Pääkallo.fi

Naisten maajoukkueen päävalmentajaksi Andreas Harnesk

Viestejä
33
Tämä hemmo osaa ottaa turhat luulot pois pelaajilta. Turunen katsomoon, kun isotteli ykköskentän pallon lähestulkoon aina vastustajalle. Myyllä on muutama maailmanluokan ominaisuus, miksi ei niitä käyttäisi. Parasta tässä valmentajajutussa on, että päästiin siitä villasukka ja saunavihtahommasta asiaan.
Olisikohan ollut ihan suunniteltu lepo kuitenkin kyseessä.

Herran tavoista en vielä paremmin tiedä, mutta maalivahdin pois ottamiseen löytyi keinoja.
 
Viestejä
54
Tämä hemmo osaa ottaa turhat luulot pois pelaajilta. Turunen katsomoon, kun isotteli ykköskentän pallon lähestulkoon aina vastustajalle. Myyllä on muutama maailmanluokan ominaisuus, miksi ei niitä käyttäisi. Parasta tässä valmentajajutussa on, että päästiin siitä villasukka ja saunavihtahommasta asiaan.
Veikkaan että ihan leposyistä mentiin, mutta hyvähän se olisi että uskalletaan reagoida jos aihetta on.

Kippilä on yyveessä kyllä loistava viivassa, mutta joku tuossa peruspelaamisessa tökkii. Milla Nordlund vaatii kyllä tutkaparin löytämisen että syttyy kukoistukseen, ihan vielä ei ole löytynyt. Oisko Pitkäkangas, Höynälä tai kenties Granlund se puuttuva palanen, mutta on se kuka vaan niin hetkessä ei taida löytyä. Tosin riittäiskö TPS-aikojen hurmoskaan Ruotsia vastaan on toinen juttu.

Noin peluutuksellisesti Tsekki-pelissä veskarin loppuvaiheessa ottaminen sekoitti omaa peliä melko kiitettävästi. Siinä näyttäis olevan pientä hiomista.
 
Viestejä
52
Kolmoskenttä kun pelaa Sveitsin tai Tšekin vastaavaa vastaan ja hyökkäyksestä löytyy Höynälää, Nordlundia, Pitkäkangasta, O. pietilää ja ketä kaikkea pitäisi tulosta tulla toki enemmän tänään pari maalia . Eilen tekivät 2maalia jne eli kuitenkin +- paremmat kuin 2 viisikolla?

2 teki tänään 3 maalia toki yhdessä oli jo 3pelaajaa 3 viisikosta ja 2 maalia tekivät prässistä ja vain mittentagin 2maali oli organisoitu, mutta he ottivat myös 2 helppoa omiin ja olivat pelin lopussa pesukoneessa, lisäksi osa pelaajista jäi nollille tänään ja eilen -2 tekivät vain pelin ensimmäisen maalin onnekkaasti.

lähtiskö näillä?

Turunen Kauppi. Kauppi

Westerlund. Valtola

Höynälä. Saario. Hämäläinen

Pietilä. Laitila

Mittentag pietilä Nordlund

Järvinen kippilä
Ehkä.. Pärjääkö 3. pelin tappamisessa? Kippilällä ei ainakaan riitä jalka, toki jos peluutus tosinpaikan tullen on vain kahdella pakkiparilla. Jotenkin on tuntunut hyvältä, että löytyisi naisten peleissä hieman myös "stay-at-home" ketju. Tässä kun katsoo tätä listaa, meidän pakithan ovat aika taitavia ja hyökkääviä, mikä sinäänsä on hienoa. Oikeat kisat ovat toki taas eri lukunsa ja niihin on vuosi aikaa kaikilla kasvaa tai vanheta, mutta riittääkö esim. Mittentag / Pietilä kaksikolla viemään peliä hyökkäyspäähän ja hankkimaan arvokkaita aloituksia 1. ja 2. ketjuille. Meneekö Nordlund hieman hukkaan tuossa roolissa, jos roolitus olisi tämä? Edellisen valmentajan kanssahan se kolmosketjun rooli oli hyvin selkeä, mihin mielestäni esim. Niemelä/Homi/Leino sopivat hyvin. En ole ehtinyt pelejä katsomaan, niin en osaa sanoa, ovatko kaikki myös "hyökkääviä" ketjuja.
 
Viestejä
52
Veikkaan että ihan leposyistä mentiin, mutta hyvähän se olisi että uskalletaan reagoida jos aihetta on.

Kippilä on yyveessä kyllä loistava viivassa, mutta joku tuossa peruspelaamisessa tökkii. Milla Nordlund vaatii kyllä tutkaparin löytämisen että syttyy kukoistukseen, ihan vielä ei ole löytynyt. Oisko Pitkäkangas, Höynälä tai kenties Granlund se puuttuva palanen, mutta on se kuka vaan niin hetkessä ei taida löytyä. Tosin riittäiskö TPS-aikojen hurmoskaan Ruotsia vastaan on toinen juttu.

Noin peluutuksellisesti Tsekki-pelissä veskarin loppuvaiheessa ottaminen sekoitti omaa peliä melko kiitettävästi. Siinä näyttäis olevan pientä hiomista.
Nordlundilla ei oikein toiminut viime kisoissakaan, ympärillä vahtui kyllä pelaajia. Toki, tuli loukki sitten loppuun. F-liigassa mätti mahdottoman määrän maaleja paljon ns. 50/50 tilanteista, jossa heikommalta vastustajalta saatiin riisto, harhasyöttö, tai muuten vain pelattiin nopeasti ylös. Näitä tulee kansainvälisellä tasolla todella paljon vähemmän. Yhtä hyvä ja laadukas maalintekijä varmasti edelleen, mutta aikaisempien vuosien tehot ovat ehkä pieni tilastollinen "fluke".

Kippilän peruspelaamisessa tökkii varmaankin loukkaantumiset, vai oliko nyt ollut kevyellä jalalla? Singaporessa liikkuminen oli hieman hankalaa joka tekee toki tämän pelin pelaamisesta todella vaikeaa. Pallollisena sekä viivallahan hän on varmastikin maailman paras?
 
Hyviä pohdintoja.

Eihän Mittentag kuluisi mielestäni edes joukkueeseen on vaan niin tehokas, samoin Hämäläinen, mutta heidän aikana myös omissa soi aika railakkaasti. Hämäläinen kuuluu joukkueeseen.

onko Westerlund tosiaan 1viisikon pakki?

Turune Kauppi Kauppi

Valtola. Kippilä

Höynälä Saario. Hämäläinen

Pietilä. Laitila

3 viisikko Jotain muuta kuin nyt

Granlund sopisi siihen
 
Viestejä
54
Kippilän peruspelaamisessa tökkii varmaankin loukkaantumiset, vai oliko nyt ollut kevyellä jalalla? Singaporessa liikkuminen oli hieman hankalaa joka tekee toki tämän pelin pelaamisesta todella vaikeaa. Pallollisena sekä viivallahan hän on varmastikin maailman paras?
En ole Kippilän sarjapelejä nähnyt, mutta niitä on kuitenkin 7 pelattuna eli en ihan varma ole mikä on oikea pelikunto. Yv:llä viivapelaajana on kyllä ylivoimainen joukkueessa.

Ja noihin pohdintoihisi, mun nähdäkseni kaikki ketjut oli hyökkäysorientoituneita eikä erityisemmin roolitettu puolustamaan. Ja ehkä se on tässä vaiheessa järkevää etsiä niitä toimivia komboja.
 
Viestejä
74
Hyvin on Ruotsi onnistunut pistämään varsinkin Veeran povitaskuun Singaporesta lähtien. Viimeisessä 4 pelissä Ruotsia vastaan (Singapore, finnkampen, eft) 0+2 tehot. Kyyyllä me Ruotsia vastaan varsinkin tarvitaan niitä tehoja häneltä enemmänkin jos mielitään pelit voittaa Ruotsia vastaan. Eipä näillä silleen väliä ole vielä mutta on toi Kauppi Kauppi Turunen onnistuttu laittaa aisoihin. Ennen Singaporeahan Ruotsi oli vähän ongelmissa heidän kanssaan. Toki vaikka se Veera nyt tekis ne perut 2+2 tehot niin eipä sitä Ruotsia vastaan voi oikein 7 maalia päästää omiin joten puolustuspelaamisen tarvitaan ryhtiä. Tsekkiä vastaan meni se 5 myös taakse.

Olen edelleen sen kannalla että kokeiltaisiin siskoksien erottamista. Auttaako se? Ei välttämättä ja voi sekoittaa pakkaa entisestään mutta eft näitä kannattaa kokeilla ainakin kerran tai kaksi.
Westerlund vähän niin ja näin tossa ykkösviisikossa siihen voisi kokeilla jotain toista. Valtola ehkä? Noh olen satunnainen katselija vain vaikka katsonkin lähes kaikki maju pelit. Hyviä pohdintoja ollut täällä. Jatkakaa viisaammat palstalaiset.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
54
Ruotsi näytti kaapin paikan ja sen mitä materiaalin leveys sanakirjassa oikein tarkoittaa. Suomen kentällisistä kolmonen eli Höynälä-Pietilä-Nordlund oli pihalla kuin lumihenkilöt ja näyttivät pahimmillaan höntyileviltä junioreilta. On kyllä valtava ero miten kolmikko joka olisi F-liigassa eliittiä, on kansainvälisessä menossa aivan turistiosastoa.

Pakeista suurimmat floppaajat olivat Westerlund ja Kippilä. My toki mahtuisi aina yv-tiimiin, mut 5 vs 5 tilanteissa liike ei vaan riitä tällä hetkellä.

Saario saisi pysyä jatkossa sentterinä ja Valtola mieluummin pakkina, paremmin toimii noin päin.

Maalivahteihin Suomi ei kaadu, oli siellä kumpi vaan tai vaikka joku muukin.
 
Kaikille viisikoille tuli pari maalia omiin ja varsinkin E.Pietilältä ei niin onnistunut peli yhdessä Valtolan kanssa ja vielä ottivat sen vastustajan yv todella kehnosti. Toki 2 viisikko teki molemmat maalit.

Maalivahdeista samaa mieltä eli molemmat onnistuivat.

Pakeista koko turnauksen osalta hyvää tekemistä vain Laitila ok Valtola ja Pietilä muut eivät pystyneet ratkomaan puolustuspelin nopeita hetkiä. Mielestäni muilla pakeilla heidän pelaaminen on hitusen parempaa hyökkäys kuin, puolustus suuntaan ja se puolustuspeli jos mikä pitäisi KV tasolla olla vähintään kunnossa.

Hyökkääjistä onnistuivat

Kaupit, Turunen, Saario ja Hämäläinen. Muilla viisikkopelin pelaaminen hyökkäysalueella meni usein painimiseksi ja vain vastikset oli edes osittain vaarallisia.

Joukkueessa turhia
Mittentag, Nijai, Isomäki ja O.Pietilä.

Kippilä toki minulla olisi tuossa kunnossa kuin on vain yv tai RL laukojana.

Vaatii parannusta ja uutta matoa koukkuun
Nordlund, Höynälä ja Westerlund josta voisi olla apuja hyökkääjänä.

Onko nämä 3 viisikon pelaajia
Nordlund, Höynälä, Pitkäkangas, Järvinen

Onko joukkueessa roolitusta?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
52
Annan omatkin kaksi senttiä... myönnettäköön, että vaakakupissa saattaa painaa myös vanhat meriitit, tämän alkukauden seuraaminen on vajaavaista ja toki teen tätä "nyt" enkä vuoden päästä. Vuodessa jotkut saattavat mennä todella paljon eteenpäin ja mahd. loukit ym. voivat vetää kehityskäyrän alaspäin.
Pohjustan sen verran, että oma ajatukseni on se, että Ruotsille ei pärjätä kokonaisuudessa, taidossa tai materiaalin laajuudessa. Siksi, roolitusta täytyy olla. Mahdollisimman vähän "virtuooseja", joilla on annettava vain hyökkäyssuuntaan ja näille sitten annetaan tukea ketjusta/pakistosta alaspäin.
1. Saario/Kauppi/Kauppi
Saario kahden suunnan hyökkääjänä. Löytyy varmasti "ymmärrystä" - pystyy paikkaamaan etenkin Oonan heikohkoa motivaatiota puolustaa. Siskoksille mahd. paljon vapauksia.
Westerlund/Laitila
Westerlund ei ole näyttävä, mutta hyvä "stay-at-home" puolustaja, myös arvokas pelaaja kokemukseltaan. Laitila taas pallotaitava, tasopainottavat. Laitilalla riittää myös maltti pyörittämään Kauppien kanssa. Ei räi palloa jokaisesta paikasta. My Kippilä kunnossa ollessaan voisi olla Laitilan tilalla, mutta epäilen, että omissa ollaan Ruotsia vastaan vaarassa, niin nyt näin.
2. Turunen/Höynälä/Hämäläinen
Tästä itse henk. koht epävarmin. Pohdin paljon tähän Turusen ja Suvin lisäksi viimeistä hyökkääjää, koska Miisa tai Hämäläinen ei juurikaan tarjoa apua puolustukseen, jos pelaavat vahvuuksillaan. Toisaalta molempien höykkäyspään lahjakkuus on kiistaton ja tutkapari Pitkäkangas Hämäläinen voi toimia, mutta päädyin Höynälään. Pakittaa tarvittaessa ja on järjettömän nopea. Tarvitsevat väliin pelaajan, joka jakaa palloa jatkuvasti.
Pietilä/Njai?
Pietilältä löytyy mielestäni tarvittavat taidot olemaan kakkosparissa. Njai tähän puolustavammaksi? Kippilä korvaa hänet tai Laitilan ja Laitila tähän, jos My kunnossa.
3. Granlund/Piispa/Leino
Nykyinen ja seuraava kausi osoittaa, mihin Granlund kehittyy TPS:n alla. Merkit ovat mielestäni aika lupaavat. Leino AV-spesialisti, kohtalainen laukaus. Pystyvät jalalla sekä fysiikalla pitämään palloa. Kysymysmerkkeinä Leinon loukki + Granlundin kehityskäyrä. Granlundia pystyy käyttämään tarvittaessa YV:lläkin. On myös aika jämäkkä, pärjää jarrussa. Katsotaan, tuleeko näytönpaikka jossakin turnauksessa ennen kisavalintoja. Piispa on hyvä myös puolustuspäähän, monesa liemessä keitetty, sekä RIGHTIN pelaaja. Voi löytyä ruutu YV:ltä - mutta mielestäni YV:tä on hankala pelata, jos muuten puree tuppia penkillä. Leinon voi korvata Niemelä? Mielestäni Leino hieman ulottuvampi ja parempi AV:lla. Molemmat eivät mahdu.
Valtola/Isomäki
Valtola saa tuotua pallon ylös vaikka yksin. Isomäki jättää varmasti kaikkensa kentälle. Valtola pystyy tukemaan hyökkäyksiä sekä jakamaan palloa. Ei karsasta kulmavääntöjä. Valtola YV:lle? Voisi pelata myös 2. parissa.

Varalla, kortilla ja muita mietteitä:
7. pakki Kippilä. Yv + rankkarit. Suostuuko olemaan penkillä?
Pitkäkangas. Tyrkyllä mielestäni kakkoseen Hämäläisen kanssa - ja näin Höynälä 3. ketjuun. Vai Piispa tähän varalle ja Pitkäkangas pelaamaan.
Niemelä
Vallenius?
Sundström
hyvä kahden suunnan pelaaja. Tuoko kausi Ruotsissa uutta puhtia?
O.Pietilä - tilannenopeus ei mielestäni riitä. Hyvä suojaamaan, mutta uskoakseni vielä vuodenkin päästä löytyy parempia pelaajia höykkäyssuuntaan, fysiikka ei ehkä riitä jarruketjuun tai av:lle.
En keksi Nordlundille paikkaa? Granlundin tilalle? Mihin Mittentag? Tuntuu hurjalta, että esim. Nordlund olisi ulkona, mutta mielestäni vain rohkealla roolituksella voidaan pärjätä Ruotsille.
 
joelsiltanen

Ylläpidon jäsen
Viestejä
6,246
Viestejä
1,033
Harnesk kommentoi Suomen esityksiä ja linjasi, että erityisesti suomalaispelaajien fysiikassa on kehitettävää.

– Mielestäni on hyvä, että tällainen asia (lue: fysiikka) on meidän suurin ongelmamme. Se on aika helppo asia korjata.

Noh, varmasti fysiikkaa on helppo korjata jos puhutaan raudan nostamisesta ja pururadasta, mutta kun puhutaan lajifysiikasta niin se onkin vaikeampi juttu ja tätä asiaa ei helpota naisten sarjan tämän hetken tilanne.
 
F-liigassa on paljon pelaajia joilla ei piipissä ylity edes 10min eli pururata voisi olla monelle oiva kohde.

Enemmän ja nopeampaa liikettä pelissä kun jaksat.

En koe että näissä viime peleissä Ruotsi tai Tšekki mitenkään painimalla tai riehumalla olisi edellä ollut? (Miehet) Ruotsilla oli aina siis aina viisi pelaajaa aktiivisena ja nämä Tšekin esimerkkipelaajat ovat nuoria lahjakkaita, periksiantamattomia pelaajia eivätkä mitään fyysisiä painijoita.

Uskon että sekä Ruotsin että Tšekin pelaajat painelee kaikki yli 12min piipissä ja sieltä alkaa löytyä jo pohjaa 60min aktiiviselle pelaamiselle.
 
Viestejä
52
Kyllä, Westerlund ja Kippilä olisivat hyviä stay-at-home roolipelaajia jos stay-at-home tarkoittaisi sitä, että he voisivat katsoa kisoja kotonaan.
Tiedät varmasti mitä kyseisellä termillä haetaan ja vaikka olet kovin hauska, en Kippilää nimittänyt puoluatavaksi puolustajaksi. En jaksaisi uskoa, että on Ruotsissa heikentynyt, vaikka olisi vetänyt EFT:n miten vihkoon.
 
Juu ymmärsin mitä tarkoitit mutta edelleen minun mielestäni parasta tämän kaksikon osalta olisi se, että he todellakin olisivat stay-at-home pelaajia minun määritelmän mukaan.
 
Viestejä
1,033
F-liigassa on paljon pelaajia joilla ei piipissä ylity edes 10min eli pururata voisi olla monelle oiva kohde.

...

Uskon että sekä Ruotsin että Tšekin pelaajat painelee kaikki yli 12min piipissä ja sieltä alkaa löytyä jo pohjaa 60min aktiiviselle pelaamiselle.
Minä uskon, että Ruotsin että Tsekin liigassa on paljon pelaajia joilla ei piipissä ylity edes 10min. Maajoukkue onkin toinen juttu.
 
Viestejä
1,513
Harnesk: ”Moderni salibandy on menossa suuntaan, jossa kestävyys, nopeus ja liikkuvuus ovat todella tärkeitä”.
No shit Sherlock, minä kun luulin että näin on ollut vähintään viimeiset 15 vuotta!
”Mielestäni on hyvä, että tällainen asia on meidän suurin ongelmamme. Se on aika helppo asia korjata.’
Tämä asia pitäisi maju-tasolla olla asia jota ei tarvitsisi korjata!
 
Viestejä
291

Tämä.

En tiedä moniko maju pelaajista juoksee alle tai yli 12min?
Olen kuullut, että kaupit juoksee 13min ja sen näkee heidän pelaamisestaan ja he saavat vielä oikeasti vastuuta hyvin peleissä.

Isoja eroja on varmasti kulttuurisellisesti Suomi vs Tsekki/Ruotsi harjoittelussa varsinkin omatoimisesti.

Maajoukkuetasolla erot varmasti ovat pienemmät kuin seurajoukkueissa, mutta maju valintojen kautta tämäkin saataisiin korjantumaan parempaan suuntaan.

Suomessa kilpaillaan sarjoissa mestaruuksista, mutta ei todellisuudessa joukueissa peliajasta näin syntyy täysin vääristynyt tilanne yksilöiden välisissä tilanteissa. Olen antanut itselleni ymmärtää, kuinka esimerkiksi Ruotsissa yksilöt ovat todella kilpailulklisia, mutta vasta aika myöhään aloitetaan pelaamaan mestaruuksista.

Suomessa F-liigaan avautuu portti liian helposti.
 
Viimeksi muokattu:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös