Pääkallo.fi

Miesten sarjoihin tulossa uutena tasona Suomisarja - naisten 1. divisioona muuttuu

Viestejä
7
Käytännössä juuri sellainen uudistus mitä on monta vuotta odoteltu. Pohjois-Suomi olisi pitänyt liittää myös Suomisarjaan, koska se jää kuitenkin omaksi lohkokseen, vaikka ei virallisesti Suomisarjaan kuulukaan. Olisi selkeyttänyt uuden sarjan markkinointiakin.
 
Viestejä
140
Joo, ehdottomasti hyvä muutos. Tuo pohjoisen kutsuminen edelleen kakkosdivisioonaksi kuulostaa vain vähän hölmöltä, kun käytännössä se on kuitenkin pohjoisessa se vastaava sarjataso. Miksei se voinut olla nimeltään joku suomisarja pohjoinen? No, tärkein saatiin kuitenkin nyt oikeaan suuntaan.
 
Viestejä
7
Samaa mieltä FinnPeakin kanssa, tuo selkeyttäisi valtavasti uutta sarjaa. Pohjoisen alueen salibandy kokee uudistuksen myötä isoimman murroksen ja eroaa paljon muun Suomen järjestelmästä, jos nimi pidetään 2. divisioonana, vaikka se on käytännössä Suomisarja. Muualla Suomessa noustaan vaikeamman kautta Divariin, koska ensin pitää olla hyvä 2. divisioonan joukkue, ennen kuin pääsee kokeilemaan Suomisarjaa. Pohjoisessa taasen on mahdollisuus nousta suoraan 2. divisioonasta. Ei sinänsä suurta merkitystä, mutta sekava on, jos tuollaisenaan pidetään. Luulen, että Pohjoisesta ei nähdä Divari-nousijoita uudistuksen myötä, sillä Suomisarja-joukkueet saavat kauden aikana keskimääräisesti kovempia pelejä ja kehittyvät enemmän.

Jännä nähdä, miten uudistus käytännössä toteutetaan. Nykyisellään 2. divisioonassa pelaa 76+10 joukkuetta (muut lohkot + Pohjois-Suomi). 30 paikkaa tarjolla noille 76 joukkueelle, ja vastaavasti 30 paikkaa täytettävänä 2. divisioonissa. Jokaisesta nykyisestä lohkosta Suomisarjaan nousee keskimäärin neljä joukkuetta. Nuo paikat täytetään(?) 3. divisioonien joukkueilla, ja vastaavasti sitä alemmista sarjoista täytetään taas ylöspäin. Melkoinen dominoefekti siis. Vuoden päästä keväällä nähtäneen kaikkien aikojen nousujuhlat, kun monet joukkueet pääsevät juhlistamaan nousua. Alemmissa sarjoissa lohkomäärä vähenee, mikä lienee sekin ihan hyvä.

Mutta todella hyvä uudistus. Tällä tuodaan nykyistä 2. divisioonaa lähemmäksi Divari-tasoa vaatimuksiltaan ja laadultaan, yhä useammilla paikkakunnilla nähdään yksittäisiä otteluita ja sarjajärjestelmästä tulee järkevämpi.
 
Viestejä
46
Pohjosessa ois sitten ihan sairaat matkat eessä - eikä sarjataso olisi vasta kuin maan kolmanneksi korkein! Rovaniemellä ja Kemissä on pohjoisen 2.divarin kärkiporukoita, jotka olisi siten tyrkyllä tähän "Suomi-sarjaan". Muut joukkueet tulisi tähän lohkoon varmaan Pohjanmaalta. Esim. Rovaniemeltä Seinäjoelle on 530 km, Kokkolaan 406 km ja pelkästään Ouluun 200 km.
 
Mahoney

Sitten niin kuin kossi laittoi viestiä, jos ei maistu pelata suomisarjassa, niin pysyvät omassa kakkosessaan ilman nousu mahiksia! Tuskin noilla sitten divariinkaan on intoa lähteä.
 
Viestejä
140
Pohjoisen alueen salibandy kokee uudistuksen myötä isoimman murroksen ja eroaa paljon muun Suomen järjestelmästä, jos nimi pidetään 2. divisioonana, vaikka se on käytännössä Suomisarja. Muualla Suomessa noustaan vaikeamman kautta Divariin, koska ensin pitää olla hyvä 2. divisioonan joukkue, ennen kuin pääsee kokeilemaan Suomisarjaa. Pohjoisessa taasen on mahdollisuus nousta suoraan 2. divisioonasta.

Niin, tosiaan eihän se nimi sarjaa sinänsä muuttaisi mitenkään, jos alueellisia muutoksia (eli laajennusta) ei haluta. Mutta selkeyttäisi toki koko maan sarjajärjestelmää eikä jäisi niin selkeä olo, että pohjoinen jäi nyt kelkasta. Tasollisestihan heidän lohkonsa jää kyllä selvästi heikoimmaksi.

Kun nimiin ja uudistuksen toteutukseen mennään, niin siitäkään en sitten ihan saanut kiinni, että miksi piti keksiä tämä "uusi" sarjataso tuohon väliin? Eikö olisi voinut pitää vain kakkosen kakkosena, ja ensi kaudella järjestää kaikkien aikojen pudotukset siltä pohjalta uudet lohkot - joka lohkosta ulos 5 heikointa? Vastaavasti alueen kolmosista pari, ja nelosista about yksi ylimääräinen per lohko. Äkkiä ne porukat sinne alasarjaportaisiin olisivat hukkuneet. No, eihän tällä suurta väliä ole, tehdään nyt näin kun liitossa on visioitu - tärkeintä on se, että kolmanneksi korkein sarjataso kehittyy.

Niin muuten. Noista pelimääristä. Tiedotteessa runoillaan, että 10 joukkueen lohkoja ja 22 ottelua. Ei nyt ihan putkeen tuo matematiikka tainnut mennä? 10 jengin lohkojen 2x-pelien 18 ottelua kauteen olisi kyllä aika vähän. 22 vaatisi sen 12 joukkuetta per lohko.
 
Viestejä
7,835
Toivottavasti eivät iske käsiään siihen samaan paskaan mihin Englannin jalkapallo ja myöhemmin(?) Suomen jääkiekko menivät. Englannissahan on kätevästi Ykkösliiga, joka tietysti on korkein sarjataso. Tai no siis joo, Mestaruussarja, joka on sen yläpuolella. Eikun niin, Valioliigako siinä on? Vai Mestareiden Liiga? Käytännössä ihan sama Suomessakin. Kakkosdivisioona on luonnollisesti toiseksi korkein sarjataso. Tai no kolmanneksi korkein. Tai no...
 
Viestejä
18
Jännä nähdä, miten uudistus käytännössä toteutetaan. Nykyisellään 2. divisioonassa pelaa 76+10 joukkuetta (muut lohkot + Pohjois-Suomi). 30 paikkaa tarjolla noille 76 joukkueelle, ja vastaavasti 30 paikkaa täytettävänä 2. divisioonissa. Jokaisesta nykyisestä lohkosta Suomisarjaan nousee keskimäärin neljä joukkuetta. Nuo paikat täytetään(?) 3. divisioonien joukkueilla, ja vastaavasti sitä alemmista sarjoista täytetään taas ylöspäin. Melkoinen dominoefekti siis. Vuoden päästä keväällä nähtäneen kaikkien aikojen nousujuhlat, kun monet joukkueet pääsevät juhlistamaan nousua. Alemmissa sarjoissa lohkomäärä vähenee, mikä lienee sekin ihan hyvä.

Ainakin kaakkoissuomessa 3 divisioonan taso on niin huono että siellä ei joukkueilla ole hirveästi intoa nousta pelaamaan yksittäisiä otteluita. Niitä potentiaalisia nousijajoukkueita taitaa olla 1. Kaakkoissuomen 3-div on varmasti Suomen huonoin 3-div lohko.
Toisaalta jotain on pakko tehdä jos sarjatoimintaa halutaan kehittää ja toivottavasti tämä pakottaa nämä huonot 3-div joukkueet panostamaan vähän enemmän omaan toimintaan.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>

Mahoney

Kai se idea siinnä, että enempi joukkueita, mitkä pelaavat yksittäisiä otteluita? Toki helpostihan vain laittaisi niin, että kakkonen ois kolmonen, kolmonen nelonen....kutonen seiska.
 
Viestejä
7,835
Kai se idea siinnä, että enempi joukkueita, mitkä pelaavat yksittäisiä otteluita? Toki helpostihan vain laittaisi niin, että kakkonen ois kolmonen, kolmonen nelonen....kutonen seiska.

Tai tällä nykysysteemillä kakkonen kolmonen, kolmonen 7. korkein sarja ja nelonen varmaan 10. korkein sarja. Keksitään vain sopivia nimiä tyyliin "Keski-Köyliön mestaruussarja" sinne väliin.
 
Mahoney

Tai tällä nykysysteemillä kakkonen kolmonen, kolmonen 7. korkein sarja ja nelonen varmaan 10. korkein sarja. Keksitään vain sopivia nimiä tyyliin "Keski-Köyliön mestaruussarja" sinne väliin.
Itä-Helsingin halonhakkuu? :) Lätkä vertaus osui hyvin, 4divari taitaa olla oikeesti vanhanajan 7div
 
Viestejä
7,835
Arto Kilposelle; avaisitko hiukan miten Englannissa on isketty kättä ’haisevaan’ jalkapallon sarjajärjestelmän suhteen?

Siis nimenomaan tuo nimeäminen. Käytännössä neljänneksi korkein sarjataso kulkee nimellä "Ykkösliiga". Jos ei sitten ole nimetty uudelleen tässä vasta.
 
Viestejä
82
Hieno lisä. Tällä lohkojaolla voitaisiin myös tuoda pesäpallosta tuttu Itä vs Länsi myös salibandyyn! 😃
Nouseeko ensi kauden 2 Divarin voittajat suomi sarjaan vai karsivatko paikasta divariin?
 
Mielenkiintoinen kysymys esim. SalBan kannalta. Jos tuo ensimmäinen vaihtoehto, niin SalBa voi voittaa ennen kesää 2020 kaikki pelinsä ja silti jäädä sarjatasoa alemmas kaudeksi 2020-21 kuin mitä nyt ovat?

Tuo Itä-Länsi olisi hyvä. Nelostien itäpuolella olevat itään ja loput länteen?
 
Viestejä
1,109
Siis nimenomaan tuo nimeäminen. Käytännössä neljänneksi korkein sarjataso kulkee nimellä "Ykkösliiga". Jos ei sitten ole nimetty uudelleen tässä vasta.
Niin - Englannissa Valioliiga jonka jälkeen tulee ’Mestaruus-sarja’ JS sitten alkaa kolmas sarjataso nimeltään League One.
Sarjoja seuranneena aina englantilainen systeemi ollut selvä itselleni noilla neljällä/viidellä korkeimmalla tasolla, mutta sen alemmat sarjat täysin tuntemattomia minulle.
 
Siis kyllä minäkin sinällään tiedän tuon systeemin, mutta on mielestäni silti täysin järjetöntä puhua ykkösliigasta, kun puhutaan jostain tasosta, jonka joukkue voi voittaa kaikki pelinsä kaksi vuotta putkeen eikä siltikään ole maansa mestari.
 
Viestejä
46
Sitten niin kuin kossi laittoi viestiä, jos ei maistu pelata suomisarjassa, niin pysyvät omassa kakkosessaan ilman nousu mahiksia! Tuskin noilla sitten divariinkaan on intoa lähteä.

Jep, mutta sitten pian kävis jo niin, että pohjois-suomen kakkonen ois kovempi mitä pohjosen suomi-sarjajoukkueet. Ja päädyttäs tämänhetkiseen (tulevaan) tilanteeseen "luonnonvalinnan" seurauksena.

Toistaiseksi aivan hyvä systeemi, että pohjoinen pysyy erillään 2.divarina ja parhaat karsii divariin (mahdollisen) yhden lisäkierroksen kautta. Top4 joukkueet saa pelata ihan riittävän kovia karsintoihin valmistavia pelejä keskenään. Sitten, kun sarjassa alkaa olla vaikkapa se 4-5 suomi-sarjaan halavaa ja sen tarpeelliseksi kokevaa joukkuetta, niin eiköhän asiaa ruveta järjestämään liiton toimesta.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös