Samalla Oilersin ja Indiansin tyyliset suuremmat seuratoimijat ovat elintärkeitä salibandyn kehittymiselle, koska niillä on resursseja luoda mitat täyttäviä pelaajapolkuja pikkujunnuista aina aikuisten edustustasolle asti.
Tuo on kyllä aika vanhaa liturgiaa miten suurempi seuratoimija kehittää salibandya enemmän kuin pieni tai keskikokoinen seura.
Jos otetaan käsittelyyn Oilersin pelaajapolku, se alkaa leveänä nuorissa ikäluokissa, monta joukkuetta ikäluokkaa kohden. Ovatko ne alussa rinnakkaisjoukkueita vai tasojoukkueita sitä en tiedä. Mutta kuitenkin, polkuja alkaa syntyä vähitellen kaksi tai kolme, eli NG edustustaso, Akatemia kilpataso ja kolmantena harrastetaso. Näillä poluilla on siirtymää edes sun taas jonkin verran. Kun tullaan A-junnuihin, polku kutistuu yhteen, eli NG-tasoon, kai se näin menee. Ja tunnetusti siitä A-ikäluokasta Oilersissa alkaa liike ulos seurasta kun, edelleen seuralla ei ole uskottavaa aikuisten sarjan kakkosjoukkuetta. Mutta kaiken kaikkiaan hyvän pelaajapolun seura pystyy tarjoamaan.
Indiansissa homma menee suurinpiirtein samoin, mutta erona on ikäluokkien pienuus, jonka johdosta kilpatason kakkosjoukkueita ei aikaan ole saatu. Miten tilanne on nyt nuoremmissa junnuissa, niin siihen en ole tutustunut. Indians siis taitaa tarjota lähinnä yhden, edarin pelaajapolun. Toisena tulee monesti useampia ikäluokkia yhdistellen haastajasarjan joukkueet.
No miten kumpikaan em. konsepteista erottuu parempana kuin pikkuseuran pelaajan polku? Mitä tarkoittaa tuo käyttämäsi termi "mitat täyttävä"? Ainoat erot tulevat siinä, että Oilersissa voi liikkua horisontaalisesti omassa ikäluokassa tasolta toiselle ja vertikaalisesti vanhempiin ikäluokkiin sekä se että pelaajapolun joukkueet löytyvät samasta seurasta muutamin poikkeuksin. Inkkareissa pelaajapolku on olemassa mutta horisontaalista siirtymää ei voi juurikaan tehdä. Tietysti yleinen käsitys on, että isoissa seuroissa on "huippuvalmentajat". Kai se on se logo, mikä tekee mestarivalmentajan, tai korkeampi palkkio. Mitä olen noita eri tasojen valkkujen toimintaa nähnyt, eoi niissä ole eroja edarin ja kakkosjoukkueen välillä näkynyt kuin valmentajien ja etenkin muiden toimihenkilöiden määrässä. "Mitat täyttävä" viitanneekin lähinnä ylimmän tasoryhmän tasoon, jossa kilpailu ryhmän sisällä on kovinta mahdollista ja samoin pelit muita vastustajia vastaan. Tosin kovatasoisen ryhmän voi kasata mihin tahansa seuraan, eivätkä useimmat suurseurojen junioriedustuksetkaan vain omista kasvateista koostu.
Pienemmässä seurassa voi tosiaan pelaajapolkuun tulla katkoksen vaara, jos seuraan ei saada hyvätasoista tai ei lainkaan pelaajan ikäluokan joukkuetta. Tähänpä käy lääkkeenä pelaaminen itseään vanhemmassa ikäluokassa, seurasiirto tai yhteisjoukkueet. Eli keinoja kyllä löytyy pelaajan näkökulmasta pysyä korkean tason kehittävällä pelaajapolulla pikkuseuroissakin.
Isot seurat tukevat tarinaansa olemalla kiinteästi mukana maajoukkuetoiminnassa, saamalla omia valmentajiaan ja valmennuspäälliköitään maajoukkuetoiminnan vastuutehtäviin mukaan. Maajoukkuetoiminnan osana olemalla "yhteistyöseurana" FBA:ssa saadaan näkymätöntä sisärataa oman seuran pelaajille tuolle ultimaattiselle huipulle, majuun. Tai siltä se voi porkkanana pelaajalle näyttää.
Seuran näkökulmasta lahjakkaiden pelaajien lähtö on varmasti ei-toivottava ilmiö. Uskonkin, että tämä seuran tarpeiden näkökulma on syynä tuohon paljon käytettyyn markkinointifraasiin "suuremmat seurat ovat elintärkeitä salibandyn kehittymiselle." Itse asiassa uskon, että pelaajapolku, jossa pelaajan ympäristö vaihtelee (joukkue, valmennus, seurakulttuuri jne) voi kehittää pelaajaa paremmin kuin monotoninen ZSKA-seurapolku.
Pelaajille kaikki tuo ison seuran toimintatapa näkyy huiman korkeina edustusjoukkueiden kuukausikustannuksina. Onhan se aika huimaa, jos C-ikäisten joukkueen budjetti on tuolla 70000+ euron luokassa, ilman juuri mitään matkakustannuksia. En yhtään ihmettele, jos joku valitsee jo pelkästään rahasyistä huokeamman pelaajapolun.
