Pääkallo.fi

Naisten 1. divisioona

Viestejä
536
Jos seurojen välillä ei ole farmisopimusta, voiko junnuikäinen pelata sekä divaria että liigaa?

Ei voi, mikäli kyseessä on kahden eri seuran joukkueet. Rinnakkaisedustus on mahdollista solmia tuollaisessa tilanteessa, mutta tällöin se evää mahdollisuuden pelata toisessa joukkueessa.

SSBL Kilpailusäännöt
48 § 2001–2007 syntyneidenjunioripelaajien edustusoikeus


Rinnakkaisedustusoikeuden voi saada:
1. Juniori-ikäinen pelaaja edustamaan toisen seuran aikuisjoukkuetta, joka on eri sarjatasolla, kuin oman seuran aikuisjoukkue. Rinnakkaisedustusoikeuden ollessa voimassa, pelaaja voi edustaa vain sitä aikuisten joukkuetta, johon rinnakkaisedustus on myönnetty.
 
Viestejä
536
Tulevalla kaudella naisten 1.divisioonaa pelataan viimeisen kerran nykyisessä muodossaan, jonka jälkeen 1.divisioona (Divari) palaa takaisin yksittäisinä otteluina pelattavaksi valtakunnalliseksi sarjaksi.

Mukaan on ilmoittautunut 30 joukkuetta, jotka on jaettu kolmeen lohkoon. Tähän joukkoon sisältyy 17 "nousukyvykästä" joukkuetta, joista ainoastaan 6 tulee nousemaan uudistettuun Divariin; lohkovoittajat nousevat suoraan, ja 2. ja 3.sijoittuneet karsivat ristiin jäljelle jäävistä 3 paikasta.

Liiton uutinen:

LOHKO ALOHKO BLOHKO C
HaHe*Northern Stars*FB Factor*
FBC Remix*Steelers*LASB ed*
SB Nivala*Nystars* (KaPa-65)Pelicans SB*
SieSi*SBS Wirmo Akatemia*Voima*
Papas*SalBa*Blackbirds*
Team SastisRangers*SB Vantaa*
ISBMIGSBSV
Classic IISBS TamppiSB-Pro II
GunnersAFC CampusO2-Jyväskylä II
SBT PaPoFBC Loisto OriginalRSS Panthers

Ns. "nousukyvykkäät" joukkueet on jaettu uutisen mukaan "tasaisesti" eri lohkoihin. Nousukyvykkäitä ovat kaikki ne seurat, jotka vastasivat asiaa koskevaan kyselyyn olevansa kiinnostuneita noususta ”uuteen naisten 1. divisioonaan” ja joilla ei ole vielä joukkuetta naisten pääsarjatasolla. Nämä joukkueet on merkitty lohkojakoon *-merkinnällä.

Tasaisuudesta ei kuitenkaan tarvinne puhua kuin maantieteellisessä mielessä - sen verran on lohkojen välillä eroa "nousukyvykkäissä" joukkueissa. A-lohkossa HaHe on ainoa varteenotettava suosikki, ja muut tulevat kaukana perässä. C-lohkossa LASB, FB Factor sekä Blackbirds lienevät suht selkeä kolmikko jatkopelien osalta - jännitettävää on lähinnä siinä, kuka saa suoran nousun. B-lohkossa kilpailu on kuitenkin kahteen muuhun nähden suhteettoman kova; joukossa on F-liigasta pudonnut Steelers, Suomen Cupin pikkufinaalin voittanut (+ TPS:n farmiseura) SBS Wirmo akatemia, ErVin farmiseura Northern Stars, sekä viime kauden B-lohkon kärkikaksikko Nystars ja SalBa.

Tässä kohtaa voinee jo ennustaa, että ainakin HaHe tullaan näkemässä uudistetussa Divarissa. Toinen "vapaalippu" on tarjolla C-lohkon 2.sijoittuneelle, joka saa vastaansa A-lohkon 3.sijoittuneen.

Näillä kuitenkin mennään, ja jokaisella joukkueella on mahdollisuus omalla pelaamisellaan paikka Divarissa ansaita.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
Näytä kaikki
>
Viestejä
103
Kyllä A lohkossa Classic II on varma jatkoon menijä. Siellä on viimekauden T18 mestarit lähes sellaisenaan. Joukkueesta taitaa puuttua vain kolme mestaria. Tytöt pystyvät pelaamaan sellaista peliä että moni naisjoukkue voi vain ihmetellä.
 
Viestejä
536
Kyllä A lohkossa Classic II on varma jatkoon menijä. Siellä on viimekauden T18 mestarit lähes sellaisenaan. Joukkueesta taitaa puuttua vain kolme mestaria. Tytöt pystyvät pelaamaan sellaista peliä että moni naisjoukkue voi vain ihmetellä.

Eihän Classic II voi edes edetä jatkopeleihin, koska organisaatiolla on jo joukkue pääsarjassa.
 
Viestejä
536
Pientä nimikikkailua tyyliin Happee Streamers miesten puolella niin onnistuu.

Tuo vaatisi toisen erillisen yhdistyksen, jolloin joukkueet eivät olisi saman yhdistyksen alla.

Classic II ei ole tulevalla kaudella joka tapauksessa nousukelpoisten joukkueiden joukossa, joten siltä osin asian spekulointi on täysin turhaa. Nousukelvokkaat joukkueet on listattu liiton sivuilla; Naisten 1. divisioona - Suomen Salibandyliitto
 
Viestejä
536
1.DIVISIOONA KAUDELLA 2022-2023
Tänä viikonloppuna valokeilassa on F-liigan naisten sarjojen aloitus, mutta viikon päästä starttaa myös naisten 1.divisioona. Tasapuolisuuden vuoksi pientä ennakointia myös tästä sarjasta. Oma tietämykseni kaikista joukkueista ei ole kovin vahvaa, joten tätä ennakkoa saa täydentää ja myös korjata, mikäli siinä oleellisia virheitä esiintyy.

MISTÄ PELATAAN?
Kaudella 2023/2024 F-liiga supistuu yksilohkoiseksi 12 joukkueen sarjaksi. Samalla uusvanhana sarjatasona mukaan tulee valtakunnallinen yksittäisinä otteluina pelattava Divari, joka pelataan ainakin alkuvaiheessa yhdessä lohkossa 10 joukkueen voimin. Edellä mainituista 10 joukkueesta neljä tulee F-liigan B-lohkosta, ja kuusi nykymuotoisesta 1.divisioonasta.

KETKÄ VOIVAT NOUSTA?
Divariin voivat nousta ainoastaan ns. "nousukyvykkäät" joukkueet. Nousukyvykkyys pitää sisällään kaksi asiaa; 1) seuralla ei ole ennestään joukkuetta F-liigassa (ns. "pääsarjassa"), ja 2) joukkue on sitovasti ilmaissut halukkuutensa ottaa paikan Divarissa vastaan, mikäli sen urheilullisesti saavuttaa. Nousukyvykkäitä joukkueita on yhteensä 17. Näistä ainoastaan kuusi voi nousta lopulta Divariin.

MITEN PELATAAN?
30 joukkuetta on jaettu kolmeen eri lohkoon. Jokaisessa lohkossa pelataan kaksinkertainen alkusarja turnausmuodossa. Jokaisen lohkon paras nousukyvykäs joukkue nousee suoraan Divariin. Jokaisen lohkon toiseksi ja kolmanneksi paras nousukyvykäs joukkue etenee yksittäisinä otteluina pelattaviin Divari-karsintoihin, joissa joukkueista muodostetaan kolme otteluparia. Otteluparit pelataan paras kolmesta -systeemilla, ja otteluparien voittajat nousevat Divariin. Otteluparit on ennakkoon päätetyt, ja ne ovat A2vB3, B2vC3 ja C2vA3.

Ennakoin jokaisen lohkon alle oman kirjoituksenaan.
 
Viestejä
536
A-LOHKON ENNAKOINTIA

Lohkon nousukyvykkäät joukkueet:
JOUKKUE​
SIJOITUS 21/22​
VOITOT 21/22​
HaHeA 2.15/18
SB NivalaA 5.8/18
PapasA 6.5/18
FBC RemixA 7.3/18
SieSiA 8.3/18

Lohkon muut joukkueet:
JOUKKUE​
SIJOITUS 21/22​
VOITOT 21/22​
Team SastisA 3.10/18
SBT PaPoA 4.9/18
GunnersB 7.7/18
Classic IInousija N2D
ISBnousija N2D

ARVIO
Lohkot ovat keskenään varsin epätasapainoiset urheilullisesti arvioiden. A-lohkossa nousukyvykkäiden joukkueiden joukossa on mielestäni yksi selkeästi yli muiden; viime keväänä F-liigakarsinnoissa nähty HaHe.

HaHen joukkue on pullollaan kokemusta aina liigakentiltä asti. Jokainen naissalibandy seuraava tunnistaa vähintään nimet Sanna Risteli ja Annukka Häkli. Tämän kaksikon lisäksi joukkueesta löytyy varsin monta muuta nimeä, jotka ovat tälläkin tasolla osaamisensa todistaneet.

HaHe oli viime kaudella O2-Jyväskylän II-joukkueen kanssa omaa luokkaansa A-lohkossa, molempien päädyttyä samoihin sarjapisteisiin (31p). Alkavalla kaudella O2-JKL II on siirretty lohkoon C, joten sen myötä emme tule todennäköisesti näkemään tässä lohkossa minkäänlaista kamppailua tai jännitystä lohkon voitosta.

Team Sastis (Rankat Ankat farmiseura) sekä Classic II voisivat hyvinkin olla joukkueita, joilla tietyissä turnauksissa kokoonpano voisi olla sellainen, jolla HaHeakin on mahdollista haastaa. Mutta koska nämä joukkueet eivät kuulu nousukyvykkäisiin joukkueisiin, ei joukkueiden loppusijoituksilla ole Divari-nousujen osalta merkitystä.

Tämän lohkon osalta jonkinlaista jännitystä tuonee se, mitkä kaksi joukkuetta nelikosta SB Nivala, Papas, FBC Remix ja SieSi etenevät Divari-karsintoihin. Siihenpä se jännitys kuitenkin loppunee, sillä toinen joukkueista saa B-lohkon 3.sijoittuneen, ja toinen C-lohkon 2.sijoittuneen. Molemmissa tapauksissa vastaan asettunee lähtökohtaisesti HaHeakin kovempi joukkue, joten vaikea nähdä, että tästä lohkosta uudessa Divarissa tulisimme näkemänä muita joukkueita kuin HaHen.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös