Pääkallo.fi

Miesten F-liigan puolivälieräsarja Nokian KrP – Happee

Välieriin etenee...


  • Äänestäjiä
    94
Viestejä
582
Tuli mieleen, että kerta pelissä kummallakin joukkueella on aikalisä käytössä, niin miksei tuomareillakin? Ajatuksella, että "Ei saakeli, nyt ei peli pysy enää hanskassa. Otetaan aikalisä ja kerätään ajatukset kasaan ennen kuin jatketaan."
Tuomareilla on aina se käytössä. Kaikilla sarjatasoilla. Aiemmin kun ei ollut näitä radiopuhelimia, tuomarit piti niitä melko lailla joka pelissä ihan tiedonvaihtomielessä.
Nykyisinhän ne voi keskustella keskenään silloin, kun tulee lyhyitä taukoja joukkueiden tai laitojen tms. takia, tai jopa pelin aikana. Mutta ne voi varmasti edelleen myös pysäyttää koko homman hetkeksi niin halutessaan. Tai jos pelaajien tai omille tunnetiloille täytyy antaa hetki rauhoittua.
 
Viestejä
149
Kyllähän Kotilainen asiaakin puhuu, tuomarit tekivät suoranaisia virheitä.
Jos muistellaan vaikkapa kuudennen pelin loppuhetkiä "maastapelaamisineen".
Happeelle jäähy.
Videot kertoivat hieman toista. Ja on otettava huomioon, että peli oli Happeelle tuolloin katkolla, ja ei lainkaan jyrän alla.
Jäähyn sijaan vaikkapa maali siihen, ja Clasua vastaan tahkoaisi aivan eri joukkue.
Sanomattakin selvää, että nyppiihän tuo.
 
Viestejä
1,585
Jotenkin se kuvastaa tätä pienen lajin mentaliteettiä, että oli pelattu hieno parasta seitsemästä sarja ja sitten kaiken maailman lajiniilot kuten ylijohtavat yms juhlii sitä, että media uutisoi - pelin sijaan - pelin jälkeistä lehdistötilaisuutta ja miten sitä uutisoidaan.

"Jee breikattiin".
Reijalla sarkasmitutkassa patterit lopussa?

Tuohan on nimenomaan kritiikkiä media kohtaan, että mediassa uutisoidaan yleensä salibandysta nämä kohut ja itse urheilu harvemmin ylittää uutiskynnyksen.

Laasosen ulostulo täyttä idiotismia twitterissä. Viitakoski sai samanlaisen rangaistuksen samassa sarjassa joten oikein meni.
Viitakosken rangaistusta tiputettiin kahteen peliin valituksen jälkeen ja Laasosen pysyi kolmessa pelissä valituksen jälkeenkin.

Kotilaisen purkaus ei ollut hirveän rakentavaa kritiikkiä, mutta en sinällään ole yllättynyt, että pelaajien kuppi menee yli kauden päättyessä täydelliseen pettymykseen. Toki tuomarityöskentely ei ollut ihan priimaa tuossa sarjassa, mutta tuossa purkautui varmaankin koko kauden patoutumat. Varsinkin kurinpito on tällä kaudella ollut ihan täysi farssi ja pelikieltoja on jaettu lähes mielivaltaisesti. Kotilainen sai itsekin kakkua vastustajan potkaisemisesta ja samalla viikolla Oilersin R.Kainulainen ei saanut "harkitummasta" potkaisemisesta mitään. Ja tuomion päälle vielä Kotilaiselle jaettiin varoitusta koronarajoitusten rikkomisesta.

Ja ei tämä vielä välttämättä tällä saralla "kliimaksi" ollut. Mielenkiinnolla odotan Oilers-TPS-välieräsarjaa. Kurinpidolla on varmasti hommia.
 
Viestejä
53
Kotilainen on myös tunnetuimpia nimiä salibandyssa ja salibandysta tietämätön mediakin varmaan tunnistaa nimen, jos jossain siihen törmäävät. Eli on ikään kuin liipaisimella ja enpä tiedä, olisiko otsikkoja tullut, mikäli jokin muu Jopen Corneriin päätynyt pelaaja olisi avautunut samalla tavalla (esim. Jonne Junkkarinen tai jotain). Onhan Peteristä monenlaista otsikkoa ja juttua saatu, niin hyvässä kuin pahassakin. Toki hänen elämänsäkin on ollut käänteitä täynnä, loistavien pelitaitojen lisäksi.
Otsikkoja lehdistö revitteli esim. Mestis-valmentaja Harri Aholan kommenteista Hokki - K-Vantaa ottelun lehdistötilaisuudessa 2009. Tämä tapaus teki hänestä kuuluisan.
 
Viestejä
329
Olisi mielenkiintoista kuulla lista 10 paremmasta tuomariparista kuin Rönnqvist-Pitkänen. Fordell-Vuola-parin hyllyttäminen käsitykseni mukaan oli likaista touhua ja sellaiseen ei lajilla ole varaa, mutta koska kritiikkiä tulee järkyttäviä määriä kaikkia muita paitsi korkeintaan 2 tuomariparia kohtaan, niin kertoo se siitä, että salibandy on liian hankala peli tuomaroitavaksi ja/tai tuomarointi ei houkuttele ihmisiä. Onko palkat pikemminkin liian pieniä toisin kuin Kotilainen vihjaa? On siinä syynsä, miksei tuomarit suoriudu muun lajiväen mielestä riittävän hyvin.

Olen huomannut toisen lajin kautta, että kun edes kerran koittaa viheltämistä, niin alkaa kunnioitus aika suuresti nousemaan tuomareita kohtaan. Ja ei, en itsekään aina ole tyytyväinen tuomareiden toimintaan, mutta ei tulisi edes mieleeni huudella heille solvauksia.
Pitääköhän muuten tämä paikkaansa ja jos, niin missä on ongelma?:



Otsikkoja lehdistö revitteli esim. Mestis-valmentaja Harri Aholan kommenteista Hokki - K-Vantaa ottelun lehdistötilaisuudessa 2009. Tämä tapaus teki hänestä kuuluisan.

Muistankos oikein, että hänestä tuli myöhemmin erotuomarikouluttaja tai vastaava? EDIT: Olisi ehkä pitänyt jaksaa tuo juttu lukea.
 
Viestejä
272
Koska Suomessa tuomarointi ei ole vielä tarpeeksi korkealla tasolla (suurin syy ehkä lajin säännöt, liikaa tulkinnan varaa). Näin ollen miksi kesken sarjojen vaihtuu tuomariparit, mikä tarkoittaa tällä hetkellä automaattisesti myös linjan vaihtumista. Jos sama tuomaripari on läpi sarjan on linja samanlainen ja pelaajat tietävät mitä saa tehdä mitä ei saa tehdä.

Ei ratkaise ydinongelmaan eli tulkinnanvaraisia sääntöjä, mutta mielestäni tässä kohtaan olisi kuitenkin parempi ratkaisu.
 
Viestejä
582
Koska Suomessa tuomarointi ei ole vielä tarpeeksi korkealla tasolla (suurin syy ehkä lajin säännöt, liikaa tulkinnan varaa). Näin ollen miksi kesken sarjojen vaihtuu tuomariparit, mikä tarkoittaa tällä hetkellä automaattisesti myös linjan vaihtumista. Jos sama tuomaripari on läpi sarjan on linja samanlainen ja pelaajat tietävät mitä saa tehdä mitä ei saa tehdä.

Ei ratkaise ydinongelmaan eli tulkinnanvaraisia sääntöjä, mutta mielestäni tässä kohtaan olisi kuitenkin parempi ratkaisu.
Niillä tuomareilla on myös duunit. Viiden tai seitsemän pelin tiiviin pudotuspelisarjan kaikkiin otteluihin ei välttämättä duunit taivu, varsinkin kun moni niistä parhaista tekee myös varsin vaativaa duunia.
Eikä siitä montaa kautta ole, kun tällaista kokeiltiin. Silloin oli pudotuspelivaiheen maan ehkä top5 tuomaripareista kaksi paria ulkona sen takia, että toisella työeste ei mahdollistanut, ja toisella parilla oli hyvin tärkeä henkilökohtainen este, muistaakseni häät.
Kyllä sitäkin sitten aika hassuna pidettiin ja kritisoitiin, että ko. kaudella liigakapteenien valitsema vuoden tuomaripari putosi kokonaan ulos sen yhden pelin vuoksi niistä kauden tärkeimmistä peleistä.
Tuomaripuolella tietysti ei. Siellä jonkun poisjäänti on aina toiselle tilaisuus.
 
Viestejä
157
Ja Laasosen päähän osuneesta kontaktista olisi tullut pelikieltoa kaikissa olosuhteissa. Siitä on asiankäsittelyn ja loppullisten tuomioiden jälkeen aivan turha enää erikseen uhriutua twitterissä tai muuallakaan.
Itse ymmärsin Kotilaisen sekä Laasosen purkautumisen toiselta kannalta. Hyväksyivät pelikiellon, koska tekivät virheen. Kritisoivat enemmän sitä, että jos tuomarit tekevät peleissä useita virheitä miksi he saavat jatkaa, mutta läpi sarjan? Lajia noin 10 vuoden seuranneena olen nähnyt ainoastaan yhden tuomaripari hyllytyksen ja se oli Fordell Vuola.
[/QUOTE]

Ols-oilers pelissä tuli iiskolan ja Kainulaisen kovat kontaktit ja kummastakaan ei pelin kokematon tuomaripari antanut jäähyä. Sen pelin jälkeen ei ole tainnut tämä tuomaripari liigapeliä viheltää. Mutta onko se nyt sitten hyllytys vai ei.
 
Viestejä
272
Tässä hyvä esimerkki siitä, kun ymmärretään olla hiljaa, kunnioitetaan tuomareita ja mahdollinen epäkohta hoidetaan talonsisällä koska ovat kolleegoita:

– Erotuomarit ovat liigan työntekijöitä. Liigan pitää hoitaa asia sen sijaan, että minä kommentoisin sitä, Hynes sanoi AP:n mukaan

Tämä on hyvä esimerkki siitä, kun homma toimii. Mitä jos asiaa ei tutkittaisiin niin pitäisikö silloin olla valmentajien ja pelaajien edelleen hiljaa?
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
272
Jos kävisi se mahdottomuus, että liiga lakaisisi asian maton alle niin sitten tilanne olisi toinen. Jos.
Eikö tässä juuri ole ollut kyse siitä, että pelaajien (kotilaisen) mielestä asiaa on lakaistu maton alle. Peter sanoo, että asiasta on käyty keskusteluja molempien joukkueiden toimesta ja tuomarien toimintaa on ihmetelty eikä linjaa ole ollut. Liiga ei ole puuttunut asiaan (tai puuttui, mutta totesi luottamuksen säilyvän tuomaripariin, jos oikein muistan).
 
Viestejä
780
Isoissa rahaliigoissa tuomareiden, vastustajajoukkueen tai heidän pelaajiensa julkinen arvostelu tuottaa aina vähintään tuntuvan sakkorangaistuksen. Salibandyssä sakkojen ei tarvitsisi olla kovinkaan suuria, että suut pysyisivät supussa ja hommat hoidettaisiin sisäisesti.
 
Viestejä
272
Isoissa rahaliigoissa tuomareiden, vastustajajoukkueen tai heidän pelaajiensa julkinen arvostelu tuottaa aina vähintään tuntuvan sakkorangaistuksen. Salibandyssä sakkojen ei tarvitsisi olla kovinkaan suuria, että suut pysyisivät supussa ja hommat hoidettaisiin sisäisesti.
Tämä on juuri näin! Mielestäni tämän avautumisen myötä, jonka Peter teki niin sai sakot (yhden pelin) ja asia otettiin hoitaakseen. Tämän työryhmän kokoontumisen jälkeen odotan vain kunnollista ulostuloa, mitä sopivat ja miten asioita tehdään paremmin tulevaisuudessa. Konkreettisia asioita!
 
Viestejä
582
Eikö tässä juuri ole ollut kyse siitä, että pelaajien (kotilaisen) mielestä asiaa on lakaistu maton alle. Peter sanoo, että asiasta on käyty keskusteluja molempien joukkueiden toimesta ja tuomarien toimintaa on ihmetelty eikä linjaa ole ollut. Liiga ei ole puuttunut asiaan (tai puuttui, mutta totesi luottamuksen säilyvän tuomaripariin, jos oikein muistan).
Pitää huomata, että

- se, että jokunen pelaaja yhdestä tai molemmista joukkueista keskustelee, ei vie asiaa mihinkään suuntaan vaan on itsessään essonbaari-ilmiö. Molempien joukkueiden valmentajat yhdessä jos vie viestin tuomareille tai otteluvalvojalle, sillä pitäisi olla vaikutusta. Näin on vuosien mittaan myös joskus toimittu.

- välierissä erotuomarit keskustelevat jokaisen ottelun läpi otteluvalvojan kanssa, joka usein on itsekin entinen pääsarjatuomari

- erotuomarit eivät ole liigalla työssä, eivätkä työssä ollenkaan, vaikka toki saavatkin peleistä korvauksen; kyseessä on heille harrastus, jossa he pyrkivät olemaan niin hyviä kuin mahdollista

- kun yhtenä kautena välierävaiheessa puututtiin erotuomarointiin vaihtamalla pari, seurasi siitä kaikkien osapuolten yleinen tyrmistys ja paheksunta, siksi usko, että sitä työkalua enää ehkä ikinä käytetään

- Happeen viimeisten otteluiden silmiinpistävä ongelma oli, että he eivät kyenneet tekemään maaleja tasakentällisin ja laadukkaita paikkojakaan ei saatu ollenkaan riittävästi. Tuomarilinjalla voi toki olla siihen vaikutusta. Toisaalta linja oli otteluissa ainakin televisiosta katsottuna peleissä samankaltainen, KRP näytti vaan sopeutuvan siihenkin paremmin.

- pelihuumorin kadotessa, samoin pettymyksen hetkellä on kiusaus etsiä syitä muualta kuin omasta ja oman joukkueen tilasta ja tekemisestä. Se on luonnollista. Valmentajat siirtyy nopeasti analyysiin ja uuden suunnitteluun, toivottavasti pelaajatkin jonkun päivän tai viikon viipeellä.

- isossa kuvassa kaikissa palloilulajeissa näyttäisi playereissa peli ja sen myötä tuomarointi muuttuvan. Jotkut pelaajat ja joukkueet ovatkin ns. isojen pelein onnistujia kaudesta toiseen. Kysymys kuuluu, tulisiko kehittää tekemistä siihen suuntaan, vai halutaanko tosiaan, että erotuomaritoiminnalla estettäisiin ns. playoff -pelaaminen? Salibandyssa? Vai myös muissa lajeissa? Olisiko se palloilulajeissa hyödyksi vai haitaksi?

- Jälkiviisaasti näyttää myös siltä, että KRP:n nouseva käyrä on tuottanut heille kovan itseluottamuksen ja erittäin laadukasta pelaamista myös nyt Classicia vastaan. Urheilun lainalaisuuksien mukaisesti ottelusarjassa paremmin onnistunut joukkue näyttää mennen jatkoon.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös