ylistetä suotta, sillä mies on omilla vahvuusalueillaan ajoittain aivan maaginen. Se antaa heikommille joukkueille mahdollisuuden neuloa oman pään peli selkeämmäksi ja siten helpommaksi, mikä luo pohjan kilpailla kovempia porukoita vastaan. Pohjosen ongelma on epätasaisuus, joka on näyttänyt korjaantuneen - poislukien nyt muutama viimeisin matsi.

Torisevan tapauksessa taas aina jaksetaan lässyttää että on kova jengi edessä. No on kyllä, mutta käytännössä C:n takana pelaaminen on henkisesti veskarille kovempi paikka kuin ne altavastaajajengit, joissa saa loistaa tähtenä ja on lähinnä voitettavaa. Hyvä esimerkki oli Järviö - seuraavaksi maajoukkueen ykköseksi tiedetty koppari, joka kuitenkin hyytyi noissa parrasvaloissa. Kovapäisyys ja kyky pelata majutyylin prosenttipeliä tekee Torisevasta vielä astetta kovemman, kuin haastajat.
 
Juuri näin. Enimmäkseen samaa mieltä sekä maalivahdin että kenttäpelaajan näkökulmasta. Tosin altavastaajan riveissä ei ole mitenkään erityisen helppoa loistaa, olen kirjoittanut muutaman kerran esimerkiksi OLS:n maalivahdeille raadollisesta pelitavasta.

Viestistäni saanee nyt muutenkin väärän kuvan, kun se on pois kontekstista. Olen lukenut tällä kaudella monta ennakkoa, joissa maalivahtipeliä on kritisoitu pelkkään torjuntaprosenttiin nojaten. Samaa tilastoa pitäisi pystyä tulkitsemaan myös positiivisesti (yhdessä peliesitysten kanssa), kuten Kirvesniemen tapauksessa olisin itse tehnyt. Mutta mielipiteitähän on monia.

Tästä tilastovirheestä ei ollut vielä tietoa, kun viestiä kirjoitin. Kuvastaa hyvin, millä tasolla maalivahtidata toistaiseksi on. Ja jokainen voi toki laskea, mikä on n. 20 pelin otannalla vaikutus. Ei sen avulla huono maalivahti hyväksi muutu. Positiivinen vaikutus toki.
 
Viestejä
1,585
Siksi muistutin, että reilu vuosi sitten valintatilaisuuden aikaan, Ervi-SPV parille oli vain yksi voittajaehdokas, myös Seinäjokelaisesta näkökulmasta.
Kyllähän tuota pidettiin yleisesti suht. tasaisena sarjana (Toki Ervi oli lievä suosikki, mutta missään tuota ei pidetty 4-0 sarjana, kuten väitit). Ervin ja SPV:n ero oli huimat 6 pistettä runkosarjassa. Viime kaudella SPV voitti runkosarjassa Happeen, Indiansin, TPS:n, Oilersin ja Nokian. Muutenkin sarja oli aika ympäripyöreä sijojen 2-8 välillä.

Tällä kaudelle ero tulee olemaan about 20 pistettä pudotuspelivastustajaan ja SPV on voittanut ainoastaan Tepsin kerran jatkoajalla eli viime kauden lähtökohtia ei hirveästi kannata peilata tähän kauteen, kun ne olivat kuitenkin aika erilaiset.

Ja omasta mielestäni SPV ei tule siltikään olemaan ihan täysi vastaantulija omassa pudotuspelisarjassaan, mutta välieräpaikka olisi silti todella iso yllätys.

Voihan TPS toki ottaa Happeenkin vastaansa, mutta itse ottaisin kyllä SPV:n. Happeella on enemmän ns. kärkiosaamista (eritoten Jami Manninen ja Peter Kotilainen) ja ovat olleet vuoden vaihteen jälkeen kovassa iskussa.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>

Säbantteri

Kyllähän tuota pidettiin yleisesti suht. tasaisena sarjana (Toki Ervi oli lievä suosikki, mutta missään tuota ei pidetty 4-0 sarjana, kuten väitit).

Listen to 47. KalloCast: Puolivälieräennakot - "EräViikingit menee tästä jatkoon suoraan 4-0" by Pääkallon podcastit on #SoundCloud

Joskus keskustelu vähän turhauttaa, kun tuo asiatieto näyttää olevan siellä päässä vähän niin ja noin.
 
ErVi jatkaa tällä kertaa välieriin voitoin 4-2.

Äänestystilanne foorumilla julkaisuhetkellä:
Välieriin etenee…
ErVi 63 %
SPV 37%

Ja ilmeisesti Ylijohtava on Ervi-laseilla ja totutusti hiukan provosoivasti pistänyt tuon 4-0, joten tekstini pitäisi muuttaa muodosta "missään" muotoon "juuri missään". Todella isot pahoittelut tästä asiavirheestä.
 
Viimeksi muokattu:

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös