Eihän näitä studio osuuksia tietenkään ole pakko katsoa.
Classic pystyi tekemään ensimmäisessä ottelussa juurikin sen (5 minuutin) yllätyksen, jota ounastelin. Huomenna sitten nähdään, miten Tepsi vastaa - itse odotan selkeää tason nostoa, ja 2-3 maalin voittoa. Siitäpä se sarja lähtee sitten taittumaan Turkuun päin.Itse ennakoin, että Classic vie ottelusarjassa yhden ottelun. Isoimmat mahdollisuudet siihen on mielestäni heti avausottelussa. Enempää en tohdi Classicilta odottaa, mutta pettymys on, jos jää ilman tuota yhtäkään.
Lötjönen on sellainen ihminen, että hänellä on jokin valmis narratiivi päässään ja kaiken muun tulee tukea sitä (riippumatta mitä tapahtuu). Jos hän on päättänyt, että "TPS voittaa koska sillä on voittamisen kulttuuri" niin sitten hän perustelee ja näkee kaiken siltä kannalta sen sijaan, että osaisi analysoida mitä peleissä on oikeasti tapahtunut. Tämä on raskas (narsistinen) piirre ihmisessä, kun haluaa todistella muille ja itselleen että on oikeassa / on ollut oikeassa tämän kokoajan...Ei Classic voi voittaa kun sillä ei oo voittamisen kulttuuria. Studion asiantuntijat vois jo vaihtaa levyä. Tuolla heidän logiikallaan ei kukaan muu kuin edelliskauden mestari voi koskaan voittaa kun ei kerran ole sitä voittamisen kulttuuria. Kukaan muu ei tiedä mitä voittaminen vaatii.
Eihän näitä studio osuuksia tietenkään ole pakko katsoa.
Toivomuksen kuitenkin esittäisin, että vaihtakaa nyt vähän näkökulmaa ettei vuodesta toiseen ja pelistä toiseen hoeta samaa asiaa 5-10 kertaa joka ikisessä TPS:n pelissä.
Luultavasti TPS kuitenkin vie sarjan. Joukkue on tosi kova ja hyvin valmennettu.
Tuo voittamisen kulttuuri on täyttä soopaa.
Miten kävi jääkiekon puolella Tapparan tänä vuonna ja mitä tekee Saipa nyt parhaillaan. Ei pitäisi olla mahdollista.
Tuo voittamisen kulttuuri on täyttä soopaa.
Miten kävi jääkiekon puolella Tapparan tänä vuonna ja mitä tekee Saipa nyt parhaillaan. Ei pitäisi olla mahdollista.
Sikäli kun joku on linjannut (kuka ja missä?) että ainoastaan sillä voi voittaa, niin olen täysin samaa mieltä.Tuo voittamisen kulttuuri on täyttä soopaa.
Miten kävi jääkiekon puolella Tapparan tänä vuonna ja mitä tekee Saipa nyt parhaillaan. Ei pitäisi olla mahdollista.
UKK teki tämän linjauksen SUL:n liitovaltuston kokouksessa 1932. Lisätietoja SUL:n ja Tamminiemen arkistoista. Lista näin voitetuista otteluista löytyy samasta mestasta. Käykää tutustumassa.Sikäli kun joku on linjannut (kuka ja missä?) että ainoastaan sillä voi voittaa, niin olen täysin samaa mieltä.
Menee ihan classicin pelikirjan mukaan nyt. Hampaatonta tepsiltä. Sanotaan näin että Classicin hyvyyttä. Tepsi pelaa juuri niin kuin classic haluaa. Toki hyviä koppeja classicin päässä. Aika high light torjuntoja pari. Muuttaa kummasti peliä. Mutta nyt ei tepsin valmennus ole ihan ajan hermoilla. Tai ei vain tiedä miten purkaisi classicin karvauksen.Annoin kritiikkiä TPS valmennukselle ja annan edelleen. Maalipaikkoja on toki ollut ja Saarinen pelaa hyvin. Silti, miksi he yrittävät pelaa samalla tavalla kuin TPS miehet. Onko Classic heidän mielestään niin ylivertainen pallon kanssa, että pitää perustaa tuo mökki tuonne omiin ja laittaa kärki juoksemaan itsensä kuoliaaksi. Etenkin, kun pelaavat kahdella ketjulla. Ei toimi ei sitten alkuunkaan. Peli-ilo myöskin nolla ja mielestäni aivan käsittämätöntä ottaa uusi pelitapa finaaleihin. Classic pääsee jopa helpolla.
Ei, ja kyllähän he ovat muuttaneet omaa peliä jo ekaan peliin suoraan kopioituna miesten puolelta. Tehokas tapa, mutta vaikea uskoa, että sen oppii kahdella treenikerralla. TPS siis reagoi Classicin pelaamiseen, jo ennen kuin peliä on edes pelattu. TPS parhaat erät ovat olleet kolmannet, kun ovat nostaneet karvin. Silti aloittavat pelaamaan tuolla aivan järkyttävällä pelityylillä. Onko penkin takana Napoleon-syndrooma? Ervi pelissä jo oltiin aivan kassalla.Noniin. Nyt on Classicilla todella hyvät mahdollisuudet mestaruuteen. Tepsi aivan köysissä eikä tiedä miten lähtis pelaamaan. Ei ihan saada peli iloa tepsin likoille kun taas
Menee ihan classicin pelikirjan mukaan nyt. Hampaatonta tepsiltä. Sanotaan näin että Classicin hyvyyttä. Tepsi pelaa juuri niin kuin classic haluaa. Toki hyviä koppeja classicin päässä. Aika high light torjuntoja pari. Muuttaa kummasti peliä. Mutta nyt ei tepsin valmennus ole ihan ajan hermoilla. Tai ei vain tiedä miten purkaisi classicin karvauksen.
No antoi mahdollisuuden rankkariin Kuosmanen. Takamatkalta yrität huitoa. Mutta ei onneks kaatunut peli tähän. Ansaittu Classicille. Aseeton tps. Toivotaan toivotaan hyökkäyksiä. Ei mitään ideaa miten päästään edes kärkikarvaajasta ohi. Mutta hienoa peliä Classicilta. Todella hyvää tekemistä. Nyt on hurmoksessa.Toki pelissä nyt menee kaikki Classicin mukiin, rankkarivihellyksetkin 1-0 Tampereelle 😀
Ja niin antoi Pitkämäkikin mahdollisuuden. Mutta ei, niin ne menevät aina, kun pelaat hyvin ja toinen purjeessa. Tilanteet kääntyvät paremmalle. Pomppi Clasulle, mutta samaa mieltä studion kanssa, en käsitä tuota miehiltä kopioitua oksennustaNo antoi mahdollisuuden rankkariin Kuosmanen. Takamatkalta yrität huitoa. Mutta ei onneks kaatunut peli tähän. Ansaittu Classicille. Aseeton tps. Toivotaan toivotaan hyökkäyksiä. Ei mitään ideaa miten päästään edes kärkikarvaajasta ohi. Mutta hienoa peliä Classicilta. Todella hyvää tekemistä. Nyt on hurmoksessa.