Pääkallo.fi

Nokian KRP 18/19- näätärockia Teurastamossa

Viestejä
238
Montako torjuntaa Vonkilla oli oikeasti eilen? Näyttää nuo ekan erän torjunnat puuttuvan kokonaan tilastoista....
 
Viestejä
2
Näädillä näyttäisi selvästi olevan ainakin jonkinlainen maalivahtiongelma tällä hetkellä. Kahden pelin perusteella ei tietenkään voi vetää mammuttimaisia johtopäätöksiä. En myöskään ole nähnyt pelejä livenä ja aina voidaan pohtia alkusopeutumisesta Vonkin kohdalla joukkueen puolustustapaan tai voidaan sanoa että Näädät ovat joukkueena puolustaneet huonosti ja vastustajat päässeet pistämään hyviltä sektoreilta palloa nuottaan, mutta jos veskarit päästävät noin joka toisen vedon joka tulee maalia kohti, niin kyllähän jotain on pielessä. Pohjosen siirto voi kostautua kalliiksi, mutta kausi on vasta aluillaan eikä suurehkon paniikkinapin painalluksen aika ole vielä. Silti varsin monien ennakoiman mitallisuosikin on pakko alkaa saamaan onnistumisia tai turhautuminen ja paineet kasaantuvat. Welhot ja Steelers eivät kumminkaan ennakoiden mukaan ole edes playoff jengejä, vaikka Steelersillä ehkä ainakin materiaalin puolesta voisi siihen nipinnapin eväät riittää.
 
Viestejä
8
Joko painetaan paniikkinamiskaa? Vai laitetaanko sen piikkiin että Härmä ei taktisesti ole mikään velho muuttamaan systeemiä kesken pelin? Koska nyt altavastaajat Steelers ja Welhot on vastareilla niputtaneet pelin! Näätärokki soi nyt mollissa! kausi vielä pitkä, toivotaan ettei liian pitkä!
 
Viestejä
15
Viime kauden kantavista voimista ainoastaan Johansson pysynyt tasollaan. Henttonen, Oksanen, Koskela aivan yössä. Uusista hankinnoista Rantala esiintynyt plussan arvoisesti, Kovanen Steelersiä vastaan todella aseeton toki divarista liigaan ja uuteen joukkueeseen sopeutuminen ottaa aikansa, Saloa en koskaan ole minään pitänytkään. Vonkin yliarvostus voidaan pikkuhiljaa lopettaa sillä eihän kaveri saa mitään kiinni, sijoittuminen päin persettä eikä kopit tartu. Pronssikrapula pelättyä suurempi mutta onhan tässä vielä kautta jäljellä!
 
Viestejä
7,837
Pronssikrapula pelättyä suurempi mutta onhan tässä vielä kautta jäljellä!

Otos on toki pieni, mutta viime kauden välieräjoukkueet ovat hävinneet kaikki paitsi keskinäiset pelinsä :D
 
Viestejä
238
Viime kauden kantavista voimista ainoastaan Johansson pysynyt tasollaan. Henttonen, Oksanen, Koskela aivan yössä. Uusista hankinnoista Rantala esiintynyt plussan arvoisesti, Kovanen Steelersiä vastaan todella aseeton toki divarista liigaan ja uuteen joukkueeseen sopeutuminen ottaa aikansa, Saloa en koskaan ole minään pitänytkään. Vonkin yliarvostus voidaan pikkuhiljaa lopettaa sillä eihän kaveri saa mitään kiinni, sijoittuminen päin persettä eikä kopit tartu. Pronssikrapula pelättyä suurempi mutta onhan tässä vielä kautta jäljellä!

En ole henk.kohtaisesti ikinä tajunnut miksi Vonkia ylistetään, ei mun mielestä mikään huikea maalivahti. Taisi Pääkallokin kirjoittaa että KRP:n maalivahtiosasto vahvistu Vonkin saapumisen myötä mutta en vaan ymmärrä miten. Näiden kahden ensimmäisen ottelun perusteella mielipiteeni ei ole muuttunut. En toki ole kumpaakaan ottelua nähnyt, mutta tilastot ei puhu hänen puolestaan.

Vaikka negaa heitänkin Vonkin suuntaan niin ei näitä tappioita nyt kuitenkaan pelkästään hänen niskaan voi kaataa. Aika lailla pitää olla muutakin vikaa joukkueessa jos otetaan pataan 10-3.

Toivottavasti tää on vaan vähän pronssikrapulaa ja seuraavassa pelissä on sitä kunnon näätämeininkiä taas.
 
Viimeksi muokattu:

Mahoney

Voidaanko taas hyvällä syyllä väittää, ettei suomalaisessa urheilussa ymmärretä henkistä valmentamista vai johtuuko muusta? Ihan siis ajatus. Itselläni ei mitään tietoa miten liigassa jengejä valmennetaan. Ja että onko henkistä valmennusta olleenkaan? Voi vaikuttaa höpöhöpöltä, mutta väitän henkisen puolen vaikuttavan jopa enemmän kuin taidot! Väitteen tueksi, ei se Mikke Järvi koskaan taitavin ollut, mutta kummasti tärkeissä paikoissa jäätävä.
 
Viestejä
140
Viime kauden kantavista voimista ainoastaan Johansson pysynyt tasollaan. Henttonen, Oksanen, Koskela aivan yössä. Uusista hankinnoista Rantala esiintynyt plussan arvoisesti, Kovanen Steelersiä vastaan todella aseeton toki divarista liigaan ja uuteen joukkueeseen sopeutuminen ottaa aikansa, Saloa en koskaan ole minään pitänytkään. Vonkin yliarvostus voidaan pikkuhiljaa lopettaa sillä eihän kaveri saa mitään kiinni, sijoittuminen päin persettä eikä kopit tartu. Pronssikrapula pelättyä suurempi mutta onhan tässä vielä kautta jäljellä!

Ihan näin yleisesti uskon että sille löytyy syynsä, miksi Rantala ja Salo lähtivät Classicista. Omaan silmään aika paljon näytettävää molemmilla ollakseen johtavia pelaajia liigassa, Rantalasta siihen ehkä on.

Viime kauden rungolla on yhtälailla paljon todistettavaa, että viime kausi ei ollut sattumaa.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>

Mahoney

Jep sama kuin ylemmät. Ennakoita löytyy, hassuttelutyylillä, ainakin welhot matsista. Eli ei kokonaan kuopattu
 
Viestejä
41
Viimekaudella näätätv:n Jopen lehdistötilaisuudet oli kuitenkin huippu viihdettä, joten toivon mukaan niistä saisi jatkossakin nauttia 👍
 
Viestejä
25

Nyt on pakko antaa peukkua KRPn loistavalle mediatiimille, on sen verran nähty vaivaa tämän koosteen tekemiseen.
 
Viestejä
238
Tulihan se voitto sieltä. (y)(y) Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Ottelua en taaskaan nähnyt koska en asu paikkakunnalla mutta Henkka näyttää, ainakin pisteiden perusteella, olevan tikissä.
 
Viestejä
462
Tapahtumarikas peli jälleen kerran, näköjään voitto vaatiin Johanssonilta viitisen tehopistettä, reilumpi voitto vähän enemmän. Kova äijä!

Ei voi mitään, mutta korvissa soi

"Nyt on maalivahtien vapaapäivä
mikään ei tartu minulle tänään
Tahdon omistaa itselle vuorokauden
Unohtaa tähden ja sankarin maineen"
 
Viestejä
25
Ei voi olla liigassa pelaavan maalivahdin tilastot kolmen pelin jälkeen 23 torjuttua ja 23 päästettyä, torjuntaprosenttina tasan 50%.
Aivan se ja sama miten on viisikko puollustanut edessä. Joka paikasta tuntuu uppoavan, milloin puolesta kentästä milloin maalin takaa. Täysi farssi koko maalivahtipeli KRP:llä
 
Tätä viimeisintä matsia en nähnyt, mutta olihan tuossa koosteessa pari aika heikkoa maalia. Tai nimenomaa sellaisia, joita sattuu kyllä jokaiselle, mutta jotka tässä tilanteessa kun KrPn seula on vuotanut koko ajan, näyttävät nyt vielä pahemmilla.

Jännää sinänsä, koska Vonkhan oli muutaman edellistä kautta edeltäneen kauden aivan pirun hyvä. Helposti liigan tärkeimpiä yksittäisiä pelaajia joukkueelleen eli KooVeelle. Eli kyllä siellä potentiaalia on, mutta nyt on ollut aika hankalaa.

Silti, KrPn ongelmat ovat juuri nyt kyllä paljon syvemmällä. Porukka on uusiutunut vähän enemmän ja koutsin pitäisi saada alkaa omia rakenteitaan näkymään. Viime vuonnahan kyseessä oli vielä vähintään puoliksi Luukkosen joukkue.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös