Turun Sanomat 7.4.2025
Jokainen täyttää tyhjiön tavallaan
Urheilijalle aktiiviuran päättäminen on usein raskas paikka.
”Lopettaminen kävi aika vähän mielessä urani aikana. Ensimmäisen kerran aloin ajattelemaan sitä kaudella 2021–2022, kun pääsin mukaan salibandyn MM-kisoihin. Maajoukkueeseen pääsy oli ollut pitkäaikainen tavoitteeni. Saman kauden päätteeksi voitimme TPS:n kanssa ensimmäisen mestaruuden, ja se vahvisti tuntemuksiani.
Voittaminen oli kivaa ja koukuttavaa. Halusin kokea sen uudestaan, ja kun vahvistui, että olen tyrkyllä vuoden 2023 MM-kisoihin, siinä sitten automaattisesti halusin pelata vielä kaksi kautta. TPS:n toisen mestaruuskauden jälkeen tein lopullisen päätöksen, että seuraava kausi saisi jäädä viimeisekseni, olin sitten MM-joukkueessa tai en.
Koen, että olin ikään kuin yliajalla pelaamisessani. Pois lukien pudotuspelit ja kamppailut Classicia vastaan muut ottelut eivät tuoneet kunnollista vastetta pelaamiseen. Sen takia aloin jo odottelemaan urani päättymistä kauden aikana. Onneksi TPS:ssa minulla oli hyvät ketjukaverit, jotka toivat palloa hyvin ylös, ja roolikseni jäi vain hakeutua sellaiseen paikkaan, jossa pääsen vetämään laukauksia suoraan syötöstä.
En kokenut, että lopetan uran siksi, että minulla on kiire perustaa perhe. Toki tiedän sellaisiakin tapauksia. Nyt olen muuttanut Tampereelle miesystävän perässä ja teen samoja lastentarhanopettajan töitä kuin tein Turussakin. Nyt elämä pyörii täällä, ja mennään päivä kerrallaan eteenpäin. Ei sitä koskaan tiedä tuleeko palattua vielä Turkuun.”
Laura Rantanen, 32