Säbantteri
Kuten jossain aiemmassa viestissä kirjoitit, Koposella on oikeus sananvapauteen ja samalla heittää näitä syytöksiä, eikä hänellä varsinaisesti mitään velvollisuutta ole niitä enempää avata. Ihan turha on kuitenkaan kenenkään kitistä, että foorumeilla tulee kritiikkiä Koposelle, kun hän on syyttänyt julkisesti kolmea pelaajaa sairaasta käytöksestä, antamatta kuitenkaan mitään perusteita tälle. Ei tässä kyse ole siitä, mitä on pelien aikana tapahtunut, vaan siitä, miten asia tuodaan esiin, kuitenkaan perustelematta.
Säbantterilla taitaa olla Koposen kanssa kirjat samassa hirviseurassa. Melkoista uhriutumista viestistä toiseen.
Itseäni jo lähinnä huvittaa tämä juttu ja palstalaisten toiminta vaikka lopputulema ei vielä (kaikkien) tiedossa olekaan.
Ensin hirveällä raivolla syytöksiä Koposen niskaan siitä, että tämä tekee perusteettomia? heittoja, avaamatta niitä yksityiskohtaisesti. Sitten tuleekin tieto, että Pääkallo (ja ehkä muutkin) selvittelevät asiaa tarkemmin. Jo onkin väelle pelko persuksissa, josko Turkulaiset sählysankarit olisivatkin syyllistyneet johonkin oikeasti paheksuttavaan? Sitten alkaa valkopesu: Yhtäkkiä karkea kielenkäyttö onkin aivan ok, jopa kuuluu playoff-peleihin, Koponen onkin vain herkkänahkainen kitisijä, joka itkee tappiotaan ulkopelillisillä asioilla. Yksi muistelee vuosia sitten lopettaneen pelaajan tekosia ja toinen muutaman tuntemattoman Seinäjokelaiskatsojan katsomohuudahduksia. AIJAI! Nämä ne ovatkin pahoja juttuja! Mutta olisiko Turkulaiset majujätkät voineet tehdä mitään paheksuttavaa? Ei kai sentään. Kyllä Koposen täytyy olla väärässä, hänhän on uskovainen!
Oikeastaan odotan innolla, että totuus tulee koko valtakunnan tietoon. Se on hieno hetki toisille, toisille ei.